Ella Junnila valittiin SUL:n hallitukseen

Junnila on Yleisurheilijat ry:n puheenjohtaja.

Tampereen Pyrinnön korkeushyppääjä Ella Junnila valittiin SUL:n hallitukseen. Kuva viime kesän EM-kisoista.

19.11. 16:36

Tampereen Pyrintöä edustava Korkeushyppääjä Ella Junnila on valittu Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitukseen SUL:n liittovaltuuston kokouksessa. Junnila valittiin hallitukseen viime vuonna perustetun Yleisurheilijat ry:n edustajana. Junnila on Yleisurheilijat ry:n puheenjohtaja.

Hallituksessa jatkavat Aila Ahonen, Lars Fagerholm, Tuomas Näsi ja Kirsi-Marja Koskela, ja erovuoroisista valittiin Riikka Pakarinen, Pekka Lundmark ja Kalle Husso. Junnilan ohella uutena hallitukseen nousi Pekka Kuusisto.

Kokouksessa puhunut SUL:n varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen sanoi, että urheilulla on iso rooli yhteisöllisyyden luojana talous- ja turvallisuushuolien kanssa kamppailevassa maailmassa. Pakarinen totesi myös, ettei venäläisille urheilijoille voi nykytilanteessa antaa mahdollisuutta palata arvokilpailuihin.

”Mitä tulee venäläisten urheilijoiden toimimiseen yleisurheiluseuroissa, kehotan seuroja suhtautumaan pyyntöihin kriittisesti, jos henkilöllä ei ole esittää asianmukaista oleskelulupaa Suomessa. Jos paperit ovat kunnossa ja kun puhutaan lapsista, silloin totta kai otetaan toimintaan mukaan”, Pakarinen sanoi.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut