Koripallomaajoukkueen voittosarja MM-karsinnoissa napsahti poikki Saksaa vastaan

Alex Murphy oli Suomen paras korintekijä 20 pisteellä.

Alex Murphy oli Suomen tehokkain pelaaja Saksaa vastaan.

11.11. 22:49

Helsinki

Suomen koripallomaajoukkueen seitsemän ottelun voittosarja MM-karsinnoissa napsahti poikki Bambergissa, missä Saksa kukisti Suomen 94–80 ja varmisti paikkansa MM-kisoissa kahdeksannella peräkkäisellä voitollaan MM-karsinnoissa. Suomi varmisti paikkansa ensi vuoden MM-kisoissa jo elokuussa, joten pelissä olivat vain rankingpisteet, jotka vaikuttavat MM-kisojen lohkoarvontoihin.

Suomen paras korintekijä oli 20 pistettä pelitilanneheittotarkkuudella 7/9 heittänyt Alex Murphy. Hän ei osallistunut viime kesänä EM-kisoihin tähtäävään leiritykseen, mutta aikoo tavoitella paikkaa MM-kisajoukkueeseen.

”Tämä ei ollut se tulos jota toivoimme, meidän täytyy olla parempia”, Murphy sanoi ottelun lehdistötilaisuudessa.

Molemmilta joukkueilta puuttuivat Yhdysvalloissa pelaavat miehet. Suomella oli kokoonpanossaan seitsemän miestä syyskuun EM-kisoista, Saksalla kolme.

Saksa voitti levypallot 35–23.

”He ovat hyvin fyysinen joukkue. He tappoivat meidän hyökkäyslevypalloilla, kymmenen hyökkäyslevypalloa on liikaa”, Murphy sanoi.

Edon Maxhuni heitti 15 pistettä ja syötti neljä koria. Ensimmäisen maaottelunsa joukkueen kapteenina pelannut Sasu Salin joutui tekemään valtavan työmäärän 11 pisteensä eteen, sillä hän sai ilmoille vain seitsemän pelitilanneheittoa Saksan puolustuksen puristuksessa.

”Olimme vähän pehmeitä. Vähän huonoa kommunikointia puolustuksessa ja Saksa pääsi tekemään helppoja koreja. Emme tienneet aina ihan mitä pitäisi tehdä puolustuksessa. Ne olivat pieniä juttuja, mutta Saksa rankaisi niistä”, Salin sanoi.

Maanantaina vastassa Viro

Suomi aloitti pelin aktiivisesti, pysäytti Saksan palloscreenit ja nykäisi muutamassa minuutissa 9–3-johtoon. Saksa luopui palloscreeneistä, mutta jatkoi pallon pelaamista korin läheisyyteen ja meni 15–14-johtoon vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen.

David Krämerin kaksi kolmosta siivittivät Saksan 22–19-johtoon ensimmäisen neljänneksen jälkeen.

Suomi avasi toisen neljänneksen 7–0-nykäyksellä ja pakotti Saksan päävalmentajan Gordie Herbertin ottamaan aikalisän. Pari minuuttia ennen puoliaikaa Saksa nykäisi 42–35-johtoon ja lisäsi johdokseen 44–36 puoliaikaan mennessä. Suomella oli avauspuoliajalla vain kolme korisyöttöä, mutta yhdeksän menetystä. Perttu Blomgren, Remu Raitanen ja Shawn Hopkins kirjauttivat ensimmäiset peliminuuttinsa arvokisakarsinnoissa jo avauspuoliajalla.

Saksa tuli pukukopista toisella puoliajalle selvästi Suomea vahvemmin ja avasi kolmannen neljänneksen 6–0-nykäyksellä. Saksa palasi hyökkäyksessä palloscreenien jauhamiseen ja meni 58–43-johtoon alle viidessä minuutissa. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin Saksan 69–52-johdossa.

Shawn Hopkinsin kolmonen toi Suomen pitkästä aikaa 10 pisteen päähän (79–69), kun peliaikaa oli jäljellä 4.40 minuuttia. Suomi sai rutistettua eron alle kymmeneen pisteeseen, mutta ei päässyt pelaamaan voitosta.

Maanantaina Suomi kohtaa Espoossa Viron.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut