Joukkuevoimistelijan kilpapolkua aletaan pohjustaa jo nelivuotiaana, mutta sen ei tarvitse olla täysin suora – Näin Tampereen Sisu kasvattaa uusia Minettejä

Minetit on tuonut Tampereelle vähintäänkin hopeiset mitalit jokaisista joukkuevoimistelun arvokilpailuista vuodesta 2015 lähtien. Tampereen Sisussa joukkuevoimistelun valmennusjärjestelmä on rakennettu siten, että Minetit mahtuu lajin terävimpään kärkeen myös tulevaisuudessa.

Tampereen Sisun tarjoaa joukkuevoimistelun harrastusmahdollisuuksia Ikurissa ja Leinolassa. Tavoitteellisemmat joukkueet harjoittelevat toistaiseksi Ikurissa, kuten 10–12-vuotiaiden sarjan Minetit Dolce. Dolcen voimistelijat Kaisla Peurakoski (vasemmalla) ja Inka Lehti harjoittelevat sunnuntaista Sisu-cupin kilpailua varten. Taustalla MM-kisoihin valmistautuvat Minetit.

13.11. 9:15

Aamulehti

Tamperelaisen joukkuevoimistelun kruununjalokivi Minetit on hallinnut lajiaan niin Suomessa kuin maailmalla viime vuodet. Joukkue voitti ensimmäisen aikuisten maailmanmestaruutensa vuonna 2015 ja on ollut sen jälkeen jokaisissa MM- ja EM-kilpailuissa vähintään hopeasijalla.

Minettien vastuuvalmentaja ja Tampereen Sisun joukkuevoimistelun lajivastaava Teija Kukkala kertoo, että Minetit on tarkoitus pitää huipulla myös jatkossa. Tällä hetkellä joukkue valmistautuu kuitenkin MM-kilpailuihin kokoonpanolla, jonka seurapohja on laajempi kuin koskaan. Viime kauden seurayhteistyötä Tampereen Sisun ja jyväskyläläisen Illusionin kanssa täydentää nyt myös yksi voimistelija Sport Club Vantaasta.

Lue lisää: Helsingin MM-kisojen lähestyessä Minetit joutui turvautumaan uuteen peliliikkeeseen

Lue lisää: Suora lähetys sunnuntaina kello 12: Joukkuevoimistelun Sisu Cup tuo Ylöjärvelle lähes 700 urheilijaa, katso kisat tästä

Aikataulu

Voimistelua suorana

Aamulehti näyttää loppuvuoden aikana suorana useita voimistelukilpailuja ja -näytöksiä Tampereen seudulta.

11.–12.11. Naisten telinevoimistelun luokkakilpailut, Ikurin liikuntahalli.

12.11. Rytmisen voimistelun Sisu-cup, Ylöjärven urheilutalo.

13.11. Joukkuevoimistelun Sisu-cup, Ylöjärven urheilutalo.

26.–27.11. Akrobatiavoimistelun luokkakilpailut, Vuores-talo.

17.12. Tampereen Voimistelijoiden 100-vuotisgaalanäytös, Tesoman palloiluhalli.

18.12. Tampereen Voimistelijoiden joulunäytökset, Tesoman palloiluhalli.

”Tamperelaiset tai lähikuntien voimistelijat eivät ole riittäneet naisten edustusjoukkueeseen. Koemme, että seurayhteistyössä on myös voimaa. Silloin pystymme tarjoamaan mahdollisuuksia unelmien tavoitteluun sellaisille potentiaalisille voimistelijoille, jotka eivät ole aiemmin päässeet kotiseudullaan vaikka MM-edustukseen”, Kukkala sanoo.

Sisun oma joukkuevoimistelun valmennusjärjestelmä on rakennettu siten, että joukkueiden tarjonta kohtaa voimistelijoiden tavoitteet – olivatpa ne sitten kotimaassa tai kansainvälisellä huipulla.

Ikä ja taso määrittävät

Suomessa joukkuevoimistelijoiden kilpataival alkaa 8–10-vuotiaiden lasten sarjasta. Yksinkertaistettuna 12-vuotiaasta lähtien lajissa kilpaillaan ikäryhmittäin kolmella eri sarjatasolla: harrastesarjoissa, kilpasarjoissa ja SM-sarjoissa, joista jälkimmäinen on korkein sarjataso.

Sisussa joukkuevoimistelun voi aloittaa jo 4-vuotiaana esivalmennusryhmissä. Kilpailemaan pääsee kaikissa ikäsarjoissa ja yli 12-vuotiaana joko kilpa- tai SM-tasolla. Kukkalan mukaan voimistelijan sarjataso valikoituu ikäryhmä huomioiden ennen kaikkea sen perusteella, kuinka paljon voimistelija on valmis harjoittelemaan viikoittain. Joukkueen valintaa ohjaavat myös tarkat kriteerit, joissa huomioidaan voimistelijan fyysiset ominaisuudet, lajitaidot ja harjoittelumotivaatio.

”Tietenkään ihan pienempien kanssa ei voida katsoa lajitaidollisia asioita, eikä niitä vaaditakaan. Pienistä näkee kuitenkin, kun lapsi lähtee vaikka juoksemaan, että onko hän niin sanotusti perusliikunnallinen”, Kukkala kuvailee.

Arviointia tehdään tyypillisesti avoimissa harjoituksissa, jotka järjestetään aina kisakauden päätteeksi. Kukkalan mukaan voimistelijan sitoutuneisuus tulee kuitenkin ilmi vasta ajan kanssa. Sen vuoksi voimistelijoille tarjotaan mieluiten vähän pidempiä kokeilujaksoja uusissa joukkueissa.

"Siten voidaan vähän katsoa, miten arki lähtee sujumana. Joku tulee mukaan yksien harjoitusten perusteella ja toteaa, että tämä on hyvä ja potentiaalinen joukkue minulle. Kun aikaa on kulunut, voi olla, ettei hän haluakaan sitoutua siihen.”

Enemmänkin mahtuisi

Sisussa on periaatteessa mahdollisuus joukkuevoimistella suoraviivaisesti aina leikki-ikäisestä maailman huipputasolle. Käytännössä joukkueisiin tulee matkan varrella voimistelijoita muista seuroista tai lajeista, kuten telinevoimistelusta. Kukkala korostaakin, ettei joukkuevoimisteluun ole yhtä oikeaa mallia eikä voimistelijan lopullisesta potentiaalista kannata tehdä liian aikaisia johtopäätöksiä.

”Joillain voimistelijoilla fyysiset ominaisuudet kehittyvät vähän myöhemmin kuin toisilla. Toisaalta joku voimistelija saattaa olla lapsuusvaiheessa oikein hyvä ja potentiaalinen, mutta innostus loppuukin, kun hän on ikään kuin saanut asioita vähän liian helpolla.”

Kukkala sanoo, että vaikka Mineteissä onkin nyt jäseniä Sisun ulkopuolelta, edustusjoukkueisiinkin on yleensä aina riittänyt voimistelijoita. Hän arvioi, että pääkaupunkiseudulla saattaa olla 15 voimistelijan joukkueita, kun Sisussa on noin 8–10 voimistelijaa per joukkue.

”Meillä on kuitenkin ollut sekin periaate, että emme halua liian monia ikään kuin varavoimistelijoiksi. Yritämme järjestää toiminnan niin, että mahdollisimman moni pääsee kilpailemaan ja sitä kautta näyttämään taitojaan, sillä se vie voimistelijoita niin paljon eteenpäin ja tietysti motivoi.”

Toisaalta Kukkala myöntää, että varsinkin lasten joukkueet saisivat olla nykyistä isompia.

Sisu-cupista vauhtia

Sisun edustusjoukkueet Minetit ja nuorten sarjassa kilpaileva Minetit Junior kilpailevat kuun lopussa Itävallassa joukkuevoimistelun MM-kisoissa.

Tänä sunnuntaina Sisun MM-joukkueet esittävät kilpailuohjelmansa Ylöjärven urheilutalolla, jossa heidän seuransa järjestää Sisu-cupin. Noin 700 joukkuevoimistelijan tapahtumassa kilpailee seitsemän Sisun omaa joukkuetta.

Kukkalan mukaan omat kisat ovat tärkeä tapa innostaa harrastajia sekä luoda yhteishenkeä voimistelijoiden, seuratoimijoiden ja talkoolaisten välille. Huippu-urheilijoiden asema nuorempien esikuvina on tiedostettu seurassa hyvin, ja siksi heidätkin on valjastettu palkintojenjakajiksi ja muihin näkyviin kisatehtäviin.

Minetit Junior esiintyy sunnuntaina Sisu-cupissa alustavan aikataulun mukaan noin kello 15.35, Minetit kello 17.55.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut