Noora Räty vahvisti lopettavansa maajoukkueuransa

Jääkiekkomaalivahti Noora Rätyä ei nähdä enää Naisleijonissa. Sen sijaan komea pelaajaura jatkuu seuratasolla.

Noora Rädyn viimeiseksi arvokisaedustukseksi leijonapaidassa jäi MM-kotikisat keväällä 2019. Kuva viime vuodelta maajoukkueturnauksesta.

31.10. 17:32

Helsinki

Suomen kaikkien aikojen naisjääkiekkomaalivahti Noora Räty jättää lopullisesti maajoukkueen. Rädyn Instagramissa julkistamaa päätöstä siteerasi Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF verkkosivuillaan.

Räty, 33, on yksi naisjääkiekon kaikkien aikojen maalivahdeista. Hän on saavuttanut Suomen maajoukkueessa kaksi olympiapronssia sekä yhden MM-hopean ja neljä MM-pronssia.

Suomen mestaruuksien ja menestyksekkään yliopistouran jälkeen Räty teki vuonna 2014 kuuden ottelun mittaisen sopimuksen Nizhni-Novgorodiin, joka voitti tuolloin Venäjän mestaruuden. Seuraavalla kaudella Räty teki kotimaista kiekkohistoriaa, kun hän pelasi miesten toisella sarjaportaalla Mestiksen Kiekko-Vantaassa.

Rädyllä on ollut kaudesta 2017–18 mittava ura kiinalaisseuroissa Kanadan ja Venäjän kiekkosarjoissa. Viimeksi Räty on pelannut tällä kaudella naisten kotimaista liigaa HPK:ssa.

Räty oli Suomen MM-hopean takuunainen kotikisoissa 2019, mutta sen jälkeen hänen ja Naisleijonien entisen päävalmentajan Pasi Mustosen välit tulehtuivat pahasti. Sen vuoksi Räty ei pelannut enää 2020-luvulla MM- tai olympiakisoissa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut