Nokian KrP:n Juuso Aholan nopea nousu huipulle sai jatkoa kutsulla, joka hämmensi hänet itsensäkin

Nokian KrP voitti perjantaina SPV:n samalla kertaa sekä liigassa että Suomen cupissa.

Nokian KrP sai täksi kaudeksi Juuso Aholasta uuden huippulahjakkaan sentterin.

21.10. 21:17 | Päivitetty 21.10. 22:07

Aamulehti

Nokian KrP jäi MM-kisatauolle valoisissa merkeissä, kun se otti perjantaina voiton Seinäjoen Peliveljistä ottelussa, joka oli sille viimeinen miesten salibandyliigassa lähes neljään viikkoon.

KrP hallitsi ottelua lähes koko tunnin ajan. Lopussakin tilanne oli hallinnassa, kun SPV haki kavennusmaaleja kuudella, kun hyvä ote hyökkäyspäässä muuntui erinomaiseksi laukausten peittämiseksi.

Lopulta voitto irtosi KrP:lle lukemin 7–4 (3–0, 0–1, 4–3).

"Meiltä varmaan kauden ehjin kuusi­kymppinen. Pysyimme omassa peli­suunnitelmassamme, ja toteutimme sitä onnistuneesti”, analysoi KrP:n avausmaalin syöttänyt hyökkääjä Juuso Ahola.

”Saimme myös hyvän ryynäys­asenteen, mitä voittaminen vaati.”

Pelissä oli panosta poikkeuksellisen paljon, sillä miesten salibandyliigan pisteiden lisäksi pelattiin myös paikasta Suomen cupin kuudennelle kierrokselle.

Kaiken lisäksi cup on oletettavasti aiempaa merkittävämpi. Aamulehden tietojen mukaan on todennäköistä, että jo tämän kauden cupin voittaja pääsee mukaan laajenevaan Champions Cupiin Suomen mestarin seuraksi.

Mikäli sama joukkue voittaisi tupla­mestaruuden, menisi toinen europaikka SM-hopeajoukkueelle. Asiasta tehdään lopullinen päätös parin viikon kuluttua liittohallituksen kokouksessa.

Panokset saivat myös KrP:n muuttamaan valmistautumistaan, kertoo Ahola. Aiemmin harjoittelua on toteutettu pitkän tähtäimen tavoittein, nyt keskittyminen oli ollut ainoastaan SPV-pelin voittamisessa.

Kuka?

Juuso Ahola

Syntynyt 20. syyskuuta 2003 Porissa.

Salibandyn pelaaja, edustaa Nokian KrP:tä. Pelipaikaltaan keskushyökkääjä, laukoo vasemmalta.

Liigan pistepörssin seitsemäs Karhuissa pelaamalla tulokaskaudellaan 2021–2022.

Suomen miesten MM-joukkueessa varapelaajana. Ei A-maaotteluita.

Isä Petri Ahola pelasi SBS Porissa ja Karhuissa salibandyliigaa ja divaria 1990- ja 2000-luvuilla.

Täksi kaudeksi KrP.n riveihin liittyneen Aholan, 19, ura on ollut täynnä nopeita nousuja ennen tavanomaista aikatauluja.

Ahola aloitti salibandyn vasta harvinaisen myöhään. Ensin enemmän viehätti jääkiekko, jota pelasivat monet muutkin koulukaverit.

Jäällä Ahola viiletti muun muassa Ässissä toista liigakauttaan pelaavan, NHL-sopimuksenkin jo solmineen Aleksi Heimosalmen pakkiparina. Treenejä oli kuitenkin liikaa Aholan makuun, kun nuoret kiekkojuniorit harjoittelivat melkein kuin ammattilaiset.

Seuraavaksi Ahola päätyi golfin pariin ja eteni junioreiden maajoukkueympyröihinkin asti. Sosiaaliselle luonteelle ja joukkuepelaajalle ei kuitenkaan sopinut yksilölaji ja turnausten kiertäminen yksikseen, joten golfkin sai jäädä.

Oma laji löytyi viimein salibandystä, suunnilleen 7–8 vuotta sitten. Toisaalta lopputulema oli looginen, sillä hänen isänsä Petri Ahola pelasi nimenomaan salibandyä liiga- ja divaritasolla.

Vanhempi Ahola tunnettiin kenttien väriläiskänä, ja nuorempi polvi arvelee tarinoissakin olleen mukana värikynää.

”Onhan sieltä kuulunut vaikka mitä. Karhuissa oli muutamia jotka olivat jo isän kanssa pelanneet, ja heiltä on pitänyt kysellä totuutta. Pääsääntöisesti isän omat kuvaukset ovat menneet vähän yläkanttiin.”

Aholan tarinan etenemisessä on saman­kaltaisuuksia joukkuekaverin, SPV:tä vastaan erinomaisesti pelanneen Valtteri Viitakosken kanssa. Viitakosken kiekkoura tosin eteni vielä paljon pidemmälle, aina A-nuorten SM-liigaan ja Suomi-sarjaan saakka. Myös kaksikon pelityylissä on samankaltaista suoraviivaisuutta.

”Minulla ei kuitenkaan ole ollut ihan samanlaista kuin kuulemma Viitakoskella, että aivan kaikki perusasiat on pitänyt käydä palavereissa läpi”, Ahola vitsailee.

Ennen ottelua Salibandyliiton kilpailupäällikkö Ari Vehniäinen palkitsi KrP:n latvialaispuolustajan Morics Kruminsin 200 runkosarja­ottelun rajapyykin saavuttamisesta.

Valtteri Viitakoski vetäisi maalinsa jälkeen oman versionsa Griddy-tuuletuksesta, joka on saavuttanut suurta suosiota erityisesti amerikkalaisen jalkapallon NFL:ssä.

SPV:n uusi tähtihyökkääjä Peter Kotilainen haki hanakasti vetoa joka paikasta, mutta KrP-pelaajat hoitivat laukausten peittämisen hyvin. Lopussa Kotilainen onnistui tekemään yhden maalin ja syöttämään toisen.

KrP:n kanssa Ahola teki nykyisen kolmi­vuotisen sopimuksen jo ennen viime kautta, mutta kun hänen kasvattajaseuransa Karhut nousi liigaan keväällä 2021, halusi hän tehdä debyyttinsä nimenomaan porilaisten riveissä.

Eikä avauskausi olisi voinut henkilökohtaisella tasolla mennä paljoakaan paremmin. Ahola oli heti pistepörssin seitsemäs, kun 26 ottelussa syntyi 25+22 tehopistettä. Mutta edes Aholan, Tomi Jerkun ja Tuomas Huhtalan muodostama tuhoketju ei onnistunut pitämään Karhuja liigassa.

Nyt Ahola on kotiutunut KrP:hen ja monien muiden pelaajien tavoin Tampereen Santalahteen. Sijainti on otollinen: matka treeni- ja pelipaikalle Raholaan vie autolla kymmenisen minuuttia, jos sitäkään.

”Siitä on tullut jo pieni vitsikin, kun meitä taitaa olla siellä 12. Onneksi ei sentään asuta aivan samassa kerrostalossa”, Ahola naurahtaa.

”Tämä on erinomainen paikka kehittyä. Treenaamaan pääsee oikeastaan milloin vaan, ja jos treeneissä pärjää vaikka Joona Rantalaa vastaan, on tilanne aika hyvä.”

Parhaillaan Ahola on käytännössä salibandy­ammattilainen. Jatkosuunnitelmissa seuraavana on kesällä odottava asepalveluksen suorittaminen Urheilukoulussa Helsingin Santahaminassa.

Ahola seurasi syöttönsä jälkeen SPV:n Miika Latvalan kanssa vierestä, kun Simo Paulaharju laukoi KrP:lle ottelun avausmaalin ohi SPV-maalivahti Rasmus Hasun.

Puolustaja Olli Arkkila hoiti Aholan kentässä tällä kertaa aloitustehtävät.

Tästä kaksinkamppailusta Aholalle tuli tappio, kun maila jäi matkalle.

Miesten MM-kisat ovat jo aivan kulman takana. Sveitsissä pelataan 5.–13. marraskuuta.

Varsinaisessa joukkueessa KrP:tä edustaa ainoana hyökkääjä Joona Rantala. Varamiehen rooliin jäivät puolustaja Eemil Ukkonen ja hyökkääjä Mikko Laakso.

Ja Juuso Ahola – ennen ensimmäistäkään A-maajoukkueen tapahtumaa.

”Varapaikka tuli itsellenikin ihan puskista”, Ahola hämmästelee.

Vaikka pelit tällä kertaa jäisivät haaveeksi, parin vuoden päästä paikka MM-joukkueessa on täysin realistinen tavoite. Loppuvuodesta 2024 pelataan Etelä-Ruotsissa Malmössa, ja Suomen maajoukkueessa komennon Petteri Nykyltä uuteen kisaprojektiin ottaa Esa Jussila.

”Valehtelisin jos väittäisin ettei se ole tavoitteena. Varapaikka jo nyt näytti, ettei paikka joukkueessa ole niin kaukana”, Ahola sanoo.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut