Ilveksen kausi päättyi kolmen pisteen vierasvoittoon ja yhdeksänteen sijaan

Kai Meriluoto viimeisteli kauden kymmenennen ja Tatu Miettunen ensimmäisen maalinsa.

Ilveksen kapteeni Tatu Miettunen pääsi juhlistamaan Raatin kentän vesisateessa kautensa ensimmäistä maalia.

16.10. 19:13

Aamulehti

Ilveksen kausi miesten jalkapalloliigassa oli kokonaisuutena synkkä, mutta sunnuntaina tamperelaisjoukkue sai sille kuitenkin himmeän hopeareunuksen päätöskierroksen ottelussa AC Oulun vieraana.

Ilves onnistui vääntämään Raatin kentältä kaatosateeksi yltyneessä syysmyräkässä täyden pistepotin maalein 2–0 (1–0). Samalla Ilves nousi sarjataulukossa yhdeksänneksi ohi IFK Mariehamnin, joka pelasi samaan aikaan kotonaan 2–2-tasapelin Vaasan Palloseuraa vastaan.

Ilveksen päävalmentaja Toni Kallio toteaa, ettei yhdeksännestä sijasta ole enää juurikaan iloa, kun joukkueen minimitavoite eli europudotuspelipaikka jäi täyttymättä.

”Olimme valmistautuneet siihen, että kausi jatkuu vielä tämän kuun loppuun, mutta nyt se loppui muutama viikko aiemmin. Päällimmäisenä on tyhjä olo, en osaa oikein muutenkaan kuvailla sitä. Totta kai olo on myös siinä mielessä mukava, että kausi päättyi kuitenkin vierasvoittoon. Oulu ei ole missään nimessä helppo paikka pelata”, hän summasi päätösottelun jälkeen.

Petteri Pennanen lausui kaudesta oman mielipiteensä Ruudun otteluhaastattelussa:

”En tiedä, miten rehellisesti kehtaa tässä sanoa, mutta ihan järkyttävä pettymys. Kauniisti muotoiltuna, että jos tavoite oli europaikka, niin ei kauhean lähellä oltu.”

Useita onnistujia

Kotijoukkue lähti Ilves-otteluun panosta vailla, sillä sen sijoitus liigan seitsemäntenä ja jatkopelit eurolopputurnauksessa olivat varmistuneet jo aiemmin. AC Oulu asetti maalilleen 19-vuotiaan liigadebytantin Nuutti Kaikkosen, jonka selän taakse Ilveksen Kai Meriluoto ohjasi pallon 33. peliminuutilla Doni Arifin pystysyötön ja Adam Larssonin vapauttavan syötön jälkeen. 1–0-maali oli Meriluodon kauden kymmenes.

Toisella jaksolla sääolot kovenivat ja kenttä liukastui kastuessaan kauttaaltaan, mikä toi Kallion mukaan epävarmuutta Ilveksen pallolliseen pelaamiseen. Eetu Huuhtanen sai kuitenkin pidettyä Ilveksen maalin puhtaana, ja 85. minuutilla kapteeni Tatu Miettunen viimeisteli voittolukemat 2–0:aan kauden avausosumallaan, kun hän veti Tuomas Ollilan vapaapotkusta pomppimaan jääneen pallon verkkoon.

”Meillä oli paljon onnistumisia tänään, ja saimme tavallaan ensi kauden joukkueen rakentamista varten hyvin paljon informaatiota pelaajien tämän hetken tilanteesta”, Kallio sanoo.

Otteluiden viimeiset 15–20 minuutit ovat olleet koko kauden Ilvekselle hankalia. Kallio olikin hyvillään siitä, että tällä kertaa joukkue löysi ottelun loppuhetkillä uskallusta ottelun ratkaisemiseksi. Hän näkee, että sen taustalla oli monia seikkoja.

”Totta kai silläkin oli merkitystä, että pelaajat pystyivät sinänsä paineetta pelaamaan. Ennen ottelua kuitenkin teroitettiin, että haluamme lähestyä tätä normaaliotteluna riippumatta siitä, mikä tilanne on sarjataulukossa. Pelit ovat aina se huipennus, mitä varten tässä tehdään töitä, ja sen pitää näkyä kentällä. Tänään se mielestäni näkyi.”

Ilveksessä syvennytään tarkemman kausianalyysin pariin pienen huilitauon jälkeen.

Päivitys 16.10. kello 19.25: Juttuun vaihdettu tuore kuva.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut