Mansen kausi päättyi kyyneliin, kun Kirittäret palasi mestariksi – sopimuksestaan neuvotteleva Andreasen kertoi lukkari­vaihdosten olleen kova paikka: ”Pitää olla ylpeä”

Jyväskylän Kirittäret voitti pesäpallon Suomen mestaruuden kotikentällään. Sunnuntainen neljäs finaali päättyi oranssien voittoon 1–0 (1–0, 1–1). Manse PP kirkasti viimevuotisen pronssinsa hopeaksi, mutta pettymys oli silti suuri.

Manse PP:n joukkue kerääntyi vielä kerran yhteen ottelun jälkeen ennen mitalien jakoa.

18.9. 19:03

Aamulehti, Jyväskylä

Kyyneleet virtasivat Manse PP:n pelaajien poskilla ja joukkueen jäsenet vaihtoivat lämpimiä halauksia, kun Hippoksen pesäpallostadionilla Jyväskylässä alkoi soida sunnuntai-iltapäivänä Tina Turnerin The Best Kirittärien Suomen mestaruuden merkiksi. Tamperelaisten vaihtopenkin takana sitkeät parikymmentä Manse-kannattajaa lauloi ”Oi Manse on niin ihana, on meillä naiset, Kauppi ja pesis”, kun joukkue kerääntyi viimeistä kertaa tällä kaudella ympyrään viimeisiä sanoja varten.

Tiukka taistelu ei tuonut tulosta, vaan Kirittäret voitti 12:nnen mestaruutensa lukemin 1–0 (1–0, 1–1).

”Totta kai harmitus on iso, varsinkin pelaajien puolesta. Olemme 11 kuukautta tehneet tosi ankarasti hommia ja meillä oli tähän syksyyn unelma. Se oli lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana”, Mansen pelinjohtaja Jari Cavernelis sanoi.

Molemmat joukkueet pelasivat ottelussa hyvää ulkopeliä. Ensimmäisen jakson ratkaissut juoksu syntyi, kun Mansen lukkariksi peliin vaihdettu Jasmin Andreasen ei saanut palloa kiinni kotipesässä ja varmalta näyttänyt palo jäi tekemättä.

Kirittäret ehti juhlia avausjaksolla jo 2–0-juoksuakin, mutta Mansen haaston jälkeen tilanne tuomittiin paloksi. Vinkkauksen haastosta antoi tamperelaisten vaihtopenkin luona edelleen ollut Vesa Toikka, joka jatkoi joukkueen mukana, vaikka Antti Vihtkari palasi toimitsijakiellostaan kakkospelinjohtajaksi. Andreasen ei ollut haastosta samaa mieltä, koska hän ei ollut varma, oliko itse kotipesässä.

”Mietin, oliko vähän turhaa kuluttaa siihen haasto, mutta hel***in hyvä päätös oli”, Andreasen kertoi.

Tilanteessa oli onnea matkassa, sillä kotiin tulossa ollut Eeva Mäki-Maukola ei pystynyt syöksymään kotipesään, koska lyöjänä ollut Tinja Töyrylä oli jättänyt mailan tielle kotipesän tuntumaan.

Toisella jaksolla molemmat joukkueet saivat luotua hyvin tilanteita. Kirittäret meni 1–0-johtoon, mutta Mansen kotiutusyritysten laatu ei riittänyt kuin jakson tasoittamiseen.

”Kaikkemme teimme, mutta ei riittänyt tällä kertaa”, Andreasen harmitteli.

Siri Eskola (oik.) siirtyi Manseen viime kauden jälkeen Kirittäristä.

Tausta

Jyväskylän hallinta jatkui

Kirittärien dynastia pitää. Joukkue on voittanut Suomen mestaruuden neljästi viiden viime vuoden aikana. Viime vuonna Kirittäret jäi hopealle.

Uransa lopettanut Emma Körkkö löi Kirittärien molemmat juoksut. Jälleen erinomaisesti pelannut Saaga-Angelia Raudasoja toi Mansen juoksun, Anna Ala-Kauhaluoma löi.

Manse on menestynyt hyvin viime vuosina: vuonna 2017 kultaa, 2018 hopeaa, 2019 neljäs, 2020 hopeaa, 2021 pronssia ja nyt hopeaa.

Pudotuspeleissä Kirittäret on ollut Manselle paha pala. Joukkueet ovat kohdanneet 2000-luvulla nyt kuudesti, ja jyväskyläläiset ovat voittaneet joka kerta.

Vaikea paikka

Andreasen sai komennuksen lukkarin paikalle ensimmäisen kerran jo kesken runkosarjan. 12 pudotuspeliottelua hän pelasi puoliksi Senni Sallisen kanssa.

Erityisesti pelipaikan tiheä vaihtuminen teki tilanteesta vaikean 20-vuotiaalle Andreasenille, vaikka kauden aikana hän ehti jo tottua lukkarin pestiin.

”Olen joutunut pahoihin paikkoihin, mutta pitää olla ylpeä. Minä hoidan sen, minkä pystyn ja onneksi olen pystynyt auttamaan joukkuetta sen verran, että saimme jonkinlaisen paketin kasaan.”

Jyväskylässä Andreasen pelasi hyvin ja näytti siltä, että hän pystyi haastamaan Kirittärien pelaajia paremmin kuin ensimmäisessä finaalissa.

”En tiedä, me olimme vähän jotain suunnitelleet äkkiä. Minä yritin toteuttaa sen mukaan. Kai se ainakin jonkin verran onnistui. Ei kovin montaa juoksua tullut.”

Toisena finaaliviikonloppuna Andreasenin perhettä oli sankoin joukoin paikalla Tampereella ja Jyväskylässä. Hopeamitali kaulassaan lukkari kiirehti läheistensä luokse, jotka ovat tukeneet läpi henkisesti vaikeiden paikkojen, joita lukkarivaihdokset aiheuttivat.

”Olen soitellut varsinkin äidin kanssa paljon. Olen saanut kaikista paljon tukea. Se on ollut minulle iso asia. On hienoa, että on sellaisia ihmisiä.”

Muutoksia tulossa

Andreasenin sopimus Mansen kanssa päättyy tähän kauteen. Vahvoja huhuja on kuulunut sen puolesta, että hän palaisi takaisin kotikonnuilleen Raumalle. Finaalin jälkeen Andreasen ei voinut vielä vahvistaa mitään.

”Nyt käymme neuvotteluja. Katsotaan, mihin päädytään. En tiedä itsekään.”

Käydäänkö neuvotteluja Mansen kanssa?

”Kyllä käydään Mansen kanssa myös.”

Andreasenin jatko tulisi Manselle tarpeeseen, sillä lukkarina kauden aloittanut Senni Sallinen vahvisti Aamulehdelle, että ura päättyi tähän syksyyn.

Pelinjohto pysyy Mansella entisellään tulevana vuonna.

Jasmin Andreasen ihmetteli lopulta hyväksi päätökseksi osoittautunutta haastoa avausjaksolla.

Päät olivat painuksissa Mansen vaihtopenkillä pelin jälkeen. Etualalla lukkari Jasmin Andreasen.

Kati Tanhua (vas.) ja Mari Mantsinen odottivat omaa vuoroaan, kun Ella Mäkelä halasi heidän entistä joukkuetoveriaan Siri Eskolaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut