Välikohtauksilta vältyttiin Lapualla – Virkiä voitti Mansen ja vei ratkaisun sunnuntaiksi Kauppiin: ”Mahtavan sarjan mahtava päätös”

Manse PP ei onnistunut ottamaan finaalipaikkaa lauantaina Lapualla pelatussa neljännessä välieräottelussa.

Saaga-Angelia Raudasoja oli Mansen parhaimmistoa Lapualla neljännessä välierässä. Kolme tuotua juoksua ei tällä kertaa riittänyt voittoon.

3.9. 19:38 | Päivitetty 3.9. 20:18

Aamulehti, Lapua

Ajoittain suorastaan tulikuumaksi äitynyt naisten Superpesiksen välieräsarja Manse PP:n ja Lapuan Virkiän välillä saa arvoisensa loppuhuipennuksen sunnuntaina Kaupin stadionilla.

Ratkaisevaan viidenteen otteluun edetään, kun lauantaina neljännessä välierässä Lapualla Lukkarilan pesäpallostadionilla pienet marginaalit kääntyivät kotijoukkueen eduksi.

Virkiä otti kotiyleisönsä edessä voiton jaksoin 1–0 (5–5, 2–0) ja piti unelmansa mestaruudesta elossa.

”Olen peräänkuuluttanut sitä, että palloja tarvittaessa vaikka syödään, ja nyt niitä syötiin”, sanaili Virkiän pelinjohtaja Tero Viinamäki.

"Luulisi, että nyt olisi pettyneempi, mutta pelimme oli vaan niin huonoa, ettei ole mahdollista edes ajatella että olisimme ansainneet voiton”, totesi Mansen pelinjohtaja Jari Cavernelis.

”Olimme ekalla jaksolla hyvin pelin päällä, kunnes kaveri pääsi vähän annetulla läpilyönnillä peliin mukaan. Toista jaksoa täytyy analysoida, mitä siinä oikein tapahtui.”

Cavernelis oli itsekin joutunut melkoiseen pyöritykseen kolmannen ottelun jälkeen. Asiattomasta ja provosoivasta tuulettamisesta hänelle langetettiin jälkikäteen yksi rangaistuspiste, joka vastaa keltaista korttia.

Sosiaalisessa mediassa kommentointi yltyi rajuksi. Lapuan katsomosta tuli myös välillä palautetta, mutta kaikkiaan lauantaina tunnelma pysyi asiallisena sekä katsomossa että kentällä.

Sähköinen ottelusarja on saanut osakseen huomiota siinäkin määrin, että Lapualta ottelu lähetettiin televisiossa suorana ilmaiskanavilla.

”On hienoa pelata tällaisia pelejä”, Cavernelis sanoi.

Lue lisää: Manse PP:n pelinjohtaja sai rangaistuksen tuuletuksestaan: ”Asiassa jää näyttämättä törkeä provosointi”

Mansen Siri Eskola ja kakkospelinjohtaja Antti Vihtkari punoivat juonia. Eskola valittiin vieraiden parhaaksi, vaikka suoritus sisäpelissä ei ollut lähelläkään hänen tai muiden Mansen pääkotiuttajien parhaita.

Kotiutustehottomuutta

Nelospelissä alkoi toden teolla tapahtumaan avausjakson viimeisessä vuoroparissa, johon lähdettiin Mansen 3–1-johdossa.

Virkiä löi selkä seinää vasten kaksi läpilyöntiä. Ensin Kaisa Peräahon lyönti pääsi karkaamaan kakkospuolelta aidan ali, ja tuloksena oli 1+1. Hetkeä myöhemmin Emmi Laineen lyönti pääsi läpi toiselta puolelta kenttää, mutta tuolla kertaa Virpi Hukka onnistui pysäyttämään pallon hiekalla ja pelastamaan vieraat täydeltä katastrofilta.

Hukan suoritus osoittautui tuossa vaiheessa tärkeäksi, sillä tasoittavalla Manse käänsi tulostaululla lukemat 5–5:een. Se oli myös jakson lopputulos, vaikka Manse saikin rakennettua vielä mahdollisuuden voittojuoksun lyömiselle.

”Meidän kotiutusratkaisumme olivat tosi huonoja”, harmitteli Cavernelis.

Mansen pelastukseksi sisäpelissä koitui erityisesti ykköskärjen vauhdikkuus. Lyöntien ei tarvinnut olla fantastisia, kun paikkaamassa oli Saaga-Angelia Raudasojan ja Virpi Hukan kaltaisia etenijöitä. Raudasoja toi Mansen juoksuista kolme, Hukka loput kaksi.

Raudasoja on tehnyt tänä kesänä lopullisen läpimurron sarjan eliittiin. Monipuolisuudessaan hän saattaa olla jopa koko sarjan paras, aivan kuten Hukka oli ennen loukkaantumisiaan: juoksunopeuden lisäksi ulkopeli on erinomaista, ja lyönneissä pallo lähtee mailasta vihaisesti kuin kotiuttajilla.

Toisella jaksolla huippuetenijätkään eivät enää kyenneet tasoittamaan tilejä. Jakso eteni juoksuitta aina kolmannen tasoittavalle saakka, jolloin Virkiä teki voittoon riittäneet kaksi juoksua.

”Nihkeää. Molemmilla toimi ulkopeli hyvin, mutta sisällä ei ollut mitään juhlaa. Ja kylmä oli”, totesi Mansen parhaana palkittu, kaksi juoksua lyönyt Siri Eskola.

Kirittäret odottaa pariaan

Toiseksi finaalijoukkueeksi tiensä on selvittänyt Jyväskylän Kirittäret. Pronssiottelussa odottaa puolestaan viime kauden mestari Porin Pesäkarhut.

”Ihan mahtavan sarjan mahtava päätös huomenna Tampereella”, hehkutti Cavernelis sunnuntain huipennusta.

Varmaa on, että Manse pelaa viikon päästä lauantaina Kaupissa. Sunnuntaina ratkeaa, onko kyseessä ensimmäinen loppuottelu vai ensimmäinen pronssiottelu.

Mitä tapahtui?

Kolmostilanteet tasan

Mansen Sylvi Pellonperä löi näppiä Virkiän lukkarin Anni Heikkilän syötöstä. Neljäs ottelu oli todennäköisesti

Jasmin Andreasen jatkoi Mansen lukkarina Senni Sallisen tilalla ja pelasi hyvän ottelun.

Manse sai Janette Lepistön taas melko hyvin kuriin, mutta oma sisäpelin taso ei riittänyt. Kolmostilanteita oli molemmilla 15, mutta Manse kotiutti vain 33,3-prosenttisesti.

Pelin näkyminen ilmaiskanavalta saattoi syödä hieman yleisömäärää kolealla säällä. Paikan päällä virallisen tiedon mukaan oli 713 katsojaa.

Haminan Palloilijat nousee ensi kaudeksi naisten Superpesikseen. HP kaatoi Ykköspesiksen finaaleissa voitoin 2–0 Lappajärven Veikot, joka pelaa seuraavaksi viimeisestä tarjolla olevasta sarjapaikasta helsinkiläistä Roihuttaria vastaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut