Video: Superpesiksessä jälleen hurja tilanne – pelaaja pyörähti kuperkeikalla jokeen

Justus Niemeläisen tilanne tapahtui samassa paikassa, jossa Teemu Nurmio koki aiemmin kaudella kovia.

Kuvituskuva Manse PP:n ottelusta.

29.8. 19:39

Aamulehti

Miesten Superpesiksen välierät alkoivat Vimpelin Vedon ja Joensuun Mailan välisellä ottelulla.

Saarikenttä oli jälleen maineensa veroinen, kun stadionia ympäröivä Savonjoki vaati taas ”uhrinsa”.

Joensuun Justus Niemeläinen juoksi toisella jaksolla takakentällä pallon perään. Niemeläinen kompastui kentän rajojen ulkopuolella tömpäreeseen sillä seurauksella, että hän heitti kuperkeikan ja tipahti vauhdilla suoraan alla olevaan jokeen.

Niemeläinen onnistui saamaan pallon haltuunsa juuri ennen kuperkeikkaa. Pallo pysyi räpylässä, ja hän pystyi heittämään pelivälineen saman tien takaisin kentälle. Vimpelillä oli lyöntihetkellä etenijät ykkös- ja kakkospesällä, mutta Niemeläisen ripeyden ansiosta tilanteesta tuli kotijoukkueelle vain yksi juoksu.

Niemeläinen otettiin vaihtoon, mutta hän vaikutti säästyneen pahemmilta vammoilta.

Vimpeli voitti ottelun selkeästi lukemin 2–0 (5–1, 7–0). Manse PP ja Hyvinkään Tahko aloittavat toisen välieräsarjan tiistaina Kaupissa.

Kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen vastaavanlainen tilanne Saarikentällä. Hyvinkään Tahkon Teemu Nurmio syöksyi samasta paikasta pää edellä jokeen heinäkuisessa runkosarjan ottelussa.

Video tilanteesta levisi hurjasti sosiaalisessa mediassa, ja muun muassa ESPN tarttui siihen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut