Susanna Tapanin valinta murensi Naisleijonien arvostusta – ratkaisu kertoo karuja tosiasioita niin Naisleijonista kuin MM-kisoistakin

Tapanin ratkaisussa on isommassa kuvassa vielä masentavampi puoli. Joukkueiden välinen tasoero on taas ryöpsähtänyt.

28.8. 14:05

Aamulehti

Tuore 3000 metrin estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen lähetti viime viikon perjantaina Ylen lähetyksessä erityisterveisensä Münchenistä Pirkanmaalle. Raitanen, suunnistuksen nuorten MM-kultamitalisti, onnitteli ystäväänsä Aleksi Niemeä, Tampereen Pyrinnön suunnistajavaliota, lipumisesta avioliiton satamaan.

Raitasen oli määrä toimia Niemen bestmanina, mutta Saksassa pidetyt EM-kisat kiilasivat luonnollisesti edelle, eikä palkinto ollut yhtään hassumpi. Arvelen, että Niemi ymmärsi huippu-urheilijana Raitasen valintaa enemmän kuin hyvin. Kaksikko kohtasi toisensa lauantaina Tampereella, johon Raitanen matkasi kultamitalin kaulaansa saatuaan ja Maamme-laulun kuunneltuaan.

Huippu-urheilu vaatii ehdotonta sitoutumista, itsekkyyttä ja ahkeruutta, jota jokainen meistä ei joudu arjessaan kohtaamaan. Ei kaikissa, mutta monissa työtehtävissä, ystävän häiden vuoksi saa vapaaillan. Samoin on harrasteurheilussa, jossa on täysin ok jättää harjoitukset välistä, koska on muuta menoa. Olisin šokissa, jos Raitanen kertoisi pian julkisuudessa, että hän olisi harkinnut EM-kisojen sivuuttamista Niemen häiden vuoksi. Huippu-urheilussa menestyminen vaatii tällaisia valintoja. Ne ovat niitä ammatinvalintakysymyksiä.

Naisleijonien Susanna Tapani teki Ylen ja Ilta-Sanomien uutisointien mukaan toisenlaisen valinnan. Tapani jätti Suomen jääkiekkoliiton mukaan lauantain USA-pelin väliin ”henkilökohtaisten syiden” vuoksi. Yle ja IS taustoittivat, että tuo syy oli lähtö kesken kisojen ystävän häihin.

Naisleijonien päävalmentaja Juuso Toivola kertoi tähtihyökkääjän vapaaillan tulleen joukkueen, valmennuksen ja joukkueenjohdon käsittelemäksi. Taustalla saattaa olla myös muita nyansseja, joita ei ole julkisuudessa kuultu.

On kuitenkin päivänselvää, että Tapani valitsi ystävänsä häät ennen USA-ottelua, minkä vielä Naisleijonat joukkueena siunasi. Tai ainakin kerrottiin siunanneen. Joukkuekaveri, maalivahti Meeri Räisänen onnitteli lauantai-iltana 60 vuotta täyttänyttä isäänsä Twitterin välityksellä. Räisänen päätti kohdallaan toisin kuin Tapani. Varmasti myös monet muut joukkuetoverit ovat tehneet lukemattomia vastaavia uhrauksia Suomen MM-projektin vuoksi. Huippu-urheilussa ollaan mukana joko sataprosenttisesti – tai ei ollenkaan.

Voivatko kaikki Naisleijonien joukkuekaverit olla Tapania kohtaan niin ymmärtäväisiä USA-murskatappion jälkeenkin, ettei joukkuehenki pääse rapautumaan?

Vain pronssi saatavilla

Tapanin ratkaisu murentaa Naisleijonien ja MM-kisojen arvoa. Siitä ei pääse yli, eikä ympäri. Jos ystävän häät ovat tärkeämpiä kuin yhden maailman parhaista maista kohtaaminen MM-jäällä, kuinka tärkeitä MM-ottelut ylipäätään ovat? Ja jos itse urheilijat suhtautuvat otteluihinsa näin, millaisella vakavuudella niihin tulisi ulkopuolelta suhtautua?

Tapanin ratkaisussa on kuitenkin isommassa kuvassa vielä masentavampi puoli. Nimittäin Tapanin puuttumisella Suomen kokoonpanosta oli tuskin minkäänlaista vaikutusta sinivalkoisten mahdollisuuksiin Tanskassa pidettävissä karkeloissa.

Suomi oli MM-kotikisoissaan vuonna 2019 yhden hähmäisen maalituomion päässä maailmanmestaruudesta. Vuonna 2017 Suomi oli kaatanut Kanadan ensimmäisen kerran arvokisoissa. Kahta vuotta myöhemmin Espoossa sinivalkoiset rullasivat vaahteralehtien yli ensimmäisen kerran pudotuspeleissä, mikä tiesi ensimmäistä MM-finaalipaikkaa koskaan.

Sen jälkeen Suomi on hävinnyt lajin mahtimaille Yhdysvalloille ja Kanadalle arvoturnauksissa kahdeksan kertaa kahdeksasta yhteismaalierolla 9–41. Lauantaina Tapanin puuttuessa jäältä USA vei laukaukset murskaavasti 72–16. Tasoero oli niin räikeä, että se tuskin MM-välierään mennessä on umpeen kuroutunut. Tapanilla tai ilman. Koska MM-kisat pelataan järjestelmällä, jossa A-lohkossa pelaavat suosikit selviytyvät automaattisesti puolivälieriin, Suomen rökäletappioilla Kanadalle (1–4) ja USA:lle (1–6) oli MM-kisojen päätavoitteen, pronssimitalin metsästämisen, kannalta korkeintaan minimaalinen merkitys.

Joukkueiden välinen tasoero on taas ryöpsähtänyt. Pohjois-Amerikka vie, muut kilpailevat pronssista. Pronssikilvassa Suomi on vahvoilla, mutta tuo kilpa ei koskaan nostata samanlaisia väristyksiä kiekkoseuraajissa kuin MM-kisat 2019 yllätyksellisyydellään ja kultakilpailun hetkellisellä laajenemisellaan tekivät.

Se on isommassa kuvassa vielä suurempi sääli kuin Tapanin viettämät hääjuhlat.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut