Hjallis Harkimo kiistää kuuluvansa uudistettujen Jokereiden taustalle, sanoo keskittyvänsä vain puolue­johtajan rooliin

Yksi Jokereiden paluun isoimmista ongelmista olisi peliareenan löytäminen.

Harry ”Hjallis” Harkimo siirtyi varsin mutkattomasti kiekkojohtajan roolista politiikkaan ja perusti oman puolueen.

22.8. 10:27

Jokereiden paluu miesten jääkiekkoliigaan meni solmuun, kun Teemu Selänteen ja Keijo Säilynojan muodostama ryhmittymä Naurava Narri oy kertoi sunnuntaina, ettei se aio enää jatkaa liigapaikan tavoittelua.

SM-liiga oy kertoi myöhemmin sunnuntaina, että heillä on tiedossa toinenkin ryhmittymä, joka olisi kiinnostunut palauttamaan Jokerit Liigaan kahdeksan vuoden tappiolliselta KHL-retkeltään.

Kiekkokulisseissa on puhuttu Harry ”Hjallis” Harkimon paluusta Jokereiden taustalle. Harkimo vei Jokerit itäliiga KHL:ään kesällä 2013, ja pelit alkoivat sarjassa syksyllä 2014.

Harkimo sanoi sunnuntaina Twitterissä, ettei hän ole millään lailla mukana.

Viime viikolla Harkimo sanoi puhelimitse Helsingin Sanomille keskittyvänsä täysin politiikkaan ja Liike Nytin puoluejohtajan työhön.

”Meillä on hyvä draivi päällä”, Harkimo sanoi eikä suinkaan viitannut Jokereihin vaan puolueensa poliittiseen työhön.

Toinen vaihtoehto olisi, että Harkimo kuuluisi Jokereiden taustalle, mutta kyse olisikin hänen pojastaan Joelista. Tästä asiasta Harry Harkimo ei kommentoinut IS:lle sanaakaan.

Kiekkoliiga kertoi sunnuntaina, ettei ole vielä neuvotellut virallisesti niin sanotun toisen ryhmän kanssa.

Kun Jokerit lähti liigasta 2013 tehdyllä sopimuksella, joutui se silloin maksamaan rahallisen hyvityksen jokaiselle liigaseuralle.

Nyt Jokerien täytyisi täyttää liigaehdot 31. lokakuuta mennessä saadakseen lisenssin. Liiga ei ole kertonut, täytyisikö Jokereiden maksaa jotakin paluurahaa. Lisenssin yhtenä ehtona on, että kaikki vanhat KHL-kytkökset ovat poissa, ja se tekee nykyisen omistajan Jari Kurrin jatkamisen mahdottomaksi.

Suomalaisessa kiekkoperinteessä pelaajasopimuksia seuraavalle kaudelle aletaan tehdä loka–marraskuussa, jolloin Jokereilla olisi hyvä olla ainakin osa joukkueesta koosta. Lisenssihakemus täytyy jättää lokakuun lopussa.

HS soitti pelaaja-agenteille viime viikolla ja kysyi, oliko heidän edustamiaan pelaajiaan kysytty Jokereihin kaudeksi 2023–2024, mutta yksikään agentti ei myöntänyt kyselyjä tehdyn.

Muutama agentti sen sijaan ihmetteli, että kenen kanssa edes voisi neuvotella Jokerien asioista, kun liigaseuralla ei ole omistajaa eikä johtoa.

Junioritoimintaa pyörittävä Jokerit ry ei tee liigasopimuksia eikä pyöritä liigaseuraa, mutta yhdistys omistaa käyttöoikeuden Jokerien nimeen ja tuotemerkkiin.

Jokerien paluulta puuttuu johto, rahat ja pelaajat mutta myös areena, jossa pelata.

Pasilassa sijaitseva areena ei tule kysymykseen venäläisomisteisuuden takia. Espoossa seisoo Metro-areena tyhjillään, mutta Liiga edellyttää periaatteessa pelaamista sillä paikkakunnalla, mistä seura on kotoisin.

Poikkeuslupa olisi mahdollinen, mutta tähän asti ne ovat olleet määräaikaisia ja liittyneet esimerkiksi halliremontteihin ja sitä kautta tulleisiin muuttoihin.

HIFK ja Jokerit jakoivat Helsingin jäähallin siihen asti, kunnes Helsinki-areena avautui keväällä 1997.

Jokerien paluu Stadin jäähalliin voisi teoriassa olla mahdollinen, mutta nykyisin halli on täysin HIFK:n väreissä ja voisi siitä tulla myös kalenteriongelmia suuren käyttöasteen takia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut