Suomen yleisurheilun kelkka kääntyi täysin neljässä vuodessa – valmennuspomo puhuu isosta muutoksesta ilmapiirissä

Jarkko Finni sanoo, että perjantainen oli 2000-luvun hienoimpia yleisurheiluiltoja Suomelle.

20.8. 16:58

Aamulehti, München

Suomen joukkueen hotellilla vietettiin lauantaina kaksiakin mitalikahveja historiallisen perjantai-illan tapahtumien kunniaksi.

Yleisurheilun EM-kisoista on tullut jo kaksi kultaa ja yksi hopea.

Osasitko odottaa tällaista menestystä, Urheiluliiton valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni?

”Mitali oli monen urheilijan tavoite ja meillä oli monta urheilijaa, joille mitali oli realismia. Tilastoissa oli paljon urheilijoita kolmen ja kahdeksan parhaan joukossa, mutta sen ulkopuoleltakin esimerkiksi Wilma Murto nousi mestariksi.”

Miten laittaisit perjantaisen historiallisen illan perspektiiviin?

”Se oli yksi hienoimmista illoista, joita olen itse koskaan livenä nähnyt. Se oli millä mittarilla tahansa poikkeuksellista. Tuollaiset kultaiset varttitunnit ovat harvinaisia. Oli se ainakin 2000-luvun hienoimpia yleisurheiluiltoja Suomelle.”

Mitalistit ovat vaikuttaneet positiivisen itsevarmoilta. Onko joukkueessa tapahtunut jonkinlaista asennemuutosta?

”Mestarit on aina jälkikäteen helppo tunnistaa. Näillä kolmella on takana hyvä harjoitusvuosi ja alkukesä. Kristiina Mäkelä on ollut koko kauden vahva ja nousujohteinen. Se tuo sen itsevarmuuden, joka näkyy myös kentällä.”

”Mitalistit ovat myös meidän kokeneemmasta päästä arvokisakävijöinä. Arvokisaosaaminen ei ole vain sitä, mitä stadionilla tapahtuu, vaan miten kisaan valmistaudutaan ja miten lataus saavutetaan oikeaan aikaan. Usein ongelma ei ole latauksen saaminen, vaan sen purkaminen liian aikaisin.”

”Olin pois aikuisten arvokisoista joukkueen jäsenenä 12 vuotta. Näen aika ison muutoksen. Uusi sukupolvi on rennompi ja rohkeampi. Urheilijat ovat myös aiempaa yhteisöllisempiä ja toisiaan tukevia. Tunnelma on samanlainen kuin nuorten arvokisoissa, joissa on raikkautta ja rohkeutta.”

Oliko paineita onnistua näissä kisoissa?

”Mielestäni ei. Meidän tehtävä on pyrkiä tekemään joka päivä itsestämme ja toiminnastamme parempia. Isompi mittari on se, mitä urheilijat ja valmentajat kokevat.”

”Urheilussa hyvät asiat seuraavat hyvää tekemistä. Olemme saaneet urheilijoilta positiivista palautetta esimerkiksi siitä, että emme asettaneet mitään kollektiivista mitalitavoitetta. Miksi me lisäisimme paineita? Se ei parantaisi heidän suoritustaan.”

Neljä vuotta sitten yksikään suomalainen ei ollut EM-kisojen kärkiviisikossa. Mikä on muuttunut?

”EM-hallien menestys 2021 ja vahva nuorten arvokisamenestys viime vuosina ovat avanneet ketsuppipullon, että kyllä mekin voimme pärjätä. Usko siihen mahdollisuuteen on muuttunut. Toinen on yhteisöllisyys, ilmapiiri on erittäin hyvä.”

Nuorten sarjoissakin tulee menestystä. Onko jopa parempaa odotettavissa lähivuosina?

”Menestys seuraa työtä ja tekemistä. Ydinasiat ovat valtavan tutut: lahjakkaat urheilijat, heidän motivaatio ja sen tukeminen ja hyvä valmennus. Meidän pitää keskittyä siihen eikä menestykseen. Jos miettii lopputulosta, yleensä ei hyvä seuraa. Meillä on nyt laaja pohja, joka tuottaa tulosta myös seuraavina vuosina.”

Miten suomalaiset palaisivat mitalikantaan myös MM- ja olympiakisoissa?

”Joissain lajeissa siellä on vielä äärettömän paljon kovempi vaatimustaso, mutta ei kaikissa. Eurooppa on haasteellisessa tilanteessa. Oman seurannan perusteella USA oli MM-kisoissa ensimmäisen kerran yksin kovempi kuin Eurooppa yhteensä. Mutta esimerkiksi Wilman voittotulos oli sellainen, jolla olisi aina mitaleilla myös MM- ja olympiakisoissa.”

Miten tämä buumi pitäisi nyt hyödyntää?

”Yleisurheilun kokonaistalouden kasvattamisena. En tarkoita vain Urheiluliittoa, vaan myös seuratoimintaa ja urheilijoiden talouskokonaisuuksia. Se, että Ruotsi-ottelussa olisi tupa täynnä, auttaisi jo valtavasti.”

Kuka on seuraava pirkanmaalainen arvokisamitalisti ja milloin?

”Se olisi voinut tapahtua jo täällä ja voi tapahtua vielä sunnuntaina. Ella Junnila otti jo EM-hallissa mitalin. Urjalan poika Aleksi Ojala olisi voinut ottaa täällä. On turha ennustaa, vaikka se kivaa onkin. Eiköhän se lähivuosina iske myös Pirkanmaalle.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut