Jännitys oli sotkea Mansen pudotus­pelien avauksen – Kaupin kentän ominaispiirre pääsi yllättämään Henna Peltokankaan: ”Onneksi tämä on kotikenttämme”

Hyvinkään Tahko ei antautunut taistelutta Kaupissa naisten Superpesiksen puolivälierien avauspelissä.

Henna Peltokangas pelasi totutusti Manse PP:n numerolla yksi. Tahkon lukkari Emmi Hannuniemi sai joukkueensa kakkospalkinnon.

17.8. 21:18

Aamulehti

Naisten Superpesiksen puolivälierät alkoivat Manse PP:n osalta odotetulla lopputuloksella eli voitolla Hyvinkään Tahkosta. Voitto kirjattiin tamperelaisille lukemin 2–0 (2–1, 9–3).

Ottelun ensimmäinen jakso ei kuitenkaan noudattanut ennakko-odotuksia. Tahko tuli Kauppiin päättäväisesti ja oli ensimmäisen jakson voitossa kiinni aina Mansen viimeiseen tasoittavaan vuoroon asti.

Tahko tienasi paikkansa puolivälierissä vasta päätöskierroksella. Etukäteen hyvinkääläisille ei annettu minkäänlaisia mahdollisuuksia runkosarjan voittajaa Mansea vastaan.

Pakon edessä kotijoukkuekin viimein syttyi. Siri Eskola löi Mansen ensin tasoihin, ja Anna Ala-Kauhaluoman mailasta lähti voittojuoksu.

Toisella jaksolla nähtiin mustapaidoilta jo vahvempaa sisäpeliä. Tilanne oli siinäkin tiukka viimeiseen vuoroon asti, kunnes Manse iski taululle viisi lisäjuoksua ja meni menojaan.

Manselle neljä juoksua tuonut Henna Peltokangas laittoi avausjakson vaikeudet pudotuspelijännityksen piikkiin.

”Olimme vähän kipsissä ja ilme oli huono. Loppupelistä peli jo aukesi meidän omalle tasolle”, Peltokangas kertoi.

”Olemme koko runkosarjan ajan onnistuneet tulemaan tappioasemasta rinnalle ja ohi. Tämä taas vahvisti sitä uskoa omaan tekemiseen.”

Alun vaikeudet eivät ainakaan vähentäneet tunnetta Mansen pelaajien ja pelinjohtaja Jari Cavernelisin tuuletuksista onnistumisten jälkeen.

Mansen ykköslukkari Senni Sallinen nähtiin tositoimissa jokerina. Lautasen äärellä Sallinen ei ole pelannut yli kuukauteen.

Kimmoisa takakenttä

Ulkopelissä normaalisti kakkoskopparina pelaava Peltokangas siirtyi toiselle puolelle Virpi Hukan oltua sivussa kokoonpanosta. Kolmoskopparin tehtävä on erilainen, mutta Peltokankaalle yhtä lailla tuttu sekä takavuosilta että tältäkin kaudelta.

Peltokangas päästiin kertaalleen yllättämään takakentällä, ja Tahkon Vilma Mäkelä paloi kunnaria yrittäessään vain täpärästi kolmoselle.

”Se oli arviointivirhe – vähän loppui pituus kesken”, Peltokangas naureskeli kerratessaan tapahtunutta.

Taustalla ei niinkään ollut pelipaikan vaihdos, vaan Kaupin kentän luonne. Takakenttä on pinnaltaan edelleen erittäin kimmoisa, ja mikäli pallo pääsee kimpoamaan kovan lyönnin jälkeen kentästä, on sen lentorataa hyvin vaikeaa arvioida.

”Nytkin tiesin, että siitä tulee korkea pomppu. Pallo pomppasi yllättävänkin paljon ottaen huomioon, että keli oli melko märkä.”

”Onneksi tämä on meidän kotikenttämme, joten pystymme treenaamaan tuota, toisin kuin vastustajat.”

Tahkon parhaana palkittu Petra Väistölä juhli toisella jaksolla pelin tasoittanutta kunnaria. Vilma Mäkelä oli kiertää pesät heti seuraavana lyöjänä, mutta paloi kolmoselle.

Mansen tähtikoppari Virpi Hukka (edessä) seurasi pudotuspelien avausta Anna Hemmilän kanssa vaihtopenkiltä.

Myrsky siirsi yhtä peliä

Viime päivien lämmin sää oli ottelun alla muuttunut epävakaaksi sadeilmaksi. Vaikka lämpötilan lasku oli jopa toivottua, näkyi sään muutos taatusti yleisömäärässä, joka jäi keskiviikkona 422 katsojaan.

Tampereella ongelmat olivat kuitenkin vähäisiä verrattuna Lapuaan, missä oli tarkoitus pelata Virkiän ja Seinäjoen Maila-Jussien välisen ottelusarjan ensimmäinen peli. Ottelu jouduttiin siirtämään Pohjanmaalle iskeneen rajuilman vuoksi.

Manse ja Tahko kohtaavat seuraavan kerran perjantaina Hyvinkäällä, ja Kaupissa pelataan taas sunnuntaina. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Mitä tapahtui?

Suosikit voittivat

Siri Eskola piti kultakypärän itsellään viiden lyödyn juoksun turvin.

Manse sai avausjaksolla vain kolme kolmostilannetta, Tahko neljä. Toisella jaksolla Manse voitti saman tilaston 13–2.

Toisella jaksolla Tahko oli pudota kyydistä, mutta jokeri Petra Väistölän ykkösrajapuhkaisu ja kunnari nosti vieraat takaisin taisteluun.

Lyötyjen ennätyksen runkosarjassa tehnyt Siri Eskola aloitti pudotuspelit viidellä lyödyllä. Niistä kolme syntyi ottelun viimeisessä vuoroparissa.

Pesäkarhut ja Kirittäret ottivat omissa avauspeleissään odotetut voitot.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut