Vale, emävale ja tilasto – Arvokisakarsinnassa haamutulos ei paljoa paina, jos perustaso on siitä kaukana

Kun mennään arvokisakarsintaan, kauden parhaat tulokset antavat usein hyvin väärän kuvan urheilijoiden todellisesta tasosta.

17.8. 21:03

Yleisurheilussa ei kannata paljon tilastoihin tuijotella. Kun alkueriin ja karsintoihin mennään, on tilastoilla toki oma painoarvonsa, muttei ennustearvoa.

Münchenin EM-kilpailut ovat osoittaneet konkreettisesti yllä olevan. Otetaan muutama esimerkki. Miesten pituudessa 12. paras tilastotulos ennen kilpailua oli 802, mutta 12 urheilijan finaaliin riitti 774. Kolmiloikassa 12. tulos oli 16,82, finaaliin mentiin tuloksella 16,07. Miesten kuulassa lukemat olivat 20,94 ja 19,91, naisten moukarissa 71,97 ja 67,68. Miksi tilastot eivät pidä kutiaan?

Siksi, että ne kertovat jokaisen urheilijan absoluuttisen huipputuloksen tältä kaudelta. On täysin eri asia, mikä on urheilijan niin sanottu perustaso. Eli se kauden keskiarvotulos. Yksittäisiä piikkituloksia tulee monille, mutta arvokisoissa niillä ei tee yhtään mitään.

Mitä parempi perustaso on, sitä parempi mahdollisuus onnistua kilpailuissa. Tämä on fakta 98-prosenttisesti.

Kolmiloikkanaiset Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen menivät finaaliin, Mäkelä helpommin. Salmisen rutiinikin riitti lopulta helposti, vaikka hyppy kantoi vain 13,90. Jopa 13,71 olisi riittänyt, vaikka tilaston 12:s tulos oli 14,14.

Lopulta yllättävän harva urheilija pystyy kauden parhaaseen, saati sitten ennätykseen arvokisoissa. Ne jotka pystyvät, heitä kutsutaan kovin usein mitalisteiksi. Ei toki kaikkia, koska lusikoita on jaossa ainoastaan kolme.

Erinomaisia esimerkkejä yhden piikkituloksen suomalaisurheilijoista nähdään Münchenissä torstaina. Keihäässä Sanne Erkkola sai heitettyä Oulun rankingkilpailuissa ennätyksensä 60,18. Sillä saattaisi olla jopa finaalissa, mutta kun lasketaan Erkkolan kauden kaikkien kilpailujen keskiarvo, se on 54,40. Sillä ei tee EM-karsinnassa mitään. Toivotaan toki sitä piikkiheittoa, mutta juuri tällaisten urheilijoiden kohdalla me jäämme liian usein toivomaan. jos urheilija suorittaa perustasollaan, olemme pettyneitä.

200 metrillä Anniina Kortetmaa juoksi korkeassa ilmanalassa Sveitsissä 22,90, toki myötätuultakin oli hiukan yli sallitun, +2,5m/s. Tuo aika ei kerro Kortetmaan todellista tasoa. Ennen tuota juoksua hänen keskiarvotasonsa oli 23,61, sen jälkeen se on ollut 23,58. Tuonkaltainen tulos on todennäköinen alkuerissä.

Suuri yleisö peilaa helposti suomalaisurheilijoiden suorituksia ennätyksiin. Pidetään epäonnistumisena, jos siihen ei pysty. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksiulotteinen. Vastapainoksi aina ei arvosteta riittävästi sitä, jos joku ylittää itsensä. Se on arvokisoissa harvinaista, oli synnynmaa mikä tahansa.

Münchenissä oikeastaan vain yksi suomalaisurheilija on ylittänyt itsensä keskiviikkoiltapäivään mennessä. Camilla Richadrsson paransi 10 000 metrillä ennätystään kahdeksan sekuntia. Kukaan muu suomalainen ei ole vielä tehnyt ennätystään. Mutta ei ole kovin monen muun maankaan urheilijat. Suomalaiset eivät veny tai epäonnistu prosentuaalisesti sen enempää kuin muutkaan urheilijat keskimäärin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut