Suomalaisilla kaksijakoinen aamupäivä: Tuomas Seppänen vertasi formuloihin, Kristiina Halonen purkkaan – Mäkelä valmis mitalijahtiin

Saga Vanninen on hieman perässä ennätyssarjaansa. Hänen kisansa oli mennä pilalle jo avauslajissa toisen urheilijan kaatumisen takia. Kolmiloikkaajat nappasivat odotetut finaalipaikat.

Kristiina Mäkelä jahtasi finaalipaikkaa kolmiloikan karsinnassa.

17.8. 14:01

Aamulehti, München

Saga Vanninen sai kelpo alun seitsenotteluun yleisurheilun EM-kisoissa. Tamperelainen juoksi sadan metrin aidat aikaan 13,74. Se jää 22 sadasosaa hänen nuorten MM-kisoissa juoksemastaan ennätyksestä.

Vanninen otti hieman heikon startin, mutta suurempaa draamaa nähtiin aivan juoksun lopulla. Viereisellä radalla juossut Hollannin olympiamitalisti Emma Oosterwegel kaatui Vannisen radalle. Pyrinnön juoksija pystyi juuri ja juuri väistämään törmäyksen. Tilanne ei näyttänyt kauheasti vaikuttaneen juoksuun ja aikaan.

Aurinko porotti jo aamupäivällä lähes 30 lämpöasteen edestä. Varsinkin korkeuspaikalla urheilijoiden oli tärkeää päästä suoritusten välillä varjoon. Tarjolla oli vain pienet aurinkovarjot, joiden alle kaikki työntyivät.

Vanninen sai korkeudesta tuloksen 174, joka jää viisi senttiä ennätyksestä. Hän on ennätyssarjaansa perässä 78 pisteen verran.

Saga Vannisen ottelu oli mennä piloille avauslajissa, kun hieman edellä juossut Emma Oosterwegel kaatui Vannisen radalle.

Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen selvittivät tiensä odotetusti kolmiloikan loppukilpailuun. Kumpikaan ei loistanut karsinnassa, mutta Mäkelän 14,11 ja Salmisen 13,90 riittivät 12 parhaan joukkoon.

Odotettu loikkafinaali on ohjelmassa perjantaina. Mäkelä on kisan mitalisuosikkeja.

”Olen hyvillä mielin. Ei edes tunnu siltä, että olisin kilpaillut. Siitä on tosi hyvä lähteä perjantaihin”, Mäkelä sanoi ja viittasi siihen, ettei karsinnassa tarvinnut panna kaikkea peliin.

Myös Salminen oli erittäin huojentunut, kun hän parin karvaan karsintapettymyksen jälkeen selvitti tiensä finaaliin.

Tuomas Seppänen jäi karsintaan moukarissa.

Suomen moukarimiehet joutuivat pettymään aamun karsinnassa. Henri Liipola (71,55), Tuomas Seppänen (71,24) ja Aaron Kangas (71,08) jäivät kahden metrin päähän viimeisestä finaalipaikasta.

”Ei jäänyt paljon kerrottavaa”, Seppänen aloitti. ”Ei ole jossiteltavaa, kun olisi pitänyt heittää pari metriä pidemmälle. Sama juttu kuin MM-kisoissa: kun ei riitä, niin ei riitä.”

Suomalaisilla on ollut vaikeuksia Münchenin olympiastadionin karhean heittoringin kanssa. Silja Kosonen ja Krista Tervo olivat yllättävän suurissa ongelmissa naisten karsinnassa tiistaina.

”Hidas rinki vähän pudotti tulostasoa”, Seppänen sanoi. ”Kun siihen yhdistää kuuman ilman, niin käy kuin formuloiden renkaille, kun niitä lämmittää: pitoa tulee enemmän, eikä sillä pyöri niin nopeasti. Mutta jos osaa heittää kuin Fajdek, niin ei se haittaa.”

Puolan Paweł Fajdek voitti karsinnan tuloksella 79,76.

Miesten moukari on yksi EM-kisojen kovatasoisimmista lajeista. EM-finaali on lähes yhtä kuin MM-finaali. Heinäkuisten MM-kisojen kärkiviisikko nähdään myös torstai-illan loppukilpailussa.

Kristiina Halonen juoksi melkein ennätyksensä aidatulla ratakierroksella.

Kristiina Halonen juoksi komealla tavalla jatkoon 400 metrin aitojen alkueristä. Halonen jopa johti eräänsä maalisuoralla. Hän eteni ajalla 56,70 jatkoon aikavertailun kautta. Tulos jää vain kaksi sadasosaa Halosen ennätyksestä.

”Vähän yllätyin itsekin. Ajattelin, että ei tuo aika riitä millään”, Halonen sanoi ja naurahti.

Viimeiset kymmenet metrit olivat raskaat. Halonen tipahti niiden aikana eränsä neljänneksi.

”Oli kuin olisi purkalla jäänyt kiinni tuohon pintaan.”

Viivi Lehikoinen pääsi rankinginsa perusteella suoraan välieriin.

Tuomas Lehtonen jäi koko alkuerien viimeiseksi miesten 400 metrin aidoissa ajalla 52,75.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut