Epäilevät kommentit ovat jo kantautuneet Saga Vannisen leiriin – ”Tiedämme, mitä olemme tekemässä"

Saga Vanninen palasi vasta pitkältä MM-kisareissulta. Nyt edessä on aikuisten arvokisadebyytti.

16.8. 17:55

Aamulehti, München

Saga Vannisen urakointi huimaa, kun sitä sivusta kuuntelee. Huippulahjakkuus palasi nuorten maailmanmestaruuskisoista vain reilu viikko sitten, ja nyt pitäisi olla vireessä aikuisten EM-kisoissa.

Vireystilaa nakertaa ennen kaikkea kahdeksan tunnin aikaerosta toipuminen. Paluumatka Kolumbian Calista kesti vaihtoineen ja odotteluineen kaikkiaan yli vuorokauden. Tampereen Pyrinnön seitsenottelija teki vain yhden kunnon harjoituksen nuorten MM- ja aikuisten EM-kisojen välillä.

"En tiedä, miten se sitten näkyy kisassa", Vanninen aprikoi Suomen joukkueen hotellilla Münchenissä.

"Nyt tuntuu ihan hyvältä ja treeni, jonka tein, meni ihan hyvin."

Moniottelut ovat tavallisestikin kuluttavia suorituksia, mutta nyt Vannisen luulisi olevan väsynyt jo valmiiksi. Tällaiset spekulaatiot hän väistää.

"Uskon, että olen ihan hyvässä kunnossa, mutta huomenna sen näkee."

Keskiviikosta on odotettavissa koko kisaviikon kuumin päivä. Lämpötila voi nousta selvästikin yli 30 asteen.

"Jos kentällä on varjoja, se ei hirveästi vaikuta. Calissakin oli lämmin, ja olen tottunut kisaamaan lämpimässä."

Saga Vanninen on putsannut pöydän suvereenilla tavalla nuorten sarjoissa. Takana on kolmet nuorten arvokisat ja kolme mestaruutta. Hänelle ei ole löytynyt edes haastajaa.

Münchenissä tamperelainen on uudenlaisen haasteen edessä, kun hän osallistuu ensimmäisiin aikuisten arvokisoihinsa. Tällä tasolla Vanninen kamppailee vielä mitalisijojen ulkopuolella.

"En tiedä, onko täällä mitään erikoisempaa. Aika samanlainen tunnelma kuin junnukisoissa", Vanninen sanoo.

Kuka

7-ottelija Saga Vanninen

Syntynyt: 4.5.2003 Tampereella.

Seura: Tampereen Pyrintö.

Valmentaja: Matti Liimatainen.

Arvokisat: Alle 20-vuotiaiden MM-kultaa 2022 ja 2021, alle 20-vuotiaiden EM-kultaa 2021.

Ennätys: 6 271 pistettä (nuorten SE).

Vanninen on otellut jo kolme kertaa päälle 6 000 pisteen tällä kaudella, mutta ennätys 6 271 on yhä viime kesältä. Malttamaton urheiluyleisö on alkanut miettiä, miksi nuori ja lahjakas urheilija ei ole mennyt eteenpäin.

Myös valmentaja Matti Liimatainen on kuullut epäilevät puheet.

"Meihin niillä ei ole mitään vaikutusta, koska tiedämme, mitä olemme tekemässä", Liimatainen sanoo.

Hän muistuttaa "isosta kuvasta", jonka mukaan Vanninen taistelee pistesijoista Pariisin olympialaisissa kahden vuoden päästä.

Vannisen kannalta tärkeintä on ollut pysyä kesän ajan ehjänä ja saada paljon ottelukokemuksia.

"Olenkin oppinut paljon. Vaikka ihan joka lajissa ei tulisikaan ennätystä, niin pystyn keräämään itseni epäonnistumisen jälkeen seuraavaan lajiin", urheilija sanoo.

Huipputuloksia ei ole edes hakemalla haettu.

"Olen kuitenkin vähän pettynyt, koska olisin odottanut vähän parempia tuloksia. Päätavoite oli nuorten kisoissa, ja siellä onnistuin sijoituksellisesti, vaikka tulos ei ihan miellyttänyt."

Nuorten kisoissa pisteitä jäi varastoon tekniikkalajeissa ja erityisesti korkeudessa, mutta MM-kultaa tuli silti.

Saga Vannisella on edessä uran ensimmäiset aikuisten arvokisat.

Konkarivalmentaja Liimatainen ei ollut nuorten MM-kisoissa mukana. Münchenissä hän on jälleen paikalla.

Vanninen on tottunut kilpailemaan ilman valmentajaansa, ja hän on menestynyt isoissa kisoissakin ilman Liimataista. Se on tarkoituskin. Noissa kisoissa Vannista on ohjeistanut Jesse Jokinen.

"Juniorin kuuluukin jo pystyä urheilemaan, vaikka oma valmentaja ei olisi mukana. Varsinkin, kun Saga varmasti urheilee kauemmin kuin minä valmennan. Jossain kohtaa kuitenkin tulee tilanne, kun minä en ole aidan takana huutelemassa."

Oman valmentajan poissaolo on korostanut myös urheilijan itsenäisyyttä. Vanninen on pyrkinyt oppimaan pieniä asioita kokeneemmilta.

"Esimerkiksi verryttelystä. Tuntuu, että hätäilen aika paljon verkassa ja lähden sinne turhan aikaisin ja teen liikaa. Pitäisi vain malttaa levätä tarpeeksi."

Oletko täällä malttanut?

"Kyllä olen", Vanninen sanoo ja naurahtaa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut