Saga Vannisen rutiini ratkaisi nuorten maailmanmestaruuden – Näin Vanninen voisi tavoittaa aikuisten maailman kivikovan huipun

Saga Vanninen voitti yleisurheilun nuorten maailmanmestaruuden seitsenottelussa. Lauri Hollo analysoi Vannisen maailmanmestaruuden taustat ja mitä lajeja Vannisen tulisi kohentaa noustakseen maailman huipulle myös aikuisten sarjoissa.

Saga Vanninen on kaksinkertainen nuorten maailmanmestari. Kuva Ruotsi-ottelusta 2020.

5.8. 1:09 | Päivitetty 5.8. 16:04

Vielä avauspäivän jälkeen näytti siltä, että Saga Vannisen maailmanmestaruus alle 20-vuotiaiden MM-kilpailujen seitsenottelussa Kolumbiassa ei olisikaan kirkossa kuulutettu. Saksan Sandrine Sprengel taisteli urhoollisesti vastaan ja oli ainoastaan 75 pistettä perässä.

Viime vuonna Vannisen ylivoima oli mykistävää. EM-kullan hän voitti Tallinnassa peräti 393 pisteen erolla kakkoseen, MM-kisoissa ero oli 251 pistettä. Vannisen ennätys 6 271 syntyi Tallinnassa. Vuotta nuorempi saksalainen teki ensimmäisen ottelunsa vasta tänä vuonna, ennätys on 6 015 pistettä.

Lue lisää: Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen voitti nuorten maailmanmestaruuden seitsenottelussa – uusi viime vuoden kultansa

Tamperelaisen avauspäivä oli kaksijakoinen. 100 metrin aidoissa ja 200 metrillä syntyi ennätykset 13,52 ja 24,49, korkeudessa ja kuulassa hän jäi omasta tasostaan: korkeudessa viisi senttiä ja kuulassa liki 70 senttiä. Saksalainen teki ennätyksensä kaikissa muissa lajeissa paitsi kuulassa. Toisen päivän lajeissa kaksikon oletettiin olevan tasavahvat.

Saga Vannisen rutiini oli rautaa nuorten MM-ottelussa Kolumbiassa. Kuva toukokuulta 2022.

Kun toisena päivänä oli edessä herkät kolmen suorituskerran lajit pituus ja keihäs, pieni epävarmuus väreili ainakin penkkiurheilijalla. Vannisen valmentaja Matti Liimatainen todennäköisesti jo siemaisi kotisohvallaan fingerporillisen konjakkia.

Ja niinhän siinä sitten kävi. Vaikka Sprengel oli ennalta parempi pituushyppääjä tämän kauden tilastoissa, Vannisen hermo piti loistavasti. Hän hyppäsi viimeisellään sentin päähän kauden parhaastaan eli 624. Saksalainen jäi tulokseen 603.

Keihäässä peli ratkesi lopullisesti. Vanninen teki jälleen parhaansa kolmannellaan, keppi kantoi liki kauden parhaaseen 46,21, Sprengel jäi liki neljä metriä. Ero ennen päätöslajia oli jo 215 pistettä eli Vanniselle tuttua ylivoimaa. 800 metrillä tuo tarkoitti, että Vanninen saisi hävitä ennakkoon samantasoiselle saksalaiselle lähes suoranmitan.

Vanninen juoksi 800 metrillä vain tarvittavat 2.28,91 ja mestaruuspisteet olivat 6 084. Voittomarginaali oli yli 200 pistettä.

Vanninen pääsi juhlimaan Suomen lipun kanssa.

Toinen peräkkäinen juniorien maailmanmestaruus tuli erityisesti rutiinin ansiosta. Tamperelainen pystyi puristamaan itsestään tehot irti juuri silloin, kun oli pakko. Vaikka usein puhutaan, ettei nuorten arvokisoilla ole niin väliä, niin kyllä on. Vanninen on voittanut 16-vuotiaana nuorten olympiapäivät, käynyt moniotteluiden Euroopan cupissa ja vetänyt nyt reilun vuoden sisään kolmet alle 20-vuotiaiden arvokilpailut – sieltä se rutiini kovissa paikoissa löytyy.

Loppupisteet eivät nyt nousseet superlatiivien arvoiseksi, kauden parhailla korkeudesta, kuulasta ja 800 metriltä olisi otettu noin 180 pistettä lisää. Mutta mitä sitten, nyt taisteltiin korkeassa ilmanalassa mestaruudesta.

Vaikka Vannisen arvokisasaldo on täydellinen, kehitystä on lähivuosina tultava. Hän otteli jo kaksi vuotta sitten liki 5900 pistettä ja viime vuonna ennätyksensä 6271 pistettä. Se ei ole tällä kaudella ylittynyt. Mahdollisuus toki on vielä kymmenen päivän päästä alkavissa Münchenin EM-kilpailuissa.

Naisten Euroopan kärki paahtaa 6 800–7 000 pisteen tuntumassa ja maanosan taso on hurja. Eugenen MM-kilpailujen ottelun kymmenen parhaan joukossa oli yhdeksän eurooppalaista. Kuusi eurooppalaista otteli 6 440 pistettä tai paremmin. Puolalainen Adriana Sulek oli kolmanneksi paras eurooppalainen pisteillä 6 672. Sinne Vannisella on vielä pitkä matka, noin 57 pistettä lajia kohden.

Katsotaanpa mitä se tarkoittaisi Vannisen ennätyssarjaan nähden. Tuossa sarjassa 100 metrin aitatulos oli 13,55, riittävät lisäpisteet tulisivat tuloksella 13,15. Ennätyssarjassa korkeuden tulos oli 178, lisäystä tarvittaisiin viisi senttiä eli 183.

Vanninen kilpaili Lempäälän Hyppykarnevaaleilla heinäkuussa.

Ennätyssarjan kuulatuloksen 14,90 pitäisi petraantua tulokseen 15,75, 200 metrillä ennätyssarjan 24,85 pitäisi olla 24,25, pituuden 634 tulisi parantua 652:een, keihään 47,01 tasan 50 metriin ja 800 metrin 2.24,62 aikaan 2.20.

Ihan näin matemaattista homma ei tosin ole. Ominaisuuksista riippuen toisissa lajeissa on enemmän parannettavaa kuin toisissa, eikä kehitys kulje lineaarisesti. Nämä lukemat kertovat, että matkaa aikuisten mitalitasolle vielä on. Mahdottomalta se ei kuitenkaan vaikuta.

Vannisen kohdalla eniten parannettavaa olisi järjestyksessä 800 metrillä, 200 metrillä, pika-aidoissa ja korkeudessa. Vahvimmat lajit kuula, pituus ja keihäs ovat kenties hankalimmin parannettavissa.

Oli miten oli, hän on nyt ottanut reilun vuoden sisään kaksi juniorien MM-kultaa ja Euroopan mestaruuden. Saavutus on huikea ja ainutlaatuinen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut