Joni Hava ja Enni Nurmi voittivat kävelymestaruudet Kalevan kisoissa

Joni Havan voittoaika miesten 20 kilometrillä oli hänen henkilökohtainen ennätyksensä 1.23.54. Nurmi voitti naisten kympin ajalla 46.59.

Enni Nurmi voitti kävelymestaruuden naisten kympillä ajalla 46.59. Kuva on yleisurheilun MM-kisoista heinäkuulta Eugenessa.

4.8. 19:55

STT

Espoon Tapioiden kävelijät Joni Hava ja Enni Nurmi ottivat Joensuun Kalevan kisojen ensimmäiset mestaruudet.

Hava voitti miesten 20 kilometrillä Suomen mestaruuden ennätyksellään 1.23.54. Nurmen voittoaika naisten kympillä oli 46.59.

Münchenin EM-kisoihin 20 kilometrille valitut kävelijät Hava, Naantalin Löylyn Jerry Jokinen ja Espoon Tapioiden Jaakko Määttänen lähtevät ensimmäisiin arvokisojen edustustehtäviin varsin hyvässä vireessä. Jokinen jäi Kalevan kisojen hopea-ajalla 1.27.19 vain 28 sekuntia ennätyksestään, ja Määttänen käveli kolmanneksi ajalla 1.28.57.

Valentin Konosen valmentama Hava kohensi ennätystään lähes kaksi ja puoli minuuttia, muttei yllättynyt tulosharppauksesta.

”Aika oli juuri, mitä odotin. Tavoitteena oli alittaa 1.24,” Hava kertoi.

Hava harmitteli tuomareilta saamiaan kahta varoitusta. Hän arveli niiden johtuneen keskittymisen herpaantumisesta.

”Olisin toivonut, että varoitustili olisi pysynyt puhtaana. Tekniikassa on ollut sen verran ongelmia, että sen kanssa on oltava tarkkana”, Hava totesi.

Askel askeleelta tavoitteisiin

Tällä kaudella Hava on yltänyt hienosti tavoitteisiinsa, kun ensimmäisen Kalevan kisojen voiton jatkoksi tulee EM-edustus.

”Syksyllä laitoin tavoitteeksi päästä EM-kisoihin, ja se toteutui. Eikä tavoite ole vain päästä osallistumaan, vaan tehdä myös tulosta”, Hava kertoi.

Eugenen MM-kisoissa kilpailleet Aleksi Ojala ja Aku Partanen eivät osallistuneet Joensuun Kalevan kisoihin.

Myös naisten 10 kilometrin kilpailun mitalit menivät EM-edustajille. Nurmi jäi voittoajallaan vain kuusi sekuntia ennätyksestään. 35 kilometrille EM-kisoissa keskittyvä Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elisa Neuvonen oli toinen ajalla 48.45, ja Laitilan Jyskeen Venla Laiho oli kolmas ajalla 49.37.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut