Pyrinnön Venla Harju kertoo huikeasta jännitysnäytelmästä, joka ratkesi hänen EM-kullakseen: ”Tove oli aika pelottava”

Tampereen Pyrinnön Venla Harju kertoo, että ei uskonut mestaruuteen ennen kisaa, mutta tavoitteli mitalia.

Venla Harju suunnisti Viron haastavissa maastoissa pitkän matkan EM-kultaa torstaina.

4.8. 20:09

Aamulehti

Tampereen Pyrinnön Venla Harju tuli epätietoisena maaliin suunnistuksen EM-kisojen pitkällä matkalla Viron Rakveressa. Haastavassa maastossa oli tullut pari virhettä, mutta tieto maalissa on hyvä: mitali on tulossa.

Sen jälkeen alkaa jännitys. Hänen jälkeensä lähteneet Suomen Marika Teini ja Ruotsin Tove Alexandersson voivat vielä viedä tamperelaiselta Euroopan mestaruuden, uran ensimmäisen suuren arvokisavoiton.

”Kyllä se oli jännittävää. Marikan tuloa oli mukava odottaa, tuleeko hän minun eteeni vain taakse. Se ei ois niin paljoa haitannut”, Virosta tavoitettu Harju kertaa jännityshetkiään Aamulehdelle.

17 suunnistuksen maailmanmestaruutta voittanut ruotsalainen supertähti Alexandersson tuli kuitenkin hurjaa vauhtia. Pitkään näytti, että Suomi voisi olla kaksoisvoitossakin kiinni.

”Tove oli aika pelottava. Tietää, että hän on kuitenkin tällä hetkellä fyysisesti vahvin naisten suunnistuksessa”, Harju toteaa.

Lopulta Harju saa huokaista helpotuksesta, riemusta ja ilosta: hän on suunnistuksen Euroopan mestari pitkällä matkalla.

Hopealle tullut Alexandersson jää suomalaisesta 17 sekuntia ja kolmanneksi tullut Teini 52 sekuntia 12,9 kilometrin matkalla.

Venla Harju kertoi, että hänelle sopi Viron haastava EM-maasto.

Harjun on vaikea ymmärtää juuri tullutta yllätysmestaruutta vielä haastatteluhetkellä. Hän etsii sanojaan pitkään ja pitää taukoja, kuin miettien mitä oikein voi sanoa.

”Olen yrittänyt sulatella. Ei meinaa vieläkään uskoa, että ihan mestaruus tuli.”

”Ajattelin, että mitali on mahdollinen ja se on tavoitteena. Kulta on aika yllätys, vielä kun tuli pari virhettä”, Harju kertoo.

Viron Rakveren maasto teki temput muillekin huippusuunnistajille, eikä Harju ollut ainoa, jolla oli omat vaikeat hetkensä virolaisessa metsässä.

”Oli aika haastavaa maastoa, tiedettiin, että näkyvyys on välillä tosi huonoa. Välillä oli haastavaa päästä etenemään. Itselle sopii tämän tyyppinen maasto”, Harju analysoi.

Harju kertoo, että matkan aikana ei ollut tietoinen, miten hänellä sujuu.

”Suunnistus on siitä erikoinen laji, että itse ei tiedä yhtään miten sujuu, kun metsässä menee. Ei ollut väliaikatietoja saatavilla, kun ei käyty kisakeskuksessa.”

”Pitää vaan loppuun asti tsempata itseä, että kannattaa taistella jokainen sekunti maaliin asti. Koskaan ei voi tietää, miten menee.”

Tällä kertaa taistelu todellakin kannatti, kun Harju palkittiin mestaruudella.

Palkinnot lauantaina

Palkintojenjako on vasta lauantaina. 32-vuotias Harju on voittanut urallaan aiemmin viisi MM-mitalia: hän voitti Sotkamon kotikisoissa viestihopeaa ja sprintin pronssia vuonna 2013, keskimatkan ja viestin pronssia 2017 ja keskimatkan pronssia 2019.

Vuoden 2022 EM-kulta on Harjulle uran ensimmäinen isojen kisojen mestaruus, EM-mitali ja Suomelle ensimmäinen naisten pitkän matkan EM-kulta.

Arvostus on EM-mitalille iso, sillä tasollisesti Harjun mukaan EM-kisat ovat kuin MM-kisat.

”Suunnistuksessa kärkipää on Euroopasta, lähes sama osallistujajoukko on MM- ja EM-kisoissa. EM-kisoissa on useampi juoksija per maa viivalla, EM-kisat ovat jopa kovempitasoiset kuin MM-kisat”, Harju taustoittaa.

Kuukalle pronssia

Pyrinnön Elias Kuukka suunnisti EM-pronssia Virossa miesten pitkällä matkalla.

Suomi otti pitkältä matkalta kaikkiaan kolme EM-mitalia. Tamperelaisten suunnistuspäivä oli napakymppi, kun Pyrinnön Elias Kuukka voitti EM-pronssia miesten pitkällä matkalla kahden naisten mitalin lisäksi.

28-vuotias tamperelainen Kuukka hävisi mestaruuden voittaneelle Ruotsin Martin Regbornille minuutin ja 40 sekuntia. Hopealle suunnisti Norjan Eskil Kinneberg.

Elias Kuukka oli maaliintulon jälkeen tyytyväinen onnistumiseensa.

”Aika tyhjä olo kaikin puolin. Keskiviikko oli aika karsea pettymys ja aika vaikea oli latautua tähän. Pakko olla tyytyväinen. Ei se mikään täydellinen juoksu ollut, mutta ihan parhaita mitä olen ikinä tehnyt”, Kuukka kommentoi maalintulon jälkeen Suunnistusliitolle.

Kuukka on voittanut aiemmin MM-hopeaa viestissä vuonna 2019.

Muista suomalaisista parhaita olivat naisissa Enni Jalava 12:s ja Ida Haapala 16:s. Miehissä Olli Ojanaho oli kuudes, Eetu Savolainen kahdeksas ja Miika Kirmula kymmenes.

Mitali maistui Elias Kuukalle.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut