Evartti iski Parvelan Retun takaa Kuninkuusravien avauspäivänä: ”Tänään taktiikkana oli lähteä hiljaa”

Parvelan Retu lähtee Kuninkuusravien päätöspäivään hyvillä mielin.

Santtu Raitalan ohjastama Evartti (numero 1) spurttasi oriiden avausmatkan voittoon Parvelan Retun selästä.

30.7. 18:41

Forssa

Kovaa kilvanajoa, tasaisia maaliintuloja ja laukkoja.

Kaikkea tätä tarjottiin Forssan Kuninkuusravien ensimmäisenä kilpailupäivänä runsaslukuiselle raviyleisölle.

Kaksinkertainen ravikuningas Evartti ei aio luopua helpolla ravikuninkaan tittelistään. Oriitten ensimmäisessä koitoksessa Santtu Raitalan Evartti sai sopivasti tilaa lähdön lopussa ja spurttasi Parvelan Retun selästä avausmatkan ykköseksi. Evartin voittoaika oli 21,9a/2 100 metriä. Parvelan Retun aika oli kolme kymmenystä huonompi. Kokonaisajassa Retu on seitsemän kymmenystä Evartin takana.

”Valmentaja Antti Ojanperä tietää, mitä tekee. Viimeisellä takasuoralla tuntui, että en saa tilaa. Loppukaarteen jälkeen pääsin kuitenkin vapaalle radalle. Sen jälkeen minulla oli tunne, että Evartin veto kestää loppuun asti”, Santtu Raitala kertoi voittajahaastattelussa.

Evartti ja Parvelan Retu ovat ottaneet yhteen tällä kaudella monta kertaa. Lahden Suur-Hollola-ajossa ja Mikkelin Suurmestaruus-lähdössä Retu oli parempi. Forssassa oli kuitenkin Evartin vuoro.

”Sunnuntaina tulee hirveä taisto kuninkuudesta ja on mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu”, Raitala tuumi.

Vaikka seitsemänvuotias Parvelan Retu jäi toiseksi, hevosen ohjastaja Hannu Torvinen ei ollut pettynyt oriin suoritukseen.

”Lähtöpaikka oli ulkona. Sieltä oli kaksi vaihtoehtoa: joko ajaa eteenpäin tai jäädä taakse. Tänään taktiikkana oli lähteä hiljaa ja se toimi. Ohitimme lopussa muut, mutta Evartti pääsi yllättämään”, Retua ohjastanut Torvinen totesi.

Kuninkuusravien toisena päivänä oriit ja tammat juoksevat kaksi matkaa: mailin pikapyrähdyksen ja 3 100 metrin maratonmatkan. Tittelit ratkaistaan kolmen matkan yhteisajan perusteella.

”Lähdemme ravien päätöspäivään hyvillä mielin. Kakkossija oli Kuninkuusravien ensikertalaiselle kunnon sijoitus. Toivottavasti keli olisi kuiva. Se sopisi meille paljon paremmin”, Torvinen jatkoi.

Parvelan Retun valmentaja Petri Laine oli Torvisen tapaan tyytyväinen suojattinsa lauantain esityksestä.

”Retu teki hyvän juoksun ja se oli lähdön jälkeen aivan oma itsensä”, Laine kertoi.

Hetviina kärjessä

Tammojen tasaisessa kisassa Iikka Nurmosella oli kaikki tuurit kohdallaan Forssan radan pitkällä loppusuoralla. Rahasuoran puolessa välissä luukku aukeni Nurmosen Hetviinalle, kun Harri Kotilaisen Liisan Tulilintu väsyi piikkipaikalta.

Lähdön viimeiset metrit Nurmosen tamma spurttasi kaikkein terävimmin ja löi niukasti Santtu Raitalan Lakan Leijan ja Esa Holopaisen Ciiran Tähden. Hetviinan voittoaika oli 24,2a/2 100 metriä.

”Jos olisimme jääneet pussiin, emme olisi jääneet kärjestä paljon. Antti Tupamäki kysyi minua tamman kuskiksi ja se on kunniatehtävä”, Nurmonen kertoi lähdön jälkeen.

Aikaisemmin Hetviinan rattailla on istunut hevosen valmentaja Tupamäki, mutta omistajat halusivat vaihtaa kuskia Kuninkuusraveihin.

”Päätimme Antin kanssa yhdessä, mitä muutoksia hevosen varustukseen voimme tehdä. Näissä kilpailuissa ei ole varaa antaa tasoitusta yhdessäkään asiassa”, Nurmonen kertoi.

Tammojen kärki on niin tasainen avausmatkan jälkeen, että kaikki on mahdollista sunnuntaina.

Suomenhevosten ikäluokkalähdöt päättyivät Teemu Okkolinin juhliin. Okkolinin Hentun Liisa vei nelivuotiaiden tammojen Pikkuprinsessa-lähdön ajalla 28,3a/2 140 metriä.

”Minulla oli aivan täysi hevonen maalissa. Tamma on niin hyvä, että se pystyisi panemaan oriillekin kampoihin”, Okkolin kehui ajokkiaan.

Hentun Liisan ykkösen jälkeen Okkolin käänsi hevosensa voittajaesittelyyn myös nelivuotiaiden oriiden Pikkuprinssi-lähdössä. Topin Muiston kolmas peräkkäinen voitto tuli ajalla 29,6a/2 140 metriä ja samalla sen voittosumma kasvoi 15 000 eurolla.

”En voi kuin kehua hevosta. Tekeminen on niin helppoa. Yleisölle isot kiitokset, että olette tulleet seuraamaan Kuninkuusraveja”, Okkolin jakoi tunnustusta raviväelle.

Tulokset

Kuninkuusravit, päivä 1

Kokonaiskilpailun tilanne kuningatarkilpailu ensimmäisen osalähdön jälkeen:

1. Hetviina / Iikka Nurmonen

2. Lakan Leija / Santtu Raitala, ero +0.4 sekuntia

3. Ciiran Tähti / Esa Holopainen +0.5

4. Hulluduunari / Antti Teivainen +0.6

5. Taksvenla / Hannu Torvinen +0.7

6. Suven Sametti / Tapio Perttunen +0.7

7. N.P. Liitotähti / Ari Moilanen +1.1

8. M.A. Piste / Kari Rosimo +1.2

9. Lily / Mikko Huttunen +2.1

10. Liisan Tulilintu / Harri Kotilainen +2.7

11. Vennelmon Varma / Janne Räisänen +3.1

Varjonova / Olli Koivunen hpl

Kuninkuuskilpailun tilanne ensimmäisen osamatkan jälkeen:

1. Evartti / Santtu Raitala

2. Parvelan Retu / Ha Torvinnen + ero 0.7

3. Vixeli / T Perttunen +1.0

4. H.V. Tuuri / Iikka Nurmonen + 1.2

5. Välkyn Tuisku / Kimmo Taipale + 1.6

6. Sheikki / Arto Hammar +2.2

7. Veeran Poika / Jarmo Saarela +2.3

8. Uljas Suomalainen / Antti Teivainen +2.5

9. Herra Heinämies / Ville Pohjola +2.9

10. Kujanpään Jyräys / Ari Moilanen +3.6

11. Enon Vilppi / Markku Hietanen +4.4

12. Rokin Maxi / Teemu Okkolin +7.0

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut