Jere Haavisto pääsi ajamaan motocrossin kuninkuusluokassa Belgiassa – Nyt edessä on kotiradalla SM-osakilpailu: ”Kaanaassa on hieno rata ja puitteet”

Motocrossin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan viikonloppuna Tampereen Kaanaassa. Pirkanmaalaiskuskit kertovat, millä mielin lähtevät kotiradalleen.

Kasper Kangasniemi (vasemmalla), Jere Haavisto, Lari Hartus ajavat tulevana viikonloppuna motocrossin SM-osakilpailussa kotiradallaan Tampereen Kaanaassa.

29.7. 20:00

Aamulehti

Belgiassa motocrossin MM-pisteille heinäkuussa tuoreesti ajanut Jere Haavisto tuntee tulevan viikonlopun SM-osakilpailun kurvit ja mutkat kuin omat taskunsa. Ylöjärveltä kotoisin oleva, Tampereella nykyisin oleva Haavisto pääse ajamaan Kaanaassa Tampereella kotiradallaan.

23-vuotias Haavisto on voittanut yhtä lukuun ottamatta kauden kaikki MX1-luokan SM-erät ja lähtee suursuosikkina Tampereen kilpailuihin.

”On siistiä päästä ajamaan kotikisaan. Kaanaassa on hieno rata ja puitteet. Kun olen kaikki SM-osakilpailut voittanut, lähdetään hakemaan taas voitto pois”, Haavisto ennakoi.

Suomalaiskuski pääsi mukaan Belgiassa heinäkuussa ajettuun MXGP-kilpailuun. Haavisto on aiemminkin ajanut MM-pisteistä, mutta oli Belgiassa ensimmäistä kertaa kuninkuusluokassa. Hän oli avauserässä 19:s.

”Kovempaa luokkaa ei löydy. Olosuhteisiin nähden meni hyvin ja ajoin pisteille. Tulin kipeäksi ennen kisoja eikä ollut siellä paras kunto. Sen huomasi, kun lämpötila oli 30 asteessa ja Belgiassa on maailman haastavin rata, joka meni rajuun kuntoon”, Haavisto taustoittaa.

Nyt kun Silver Racing KTM:n kuski on palannut kotimaan radoille, on tarkoitus jatkaa vahvoja otteita SM-sarjassa.

”Kovaa pitää ajaa, että voitto tulee. Kaanaan radalla olen käynyt 3-vuotiaasta asti ja pääosin siellä harjoittelen, kun Tampereella olen. Rata on siis tullut tutuksi.”

Tärkeä kilpailu

Kaanaassa ajetaan poikkeuksellisesti pääluokat MX125, MX2 ja MX1 jo lauantaina. MX2-luokassa nähdään varmasti tiukka osakilpailu, sillä sarjan kärki on pisteissä hyvin tasainen. Johdossa Tampereelle lähtee Mauno Nieminen, pirkkalalainen Kasper Kangasniemi on neljäntenä vielä hyvällä iskuetäisyydellä.

”Meidän sarjassa on todella tiukka tilanne. Kärkeen on minulla parisenkymmentä pistettä, mutta kaikki on vielä mahdollista, kun kolme kilpailua on vielä jäljellä”, niin ikään kotiradallaan ajava Kangasniemi uskoo.

Niinpä lauantai on hänelle suuressa roolissa, jotta ykkössija lähestyisi.

”Onhan tämä tosi tärkeä kilpailu. Kotikisa vielä, jossa on paremmat mahdollisuudet pärjätä.

Kaanaan rata tuo pirkanmaalaiskuskeille etulyöntiaseman viikonloppuna.

”Täällä on tahkottu todella paljon treenejä, on kiva päätä omalle kotiradalle kisaamaan”, Kangasniemi toteaa innostuneena.

Sunnuntaina Kaanaassa ajetaan naisten SM-sarjaa, 10–15-vuotiaiden sarjaa ja yli 35-vuotiaiden sarjoja. Naiset ajavat tällä kaudella ensi kertaa SM-sarjaa. Sarjaa johtaa Melissa Mäntylä, joka on ollut sarjassa tähän asti voittamaton.

10–15-vuotiaiden sarjassa ajaa ylöjärveläinen Lari Hartus, jolle kyseessä on myös kotirata.

”Kaanaan radassa haastavinta on se, kun rata kuluu ja menee aika patille. Ja hyppyrit ovat isot”, Hartus kuvailee.

Motocrossin SM-osakilpailu Tampereen Kaanaassa 30.–31. heinäkuuta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut