Nuorten Leijonien MM-joukkue valittiin: ”Muilla mailla voi olla terävin kärki, mutta meillä on yhteistyötä ja neljän ketjun voimaa”

Alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat pelataan elokuussa Edmontonissa Kanadassa.

Päävalmentaja Antti Pennanen ohjeisti pelaajiaan jääkiekon Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen leirillä Vierumäellä 25. heinäkuuta.

27.7. 23:02

Suomen alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Antti Pennanen nimesi keskiviikkona leirityksen päätteeksi joukkueen, joka lähtee menestysjahtiin elokuussa pelattaviin nuorten MM-kisoihin Edmontoniin.

Ikäluokan MM-turnaus keskeytettiin viime vuodenvaihteessa koronan takia, ja kisat siirrettiin elokuulle. Pennasen julkistamassa ryhmässä on vain vähän muutosta tuohon joukkueeseen, jonka kisat jäivät harmittavasti kesken.

”Meillä on paljon hyviä pelaajia, joista valita. Vaakakupissa painoivat muun muassa roolit, ylivoima- ja alivoimaosaaminen ja kätisyydet”, Pennanen kertoo Jääkiekkoliiton tiedotteessa.

”Luotimme valinnoissa vahvasti historiaan ja yhteisiin kokemuksiin. Siihen joukkueeseen, joka vuodenvaihteessa oli koolla, on tehty vain vähän muutoksia.”

Päävalmentaja kehuu porukkaansa monipuoliseksi.

”Muilla mailla voi olla terävin kärki, mutta meillä on taas yhteistyötä ja neljän ketjun voimaa ja laajuutta. Tästä ryhmästä löytyy erittäin monipuolista osaamista.”

Viimeiset kaksi kautta Nuoria Leijonia luotsanneelle Pennaselle kesäinen turnaus jää ainakin toistaiseksi viimeiseksi. Pennasen seuraajaksi nimetyn Tomi Lämsän valmennusryhmä vastaa valmennuksesta vuodenvaihteessa pelattavissa 2023 nuorten MM-kisoissa.

Nuori leijonapoppoo lähtee rapakon taakse 1. elokuuta. Kisat pelataan 9.–20. elokuuta. Suomen avausottelu pelataan elokuun 10. päivän vastaisena yönä Suomen aikaa, vastassa on Latvia. Lohkon muut joukkueet ovat Kanada, Slovakia ja Tšekki.

Nuorten Leijonien joukkue alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoihin:

Maalivahdit: Juha Jatkola, Jani Lampinen, Leevi Meriläinen.

Puolustajat: Aleksi Heimosalmi, Joni Jurmo, Topi Niemelä, Petteri Nurmi, Kasper Puutio, Ruben Rafkin, Matias Rajaniemi, Eemil Viro.

Hyökkääjät: Samuel Helenius, Roni Hirvonen, Roby Järventie, Oliver Kapanen, Roni Karvinen, Joakim Kemell, Ville Koivunen, Brad Lambert, Eetu Liukas, Juuso Mäenpää, Joel Määttä, Aatu Räty, Kasper Simontaival, Kalle Väisänen.

Päävalmentaja: Antti Pennanen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut