Jeremy Hakala voi vuoden 2024 olympialaisissa toistaa isänsä ja setänsä tempun – Ylöjärveläisen kipinä melontaan syttyi päähänpistosta Kaukajärvellä: ”Sille tielle on jääty”

Jeremy Hakala lähtee uransa seitsemänsiin melonnan MM-kisoihin. Kanadassa odottavat vuokrakalusto ja suomalaisille suotuisat vesistöt.

Jeremy Hakala starttaa Kanadassa uransa seitsemänsiin melonnan MM-kisoihin, joihin hän valmistautui Ylöjärven maisemissa.

3.8. 7:00

Aamulehti

Ylöjärveläisen Jeremy Hakalan nouseminen MM-tason melojaksi ei ole suuri ihme, kun katsoo hänen sukuhistoriaansa.

Hakalan isä Jyrki ja setä Jarmo Hakala meloivat vuoden 1980 olympialaisissa. Veljekset putosivat niukasti kanadalaiskaksikon finaalista ja olivat kymmenensiä.

Nyt 42 vuotta myöhemmin Jeremy Hakala valmistautuu uransa seitsemänsiin ratamelonnan MM-kilpailuihin, jotka käydään Kanadan Halifaxissa elokuun alussa.

Hakalan melontakipinä kuitenkin syttyi hieman erikoisesti.

”Vanhemmat ostivat kotiin muutaman vanhan kilpakajakin, kun muutettiin järven rannalle. Innostuin niin paljon, että yhtenä päivänä 12-vuotiaana käytiin Kaukajärvellä ottamassa aikaa 250 metriltä.”

”Kotiin päästyäni katsoin netistä, että voisin ajalla pärjätä nuorten mestaruuskisoissa. Samalta istumalta päätin, että lähden kahden viikon päässä oleviin nuorten mestaruuskisoihin ja sille tielle on jääty”, 27-vuotias Hakala kertaa.

Kuka?

Jeremy Hakala

Syntynyt: Ylöjärvellä vuonna 1995, 27-vuotias.

Asuu: Ylöjärvellä.

Seura: Kangasalan Melojat.

Valmentaja: Jyrki Hakala.

Päämatka ja kauden pääkilpailu: 1 000 metrin kajakkiyksikkö (K1). MM-kilpailut Kanadassa, joissa päämatkana 500 metrin kajakkikaksikko (K2).

Parhaat saavutukset: Maailman cupin 3. sija K2 1 000m, U23 EM-kilpailuiden 5. sija K2 1 000m, MM-kilpailut 13. sija K2 500m. Noin 100 SM-tason mitalia.

Suomen MM-joukkue

Ratamelonnan MM-kisat Kanadassa 4.–7.8.

Netta Malinen, Sara Mihalik, Eetu Kolehmainen ja Jeremy Hakala.

Hakala meloo MM-kisoisa sekä kajakkiyksikköä että -kaksikkoa.

Vauhdin hurma

Melonta on Hakalalle intohimo. Hän kertoo lajissa hienoimmaksi, kun tuntee vauhdin.

”Siisteintä melonnassa on, kun kaikki natsaa ja tuntee, kuinka kovaa ihminen voi päästä veden päällä omin avuin. Vauhdin tuntee niin eri lailla kuin uinnissa.”

”MM-kisojen päämatkallani kajakkikaksikossa olemme nykyisen parini kanssa saavuttaneeksi huippunopeudeksi noin 23 kilometriä tunnissa”, Hakala taustoittaa.

Uintiakin Hakala harjoitteli nuorena melonnan ohessa. Hän ehti voittaa yhden nuorten SM-kullan ja aikuisten viestipronssin tamperelaisseuroissa, kunnes oli aika valita kahden lajin väliltä.

Valinnaksi osui melonta.

”Kun melonnassa rupesin pärjäämään ja nousin aikuisten maajoukkueeseen, tuli ulkomanaleiripäiviä niin paljon, piti tehdä valinta.”

Ylöjärveltä kotoisin oleva Hakala harjoittelee tutuilla vesillä.

Ei jännitä

Hakala toteaa, että ei pysty melomaan ammatikseen. Se ei kuitenkaan estä sitä, etteikö lajin eteen tehtäisi kaikkea ammattimaisesti.

”Ehkä vuonna 2015 alkoi miettiä, että tästä voi tulla tosi paljon hyvää, jos laittaa kaiken peliin. Siitä asti olen pyrkinyt tehdä kaiken melonnan ehdoilla ja pääsemään mahdollisimman pitkälle”, vuodesta 2013 maajoukkueeseen kuulunut Hakala taustoittaa.

Kun takana on jo kuudet aikuisten MM-kisat, ei itse kisatapahtuma tuo jännitystä. Jännitys tulee Hakalan mukaan siitä, pystyykö mittaamaan oman suorituskykynsä tosipaikassa.

Aikuisvuodet ovat olleet haastavia loukkaantumisten ja sairasteluiden vuoksi. Viime ajat ovat kuitenkin menneet vahvasti.

”Viimeisen noin 1,5 vuotta olen pystynyt tekemään hyvin hommia menestymisen eteen.”

Jeremy Hakalan mukaan melonnassa kiehtoo etenkin vauhti.

Huippunopeus nykyisen parin Eetu Kolehmaisen kanssa on kaksikossa 23 km/h.

MM-kisat melotaan Halifaxissa samanlaisissa olosuhteissa kuin Suomessa on.

Etua vesistöstä

Kanadassa Hakalalla on edessä kolme matkaa: kajakkikaksikon 500 metriä yhdessä Eetu Kolehmaisen kanssa on päämatka. Lisäksi yksikön 500 metriä ja yksikön 5 000 metriä.

”Päämatkalla voisin sanoa top 16 -sijan olevan realistinen. Yksikön 500 metriä ei ole olympialaji, se tulee sivulajina. Ajatus on, että pystyy vähintään top 16 joukkoon vetämään. Keväällä olin maailmancupin välierissä kahdeksanneksi nopein. Ihan kohtalaiset menestymissaumat siinäkin.”

Erikoisuus on 5 000 metrin matka ja se, että Kanadassa Hakala meloo vuokrakalustolla.

”Ei ole täyttä varmuutta, pystynkö kilpailemaan sillä matkalla. Taustalla on kisaformaatti, jossa on kaksi kanto-osuutta. Kaluston vuokraaja ei ole ilmeisesti antamassa lupaa kisata pitkää matkaa, jos mukana on kanto-osuudet”, Hakala kertoo päätösmatkastaan, jota kuvailee ”bonusmatkaksi”.

Vuokrakalusto ei kuitenkaan ole mikään suuri tekijä Hakalan mukaan, vaikka omaa tuttua menopeliä ei saakaan alle.

”Vuokrakalusto tulee suoraan tehtaalta uusina kisoihin. Ollaan esitetty toivomus malleista, jotka ovat samanlaisia kuin kotona. Mutta ei ikinä ole sadan prosentin varmuutta, ei voi kuin toivoa että tulisi samanmallinen.”

”Merkki pysyy kuitenkin samana, eli ei pitäisi ihan suurta eroa olla onko oma vai vuokrattu”, Hakala kertoo.

Erikoisuus Halifaxissa tulee olosuhteista, joista suomalaiset voivat saada etua muihin eurooppalaisiin nähden. Hakala kertoo, että kisapaikan vesistö on hyvin samantyylinen kuin Suomessa.

”Se eroaa muusta Euroopasta, jossa on usein kaivettu 2 000 metrin allas ja vesi on erilaista. Uskon, että meillä on pienoinen etulyöntiasema muihin eurooppalaisiin.”

Jos Hakalan viime vuosien hyvä harjoittelujakso jatkuu ja vire on noususuuntainen, voidaan Pariisissa 2024 todistaa pojan tekevän seuraa isälleen olympiaurheilijana.

Jeremy Hakala pyrki jo Rioon 2016 ja Tokioon 2021, mutta ei mahtunut mukaan.

”Pariisi on iso tavoite. Melonta on siinä mielessä erilainen laji, että olympialaisiin pääseminen on vaikeampaa kuin siellä menestyminen.”

Ratamelonnan MM-kilpailut Kanadassa 4.–7. elokuuta. Mukana Kangasalan Melojien Jeremy Hakala ja Tampereen Vihurin Netta Malinen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut