Tampereen tennisturnauksen kaksinpelivoittaja koki kovia – Zsombor Piros valvoi edeltävän yön ja meinasi oksentaa kesken loppuottelun

Unkarilainen otti lopulta ensimmäisen turnausvoittonsa Challenger-tasolla, mutta hän joutui käymään sitä ennen kovan kamppailun itsensä kanssa.

Unkarilainen Zsombor Piros voitti Tampere Openin tennisturnauksen tänä vuonna.

24.7. 15:50

Aluksi näytti siltä, että Tampere Openin kaksinpelin finaali on läpihuutojuttu suursuosikki Zsombor Pirosille.

Unkarilainen murjoi turnauksen suuryllättäjää Harold Mayotia avauserässä mielensä mukaan ja nähtävästi luuli toisen erän hoituvan samaa tahtia.

Niin kuin yleisökin kuvitteli.

Mutta kuinka kävikään – tennisviikon kohauttaja ryhtyi nakertamaan Pirosia pala palalta ja järjesti finaaliin sensaatiomaisen käänteen.

Jymypaukku jäi sentään jysäyttämättä, mutta sekään ei ollut kaukana. Piros (ATP–165) selviytyi piinapenkistä lukemin 6–2, 1–6, 6–4 ja pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Challenger-tason voittoansa.

Unkarilainen pudottautui selälleen tenniskeskuksen massalle ratkaisevan pallon jälkeen ja nautti täysosumasta täysin siemauksin.

”Olen äärettömän iloinen ensimmäisestä tämän tason voitosta. Täysosuma on vaatinut paljon töitä ja noin 50 Challenger-turnausta”, Piros huokaisi.

Otitko paineita suosikin asemasta?

”Olihan tämä outo tilanne. En pystynyt nukkumaan edellisyönä oikeastaan lainkaan. Kolmannessa erässä vatsan pohjaa alkoi kouria. Oli lähellä, etten oksentanut kesken kaiken”, Piros myönsi.

Harold Mayot yllätti Tampereella, kun hän nousi karsinnoista aina finaaliin asti.

Yllättäjä finaalissa

Mayot (ATP–395) voi olla finaalitappiosta huolimatta erittäin tyytyväinen turnauksen antiin. Ranskalainen nousi karsinnoista pääsarjaan ja eteni kaikkien hämmästykseksi finaaliin asti.

Toisen erän lopussa näytti siltä, että jopa voitto on haarukassa.

Kun Pirosin ote mureni, hän ryhtyi tiuskimaan ja suuntaamaan energiaansa vääriin asioihin.

Lopulta Piros, 22, luovutti erän viimeiset pallot suosiolla. Silloin tuittupää horjui hetken köysissä.

”Menetin fokukseni ja jouduin käymään kovan kamppailun itseni kanssa henkisesti. Päätin lopettaa puhumisen ja keskittyä tekemiseen. Se auttoi.”

Muutos ei tullut kuitenkaan sormia napsauttamalla. Vaikeat hetket jatkuivat vielä kolmannen erän alussa.

”Luulin pelin olevan jo ohi, kun Mayot johti 3–2 ja hankki seuraavassa pelissä jo 40–0 -edun. Siinä vaiheessa sain palautettua pallot kenttään kuin ihmeen kaupalla ja nousin voittotaistoon mukaan.”

”Vastustaja pelasi kolmannessa erässä minua paremmin, mutta sain kovan taistelun päälle ja pysyin sen avulla pelissä”, Piros analysoi.

Lupaavia otteita

Voittaja Piros on ATP-sijalla 165.

Vasta 20-vuotias Mayot taisteli ihailtavan tyynesti läpi ottelun ja sai jo yhden käden otteen pääpalkinnosta, mutta vielä ei ollut hänen aikansa.

Paineeton tila helpotti luonnostaan Mayotin urakkaa. Hänellä oli pelkästään voitettavaa.

Räväkästi liikkuva ja räjähtävästi lyövä Piros ihastutti tenniskeskuksen yleisöä läpi viikon, kunnes sunnuntaina nähtiin myös toinen puoli. Hermojen hallinta tuotti suuria haasteita.

Unkarilainen on väläytellyt muuallakin. Hän piti hollantilaistähteä Tallon Griekspooria (ATP–47) ahtaalla muutama viikko sitten Amersfoortin turnauksessa.

Samaan jaksoon osui lupaavia otteita Wimbledonin turnauksessa. Hän eteni kolmannelle karsintakierrokselle asti, kunnes kazakstanilainen Mikhail Kukushkin päätti taipaleen.

Kukushkin nousi kolme vuotta sitten ATP-listalle niinkin korkealle kuin 39. tilalle.

Piros väläytteli osaamistaan jo huhtikuussa etenemällä Splitin haastajaturnauksessa finaaliin asti. Pääpalkinto jäi haaveeksi australialainen Christopher O’Connellin käsittelyssä.

TAMPERE OPEN

Kaksinpelin voittajat 2010–22

2010–11: Éric Prodon (Ranska)

2012: João Sousa (Portugali)

2013: Jesse Huta Galung (Hollanti)

2014: David Goffin (Belgia)

2015: Tristan Lamasine (Ranska)

2016: Kimmer Coppejans (Belgia)

2017: Calvin Hemery (Ranska)

2018: Tallon Griekspoor (Hollanti)

2019: Mikael Ymer (Ruotsi)

2020: Ei pelattu koronan takia.

2021: Jiri Lehecka (Tšekki)

2022: Zsombor Piros (Unkari)

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut