Ennakko: Helander taistelee MM-mitalista, Hurskeen varmuus puoltaa välieräpaikkaa

Miesten keihäänheiton kaksi suursuosikkia ovat supervarmassa kunnossa, mutta Oliver Helanderillakin on edellytykset rikkoa 90 metrin raja, kirjoittaa Lauri Hollo.

Oliver Helanderin olkapää voi estää täydet kilpailukierrokset, mikä kasvattaa ensimmäisten heittojen merkitystä tulevassa keihäsfinaalissa.

23.7. 10:00 | Päivitetty 23.7. 19:41

Ensi yön keihäsfinaali on Oliver Helanderille suuri mahdollisuus, kun hän ensi kertaa urallaan selvisi loppukilpailuun. Vastassa on kaksi kivikovaa ukkoa.

Nämä ukot ovat Intian Neeraj Chopra ja Grenadan Anderson Peters. Molemmat ovat olleet tällä kaudella supervarmassa kunnossa. Petersin seitsemän parhaan kilpailun keskiarvo on tänä kesänä huikea 89,19, Chopra on heittänyt vain neljä kilpailua, keskiarvo 88,58.

Lienee melko turha kuvitella, että kumpikaan herroista kyykkäisi nyt. Pikemminkin on todennäköistä, että molemmat nykäisevät yli 90 metriä. Siihen on toki Helanderillakin mahdollisuudet.

Jokainen kilpailija käy arvokisoissa tavallaan kolme kilpailua. Ensin karsinta, sitten finaalin kolme ensimmäistä heittoa, jotka ratkaisevat ne kahdeksan, jotka pääsevät heittämään kuudesti. Oletus on, että raja heiluu 83-84 metrin tuntumassa. Sen ei pitäisi olla Helanderille ongelma. Eikä välttämättä Lassi Etelätalollekaan.

Kaksi suomalaista kahdeksan joukossa olisi mannaa. Viimeksi niin on käynyt MM-tasolla Pekingissä 2015, kun Helanderin valmentaja Tero Pitkämäki oli kolmas ja Antti Ruuskanen viides.

Jos mietitään muita Helanderin haastajia, Saksan Julian Weber heitti karsinnassa 87,28. Hänen kauden kuuden parhaan kisansa keskiarvo on 87,27 ja paras heitto 89,54, kolme viikkoa sitten lensi 89,08. Joten helpolla mitali ei irtoa, se vaatii huippuheiton.

Seuraavana listalla tulee Tšekin Jakub Vadlejch, joka heitti toukokuussa yli 90-metrisen. Sen jälkeen hänen tasonsa on pudonnut. Arvio on, että tshekin maksimi pyörii 87–88 metrin tuntumassa.

Kärjen jälkeen tiukkaa taistelua

Neljän vuoden dopingpannasta vapautuneesta Egyptin Ihab Abdelrahmanista ei ole kärkitaisteluun. Hän, Japanin Genki Dean, USA:n Curtis Thompson, Pakistanin Arshad Nadeem, Moldovan Andrian Mardare ja Intian Rohit Yadav tappelevat Lassi Etelätalon kanssa tiukasti sijoista 5–12.

En jaksa uskoa, että kellään heistä on rahkeita ylittää 86 metriä. USA:n Thompsonilta on tällä kaudella lipsahtanut yksi 87-metrinen, muuten taso on ollut 80 metrissä. Kukaan muu tästä porukasta ei ole tällä kaudella heittänyt paremmin kuin 84,77.

Helanderille olisi tärkeää saada mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kova tulos. Voi olla, että hän ei pysty kaikkia kuutta heittoa olkapäänsä vuoksi heittämään. Ysikymppinen kolmella ensimmäisellä kierroksella tekisi perin gutaa. Valtavien terveysongelmien parissa painineelle superlahjakkaalle urheilijalle onnistumisen todellakin toivoisi.

Lassi Etelätalo osoitti jälleen karsinnassa varmuutensa. Melkein voisin lyödä vetoa, että hän nykäisee finaalissa kauden parhaansa, joka on 82,63. Ehkä selvästikin. Jo sillä saatetaan heittää kaikki kuusi finaaliheittoa.

Jokaisessa aiemmassa arvofinaalissaan Etelätalo on heittänyt kaikki kuusi heittoa. Ennustan vahvasti, että niin mies tekee nytkin. Valmentajavelho Leo Pusa on taatusti osannut virittää konkarin parhaimmilleen juuri tähän kilpailuun.

Naisten pika-aidoissa Suomen edustus on odottamattoman ohut. Reetta Hurske on ainoana mukana.

Aituritähdistä kisoissa vain Hurske

Pari vuotta sitten moni olisi vannonut, että tänään naisten 100 metrin aitoihin osallistuu kolme suomalaista. Annimari Korte ja Nooralotta Neziri ovat kuitenkin poissa, jäljellä on vain hyvää ja tasaista jälkeä tällä kaudella tehnyt Reetta Hurske.

Tamperelainen on painanut tänä kesänä kuusi kertaa alle 13 sekunnin, parhaallaan 12,88. Juoksuvarmuus on sitä luokkaa, että välieräpaikan pitäisi irrota. Se ei todennäköisesti vaadi edes kauden parasta juoksua, nykyisin kun välieriin pääsee wanhan hywän ajan 16 juoksijan sijaan 24 juoksijaa. Sen jälkeen tie onkin ohdakkeisempi, maailman kärki on kivikova.

Kisatilastossa Hurske on toki vasta 27:s, mutta Tokiossa viime vuonna välieriin mentiin ihan yhtä kovalla rosterilla ajalla 13,04. MM-Dohassa kolme vuotta sitten riitti 13,14.

Ilmaiseksi jatkopaikka ei toki tule ja vaatii tamperelaiselta puhdasta juoksua. Tasaisuudesta kertoo se, että MM-tilastoissa kymmenyksen sisällä Hursketta edellä on yhdeksän naista ja kymmenyksen sisällä takana kymmenen. Pienet nyanssit ratkaisevat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut