Suomi sai kaksi miestä keihään finaaliin – Helander heitti vain kerran, Etelätalo mukaan viimeisenä heittäjänä: ”Olin melko varma, että yksi heitto riittää”

Toni Keränen satutti nilkkaansa ja oli ryhmässään yhdeksäs.

Oliver Helander heitti vain kerran keihään MM-karsinnassa.

22.7. 5:52 | Päivitetty 22.7. 6:26

Eugene

Miesten keihäänheiton finaalissa nähdään sunnuntaiyönä kaksi suomalaista, kun Oliver Helander ja Lassi Etelätalo selvittävät karsinnan.

Jälkimmäisessä ryhmässä karsinut Helander heitti 82,41, joka riitti koko karsinnassa kuudenteen sijaan. Helander pääsi ensi kertaa arvokisoissa loppukilpailuun.

Hän säästeli karsinnassa olkapäätään ja heitti vain kerran. Helander keskusteli asiasta katsomon reunassa olleen lajivalmentajan Tero Pitkämäen kanssa.

Aiemmin Helander karsiutui jatkosta viime vuonna olympiakisoissa Tokiossa, Dohan MM-finaalista 2019 ja EM-finaalista Berliinissä vuonna 2018.

Lue lisää: 7. MM-kisapäivän ennakko: Keihäsmiehet päästetään irti – tuleeko kuinka monta finaalipaikkaa?

”Tärkeintä oli päästä vihdoin finaaliin. Olin melko varma, että yksi heitto riittää. Heittona se ei ollut mikään hyvä. Tuki ei ollut maailman parasta ja heitto lähti sivuun. Hyvillä mielin kohti finaalia”, Helander sanoi.

Viimeisenä jatkoon

Ensimmäisessä ryhmässä heittänyt Etelätalo heitti 80,03 ja sai jännittää pitkään ennen kuin jatkopaikka ratkesi. Hän pääsi mukaan finaalin viimeisenä eli kahdentenatoista heittäjänä.

”En usko, että riittää jatkoon”, Etelätalo sanoi ennen kuin Helanderin heittoryhmä asteli Eugenen yleisurheilustadionille Hayward Fieldille.

”Heittäminen oli vähän semmoista tökkimistä, ei oikein mikään heitto noussut. En päässyt kunnolla keihään alle. Viimeisessä pääsin vähän, mutta keihäs lähti liitämään ihan pinnassa”, Etelätalo sanoi.

Vuoden 2019 MM-kisoissa Etelätalo oli neljäs. Tokion olympiafinaalissa hän oli kahdeksas. Vuoden 2014 EM-kisoissa hän oli neljäs.

Pienistä vaivoista kärsinyt Etelätalo kilpaili tällä kaudella vasta kolmannen kerran.

Lassi Etelätalo pääsi viimeisenä heittäjänä keihäsfinaaliin.

Nilkka kipeytyi

Suomen kolmas edustaja Toni Keränen heitti 78,52 ja oli 18:s. Omassa ryhmässään hän oli yhdeksäs ja tiesi jo silloin, että uran ensimmäiset arvokisat ovat ohi.

Lue lisää: Keihäänheittäjä Toni Keränen sai oudon myrkytyksen harjoitusleirillä Etelä-Afrikassa: ”Oli tosissaan tauti päällä”

Keräsen piikkari tarttui kiinni radan pintaan viimeisellä verryttelyheitolla. Nilkassa vihlaisi, mutta se ei Keräsen mukaan vaikuttanut heittämiseen.

”Ei tullut varsinaista loukkaantumista, mutta meni korvien väliin. Pieni kipu tukijalan nilkassa, mutta mitään isoa”, Keränen sanoi.

Toni Keränen ei selviytynyt keihäsfinaaliin.

”Melko paljon harmittaa, ei mennyt nappiin. Muutama sija ylöspäin olisi ollut helposti otettavissa. Ei olisi vaadittu mitään ihmeitä. Todella huonoa heittämistä tuohon tulokseen. En koe, että yritin liikaa.”

Alusta ei häirinnyt

Kentän heittoalustusta puhuttiin paljon ennen keihäskarsintaa. Betonivalun yllä oleva matto oli ohut, ja heittäjät saivat käyttää piikkareissaan korkeintaan 9 millin piikkejä, kun normaalikorkeus on yleensä 12 milliä.

Lue lisää: Heittopaikan alusta arveluttaa keihäsmiehiä ennen karsintaa: ”Onneksi minulla oli mukana varapiikkarit”

Oliko heittopaikka niin huono kuin arveltiin?

”Ei se minua mitenkään häirinnyt, mutta ei se paljon kehujakaan saanut tuolla kentällä”, Keränen sanoi.

”Minulle heittopaikka oli tarpeeksi hyvä. Ei ollut ongelmia sen suhteen. Olisi ollut varaa heittää pitempääkin. Tekniikasta oli nyt kiinni”, Etelätalo sanoi.

”Hyvä siitä oli heittää”, Helander sanoi.

Suomella on aina ollut miesheittäjä MM-kisojen finaalissa vuodesta 1983 asti.

Suomi on yleisurheilun MM-kisojen menestynein maa miesten keihäänheitossa neljällä maailmanmestaruudella (Seppo Räty 1987, Kimmo Kinnunen 1991, Aki Parviainen 1999 ja Tero Pitkämäki 2007) ja kolmella hopeamitalilla (Seppo Räty 1991, Kimmo Kinnunen 1993 ja Aki Parvinainen 2001).

Kovia kaaria

Intian olympiavoittaja Neeraj Chopra otti ensimmäisellä heitollaan muilta luulot pois: 88,39. Myös Tšekin Jakub Vadlejch heitti yli karsintarajan 83,50: 85,23.

Grenadan Anderson Peters oli B-ryhmän paras. Vuoden 2019 maailmanmestari heitti karsinnan pisimmän kaaren 89,91.

Julian Weber heitti 87,28 ja puolustaa finaalissa yksinään saksalaista keihäsmahtia, joka näyttää toistaiseksi vähän hiipuneen.

Saksan ykkösheittäjä Johannes Wetter on loukkaantunut ja Andreas Hofmann jäi ilman tulosta.

Takaisin huipulle pyrkivä Ihab Abdelrahman oli A-ryhmän kolmanneksi paras, 83,41. Egyptiläinen kärsi pitkä kilpailukiellon dopingrikkeen takia vuosina 2017–2019.

Viime vuonna hän putosi ensimmäisenä heittäjänä Tokion olympiafinaalista.

Hänen olkapäänsä operoitiin tammikuussa Egyptissä. Aiemmin vuoden 2015 MM-hopeamitalistia operoitiin myös Suomessa.

”Askel askeleelta mennään eteenpäin. Valmistuin yliopistosta, mutta käytännössä minulla ei ollut Egyptissä mitään. En saanut mistään tukea eikä kukaan auttanut. Tuntuu hyvältä, että voin taas kilpailla”, Abdelrahman sanoi.

Ennen dopingkäryään hän oli suomalaisen Petteri Piirosen valmennuksessa. Kilpailukielto päätti yhteistyön.

Miesten keihäänheiton finaali sunnuntaina kello 4.35 Suomen aikaa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut