Elisa Neuvonen lähtee hyvässä vireessä 35 kilometrille – Tiia Kuikalla on ollut haasteita ennen MM-matkaa

Naisten 35 kilometrin kävely alkaa yleisurheilun MM-kisoissa perjantaina kello 16.15.

Elisa Neuvonen kävelee perjantaina MM-kisoissa 35 kilometrin kisassa.

22.7. 11:15

STT, Eugene

Elisa Neuvonen ja Tiia Kuikka starttaavat päinvastaisissa tunnelmissa 35 kilometrin kävelyyn Eugenen MM-kisoissa. Neuvosella on alla hyvä harjoitusjakso toukokuun lopulta kisapäiviin. Kuikka on kärsinyt kesällä tulehduksista ja sairastui Creswellin leirillä kisojen kynnyksellä.

Neuvonen on suunnitellut itselleen kaikessa rauhassa viisasta taktiikkaa. Kuikka on saanut jännittää, toipuuko hän flunssasta ajoissa kilpailukuntoon.

”Kilpailun olosuhteet ovat vallan mainiot aikaisin aamulla, vaikka lopussa voi olla vähän lämmintä auringossa”, Neuvonen pohdiskeli kilpailun vauhdinjakoa.

”Itsellä on tavoitevauhti, jota lähden menemään. Tavoite on siitä sitten kiristää kohti loppua. Toki loppu on pieni arvoitus, kun ei ole paljon 35:sia takana.”

Neuvonen on kävellyt 35 kilometrin kilpailun vain kerran. Hän kamppaili viime syksynä Leedsissä matkan aikaan 3.01.33, joka noteerattiin silloin Suomen ennätykseksi.

Tekniikkapulmat sivuutettu

Neuvosella oli ongelmia keväällä, mutta sen jälkeen harjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaisesti.

”Kevät oli vähän hankala sairastelun takia, mutta toukokuun lopusta lähtien olen harjoitellut sekä määrää että laatua tätä 35 kilometrin kilpailua varten”, Neuvonen kertoi.

”Creswellin leirillä tein enää viimeistelyharjoituksia. Vähäsen nopeutta ja hapottavaa harjoittelua, eikä enää mitään pitkiä juttuja.”

Neuvonen on saanut tervehdyttyään myös kävelytekniikkansa kuntoon.

”Keväällä oli vielä tekniikkaongelmia. Silloin lihakset eivät toimineet ihan optimaalisesti, koska olin ollut sairaana. Nyt tuntuu, että tekniikka on ihan ok”, Neuvonen arveli.

”Hyvillä mielin odotan kilpailua.”

Kuikalla on ollut vaikeaa

Tiia Kuikan valmistautuminen MM-kisoihin on ollut haastava

Kuikka aloitti mediatilaisuudessa puheenvuoronsa rykäisten. Hän kertoi sairastumisestaan saatuaan kurkkunsa avatuksi.

”Viimeisimpänä ongelma iski jonkinlainen pieni flunssa Creswellin leirillä viime lauantaina.”

Sairastuminen pilasi Kuikan ja lempääläläisen valmentaja Veli-Matti Rannan suunnitelmat MM-kunnon viimeistelemiseksi.

”En ole päässyt tekemään treenijaksoa, joka tähän oli suunniteltu. Olen vain keskittynyt siihen, että toipuisin kilpailuun mahdollisimman hyvin”, Kuikka kertoi.

Kuikka käveli huhtikuussa Dudincessa nykyisen Suomen ennätyksen 2.58.30 ensimmäisessä 35 kilometrin kilpailussaan.

”Talvi ja alkukevät onnistuivat hyvin. Olin tosi tyytyväinen”, Kukka kertasi alkuvuoden vaiheita.

”Kesällä tuli sitten tulehduskierteitä jo ennen tänne tuloa. Meni oikeastaan naurettavan oloiseksi, kun sattui vielä tämä flunssakin tulemaan. Tämä jakso on ollut alkuvuotta hajanaisempi.”

Sairastuminen sanelee myös Kuikan taktiikan.

”On lähdettävä varman päälle, kun en ole kyennyt tekemään viime päivinä kuin pientä verkkaa. Pitää lähteä tosi maltillisesti ja toivoa, että siitä pääsee sitten kiristämään vauhtia”, Kuikka kaavaili.

Valmentaja Ranta kertoi, että päätös osallistumisesta tehdään joukkueen lääkärin kanssa.

”Uskomme, että Tiia pystyy starttaamaan, jos olotila menee koko ajan pikkaisen eteenpäin kuten viime päivinä”, Ranta vahvisti.

”Sairastelun takia joudumme kuitenkin muuttamaan taktiikkaa alkuperäisestä.”

Naisten 35 kilometrin kävely perjantaina kello 16.15.

Suomen kävelijänelikko MM-kisoissa: Aleksi Ojala (oikealla), Tiia Kuikka, Elisa Neuvonen ja Veli-Matti ”Aku” Partanen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut