Nafissatou Thiam ylsi melkein haamurajaan, vaikka epäonnistui seitsenottelun keihäänheitossa

Belgialainen otteli toisen maailmanmestaruutensa, vuosi sitten hän voitti olympiakultaa.

Nafissatou Thiam on maailman paras seitsenottelija. Vaikka keihäs ei onnistunut, hän voitti maailmamestaruuden.

19.7. 6:28

Eugene

Epäonnistuminen keihäänheitossa vei Nafissatou Thiamilta mahdollisuuden 7 000 pisteeseen MM-yleisurheilun seitsenottelussa.

Maailmassa on vain neljä seitsenottelijaa, jotka ylipäätään ovat yltäneet 7 000 pisteeseen. Belgialainen Thiam tosin on jo yksi heistä. Vuonna 2017 hän otteli ennätyksensä 7 013 pistettä.

Mutta lähelle 7 000 pisteen haamurajaa Thiem pääsi nytkin. Hän otteli 6 947 pisteellään toisen maailmanmestaruutensa.

Hän lähti ottelun päätöslajiin 800 metrin juoksuun kakkossijalta. Hyvänä juoksijana hän ohitti loppupisteissä ottelua johtaneen Anouk Vetterin, joka teki Hollannin ennätyksen 6 867 pistettä.

Seitsenottelu oli kovatasoinen. Pronssille otellut Yhdysvaltojen Anna Hall teki ennätyspisteensä 6 755. Neljänneksi tullut Adriana Sulak otteli Puolan ennätyksen 6 672 pistettä.

Vuosi sitten Thiam voitti voitti toisen peräkkäisen olympiakultansa Tokiossa. Edellisissä MM-kisoissa 2019 hän oli hopealla. Vuonna 2018 hän voitti Euroopan mestaruuden Berliinissä, joten meriittilista on komea.

Thiam pääsi jälleen juhlimaan arvokisavoittajana.

Komea lista

Eugenessa Thiam otteli seuraavan sarjan: 100 metrin aidat 13,21, korkeushyppy 195 senttiä, kuulantyöntö 15,03, 200 metriä 24,39, pituushyppy 659 senttiä, keihäänheitto 53,01 ja 800 metriä 2.13,00.

Aidoissa ja kasilla hän juoksi Eugenessa ennätyksensä ja työnsi kuulassa kauden parhaansa.

Korkeudessa ja pituushypyssä hän kilpailisi tuloksillaan Suomen mestaruudesta.

Maailman kolme muuta 7 000 pisteen ylittäjää ovat yhdysvaltalainen Jackie Joyner-Kersee, joka otteli lyömättömänä pidetyn ME:n vuonna 1988 olympiakisoissa Soulissa 7 291 pistettä.

Ruotsin Caroline Klüft voitti Osakassa vuonna 2007 maailmanmestaruuden 7 032 pisteellä. Neuvostoliittoa edustanut Larisa Turchinskaja otteli 7 007 pistettä vuonna 1989.

Seitsenottelun Suomen ennätys on Satu Ruotsalaisella, 6 404 pistettä.

Suomalaisottelijoita nähdään arvokisoissa elokuussa, kun Maria Huntington ja Saga Vanninen ovat rikkoneet EM-kisarajan.

Huntington otteli viime kaudella 6 318 pistettä ja nuorten Euroopan ja maailmanmestari Vanninen 6 271 pistettä.

Vanninen puolustaa elokuun alussa nuorten maailmanmestaruuttaan Calissa Kolumbiassa.

Ottelijat tekivät jälleen perinteisen kunniakierroksen yhdessä seitsemän lajin urakan loputtua.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut