Tässä on Suomen peräti 32 urheilijan yleisurheilun MM-kisajoukkue – Pirkanmaalta kolme urheilijaa mukaan, ottelijat jäivät pois: ”Viimeisen viikonlopun kiri puri”

EM-kisoihin nimettiin tässä vaiheessa kuusi urheilijaa.

Tampereen Pyrinnön Ella Junnila edustaa Suomea korkeushypyssä tulevissa MM-kisoissa.

1.7. 15:18 | Päivitetty 1.7. 15:42

Parin viikon kuluttua alkavissa yleisurheilun MM-kilpailuissa kilpailee peräti 32 suomalaista urheilijaa. Urheiluliitto nimesi MM-joukkueen loput jäsenet tänään. Valtaosa joukkueesta varmistui Kansainvälisen yleisurheiluliiton rankingin kautta.

Joukkueeseen kuuluu kymmenen urheilijaa enemmän kuin Suomea edusti edellisissä MM-kisoissa Qatarin Dohassa kolme vuotta sitten.

Pirkanmaalaisia urheilijoita valittiin MM-kisoihin kolme: Urjalan Urheilijoiden kävelijä Aleksi Ojala sekä Tampereen Pyrinnön pika-aituri Reetta Hurske ja korkeushyppääjä Ella Junnila. Orivedeltä lähtöisin oleva korkeushyppääjä, nykyään Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Sini Lällä valittiin myös ensimmäisiin MM-kisoihinsa.

Urheiluliiton valmennuspäällikkö Tuomo Salonen pitää urheilijamäärää positiivisena yllätyksenä. Minimitavoite oli 20 urheilijaa.

”Kun muutamia paikkoja jouduttiin perumaan, näytti jo, että 25 urheilijaa voi olla vaikea saada kasaan. Mutta urheilijoiden viimeisten viikkojen ja varsinkin viimeisen viikonlopun kiri puri hyvin”, Salonen kommentoi tiedotteessa valintoja ja viittasi muun muassa Oulussa juhannuksena kisattuun rankingkilpailuun.

Oulussa onnistuivat muun muassa keihäsennätyksensä heittäneet Sanne Erkkola ja Toni Keränen. Erkkola on lajissaan MM-kisoissa ainoa suomalainen, mutta miesten keihäässä Suomea edustavat Oliver Helander, Lassi Etelätalo ja Keränen. Toni Kuusela jäi kotiin jääväksi varaedustajaksi.

Miesten keihään lisäksi Suomi saa naisten korkeushyppyyn Eugeneen kolme hyppääjää, sillä Ella Junnilan lisäksi valittiin Heta Tuuri ja Sini Lällä.

Suomen joukkue olisi voinut olla suurempikin, sillä kolmiloikkaaja Simo Lipsanen, kestävyysjuoksija Sara Kuivisto, aituri Nooralotta Neziri sekä Tampereen Pyrinnön moniottelijat Maria Huntington ja Saga Vanninen päättivät eri syistä, etteivät kilpaile MM-kisoissa, vaikka paikka olisi ollut tarjolla.

MM-kilpailut kilpaillaan Yhdysvaltain Eugenessa 15.–24. heinäkuuta.

Edellisen kerran Suomella on ollut yli 30 urheilijan joukkue MM-kotikisoissa Helsingissä 2005. Jos kotikisoja ei oteta lukuun, Suomen joukkue oli suurimmillaan Göteborgin MM-kisoissa 1995, joissa kilpaili 33 suomalaisurheilijaa.

Suomalaiset matkustavat MM-kisoihin MM-leirityksen kautta, jotta he tottuvat aikaeroon. Leiri on Creswellin pikkukaupungissa Oregonin osavaltiossa. Ensimmäinen ryhmä lähtee Yhdysvaltoihin ensi tiistaina.

”Muista poiketen Topi Raitanen tulee Creswelliin korkeanpaikan leiriltä Flagstaffista, Arizonasta ja Camilla Richardsson niin ikään korkeanpaikan leiriltä Sankt Moritzista, Sveitsistä”, Salonen kertoi.

MM-valintojen lisäksi Urheiluliitto nimesi kuusi yleisurheilijaa elokuisiin EM-kisoihin, jotka kilpaillaan Saksan Münchenissä. Ensimmäisessä valinnassa joukkueeseen nousivat maratoonarit Arttu Vattulainen ja Alisa Vainio, 35 kilometrillä kilpailevat kävelijät Aleksi Ojala ja Veli-Matti ”Aku” Partanen sekä Pyrinnön seitsenottelijat Huntington ja Vanninen.

Valitut ovat saavuttaneet EM-kisojen tulosrajan.

Seuraavan kerran Urheiluliitto täydentää EM-joukkuetta MM-kisojen jälkeen 27. heinäkuuta. EM-kisat kilpaillaan 15.–21. elokuuta.

Suomen joukkue MM-kisoissa

Miehet:

110 m aj: Elmo Lakka Jyväskylän Kenttäurheilijat.

3  000 m ej: Topi Raitanen Helsingin Kisa-Veikot.

20 km kävely: Aleksi Ojala Urjalan Urheilijat.

35 km kävely: Aleksi Ojala Urjalan Urheilijat, Veli-Matti ”Aku” Partanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

Seiväs: Mikko Paavola Alajärven Ankkurit.

Pituus: Kristian Pulli Oulun Pyrintö.

Moukari: Aaron Kangas Kankaanpään seudun Leisku, Tuomas Seppänen Noormarkun Nopsa (Pori).

Keihäs: Lassi Etelätalo Joensuun Kataja, Oliver Helander Oulun Pyrintö, Toni Keränen Limingan Niittomiehet. Kotiin jäävä varaedustaja: Toni Kuusela Kuortaneen Kunto.

Naiset:

800 m: Eveliina Määttänen Espoon Tapiot.

1 500 m: Nathalie Blomqvist IK Falken (Pedersöre).

5 000 m: Camilla Richardsson Esbo IF.

Maraton: Alisa Vainio Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

100 m aj: Reetta Hurske Tampereen Pyrintö.

400 m aj: Viivi Lehikoinen Helsingfors IFK, Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

20 km kävely: Enni Nurmi Espoon Tapiot.

35 km kävely: Tiia Kuikka Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Elisa Neuvonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

Korkeus: Ella Junnila Tampereen Pyrintö, Heta Tuuri Lahden Ahkera, Sini Lällä Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Seiväs: Wilma Murto Salon Vilpas, Elina Lampela Oulun Pyrintö.

3-loikka: Kristiina Mäkelä Orimattilan Jymy, Senni Salminen Imatran Urheilijat.

Kiekko: Salla Sipponen Keuruun Kisailijat.

Moukari: Silja Kosonen Turun Urheiluliitto, Krista Tervo Karhulan Katajaiset (Kotka).

Keihäs: Sanne Erkkola Turun Urheiluliitto.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut