HS: Tasa-arvovaltuutettu selvittää häirintätapausta Olympiakomiteassa

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara kuvattiin Helsingissä tammikuussa 2020.

14.6. 20:31

Tasa-arvovaltuutetulla on selvitettävänä Suomen Olympiakomiteaa koskeva häirintätapaus, uutisoi Helsingin Sanomat.

”Meillä on yksi häirintää koskeva asia ollut täällä selvittelyssä. En yksilöi sitä sen tarkemmin, mutta ratkaisu on tulossa ulos lähiaikoina”, kertoi tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara HS:lle.

”Kyseessä pitää olla tasa-arvolain tarkoittama eli seksuaalinen tai sukupuoleen perustuva häirintä, jolloin meillä on toimivaltaa sitä käsitellä.”

”Meillä on toimintatapa, että häirityn tai syrjityn henkilön täytyisi olla meihin yhteydessä ja pyytää, että selvitämme asiaa.”

Olympiakomitea on ollut tänä vuonna aiemminkin esillä häirintätapausten takia. Maaliskuussa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki erosi tehtävistään häirintäkohun vuoksi. Myös painonnostaja ja Olympiakomitean hallituksen entinen urheilijajäsen Anni Vuohijoki joutui häirintäepäilysten kohteeksi.

Tuorein häirintäilmoitus päätös julkaistiin maanantaina, kun kamppailulajien yhteinen kurinpitovaliokunta hylkäsi nyrkkeilijä Jonna Hakkaraisen tekemän ilmoituksen hänen kokemastaan epäasiallisesta käytöksestä. Tapausta ei otettu tutkittavaksi vedoten seitsemän päivän ilmoitusaikaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut