Tiomila valmisti Elias Kuukkaa Jukolan viestin koitokseen, jossa ei saa tehdä yhtään virhettä: ”Ihme on, jos emme voita sitä joskus”

Tampereen Pyrinnön nykyinen edustusryhmä on hätyytellyt Jukolan viestin kärkisijoja viime vuodet, mutta seuran voittoa on saatu odottaa jo 59 vuotta. Pitkästä aikaa Pyrintöä ankkuroiva Elias Kuukka luottaa omaan suunnistusvarmuuteensa ja juoksukuntoonsa.

Ruotsissa toukokuussa järjestetty Tiomila-viesti oli Elias Kuukalle hyvä harjoitus Jukolan viestin ankkuriosuutta varten. Hänen mukaansa Tiomilan neljäs sija tuli Pyrinnölle onnistuneen suorituksen päätteeksi, ja sen jälkeen ryhmän taso on noussut.

18.6. 7:00

Aamulehti

Jukolan viestiä edeltävät päivät lukeutuvat monella suunnistuksen ystävällä kesän kutkuttavimpiin. Sitä ne tekevät perinteisesti myös maajoukkuesuunnistaja Elias Kuukalle. Tänä vuonna jännitystä on ilmassa tavanomaista enemmän, sillä Kuukka, 28, suunnistaa pitkästä aikaa Tampereen Pyrinnön edustusjoukkueen ankkurina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut