Kanadan NHL-lupaus manasi tuomarien isoja ratkaisuja: ”Se oli syvältä”

Kanadalaistunnelmat olivat syystäkin apeat.

30.5. 1:29

Aamulehti

Columbus Blue Jacketsin NHL-tulokas Cole Sillinger viittoi tuomareille voimakkaasti. Sillinger, 19, oli juuri saanut tuomaristolta passituksen jäähypenkille korkeasta mailasta. Jäähy oli Kanadalle jo kolmas MM-finaalin kolmannen erän alkuun – ja kohtalokas, sillä Mikael Granlund sivalsi Sillingerin istuttua jäähyllä ensin 1–1-tasoituksen ja perään 2–1:een.

Sillingerin kannalta harmillista oli, että hänen jäähynsä aiheutui siitä, että Suomen Miro Heiskasen oma maila osui tähtipuolustajaa itseään kasvoihin.

”Se oli syvältä, eikä sille voi enää tehdä mitään. Selvästi Heiskasen maila osui häntä itseään kasvoihin. Tuomarit kertoivat, ettei tilannetta voi tarkastaa”, Sillinger kertoi medialle.

Sillinger vastaili medialle kypsästi, vaikka alla oli harmillinen 3–4-jatkoaikatappio. Kanada nousi ottelun varsinaisen peliajan viimeisellä kolmella minuutilla upeasti Zach Whitecloudin ja Max Comtoisin maaleilla kahden maalin takaa 3–3-tasatilanteeseen.

Jatkoajalla tuli noutaja Sakari Mannisen hahmossa.

”Meillä on taisteleva joukkue, teimme saman Ruotsia vastaan puolivälierissä”, Sillinger kehui.

Myös jatkoaikaratkaisu syntyi ylivoimalla. Ottawa Senatorsin NHL-tähti Thomas Chabot kampitti puolustussinisellä Suomen Hannes Björnisen.

”Mielestäni myöskään jatkoajalla tullut jäähy ei ollut oikea tuomio. Otimme aivan liian monta jäähyä finaalissa”, Sillinger manasi hopeamitali kaulassaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut