Ratkaisevan jäähyn hankkinut Hannes Björninen kuvaili tuntojaan ennen ylivoimaa: ”Luottamus oli”

Hannes Björninen sanoo, että pyrkimyksenä jatkoerässä oli liikkua paljon, saada ristiliikettä ja paikanvaihtoja.

Suomen nelosketjussa ovat jo useammat arvokisat pelanneet Saku Mäenalanen (vas.), Hannes Björninen ja Marko Anttila.

30.5. 0:44

Keskushyökkääjä Hannes Björnisen suoritus oli avainasemassa Suomelle maailmanmestaruuden tuoneessa maalissa. Björninen oli pelaaja, joka hankki Suomelle ylivoiman, jolla Sakari Manninen ja Mikael Granlund leipoivat ratkaisun.

Björninen kertoi ottelun jälkeen jäähyn tuoneen tilanteen olleen hänen näkökulmastaan varsin normaali pelitilanne.

”Yritettiin liikkua paljon, saada ristiliikettä ja paikanvaihtoa. Vastustajan maila jäi jalkojen väliin, ei siinä ollut mitään ihmeempää. Ei ollut mitään tehtävissä. Ihan normaali tilanne”, Björninen sanoi.

Björninen on nyt maailmanmestari ja olympiavoittaja. Vuoden 2019 MM-kultaa voittaneessa joukkueessa hän ei ollut vielä mukana.

Mannisen ampumasta voittomaalista tuli Björnisen mukaan ”sanoinkuvaamaton onni”.

”Luottamus oli, kun tuli ylivoima, että nyt tämä ratkeaa ja jätkät laittaa kiekon verkkoon. Jotenkin osasin ainakin itse odottaa, että nyt homma menee pakettiin.”

Björninen antoi kiitosta Leijonien pelirohkeudelle.

”Kun peli oli 3–3, seuraava maali voitti, ja kaikki oli mahdollista. Lähdimme rohkeasti pelaamaan ja luotettiin siihen, että tehdään se, eikä lähdetä katsomaan ja pelkäämään sinne. Niin mahtavaa kuin voi olla.”

Björninen tuntee näissäkin kisoissa paljon huomiota osakseen saaneen Marko Anttilan pelikaverina kenties paremmin kuin kukaan muu joukkueessa. Kolmissa viime arvokisoissa hän on pelannut samassa ketjussa, he muodostivat MM-kisoissa Suomen tärkeän alivoimakaksikon ja Jokereissakin he ovat viihtyneet paljon ketjukavereina.

”Hän on loistava pelaaja. Ennen kaikkea joukkuepelaaja ja sellainen luotettava pelaaja, jonka kanssa on mahtava pelata. Ei ole mitään pahaa sanottavaa”, Björninen sanoi.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut