Tšekin sulaminen alkoi ykköstähden tulistumisesta – Kanadan hyökkääjä tietää Suomen vahvuudet

Tšekki iski ensin, mutta Kanada nousi lopulta selkeään voittoon toisessa välierässä.

Matt Barzalin (13) millintarkka kuti yläkulmaan alkoi olla viimeinen niitti Tšekin voittohaaveille.

28.5. 20:47 | Päivitetty 28.5. 21:20

Aamulehti

Suomi ja Kanada kohtaavat kolmannen kerran peräkkäin jääkiekon MM-finaalissa sunnuntaina. Kanada kukisti lauantain jälkimmäisessä välierässä Kari Jalosen valmentaman Tšekin 6–1 (1–1, 3–0, 2–0).

Vuonna 2019 Suomi kruunasi sensaatiomaiset kisansa finaalin 3–1-voitolla. Viime keväänä Kanada oli parempi jatkoajalla maalein 3–2.

Kanadan joukkue on mennyt vuoden takaisesta täysin uusiksi. Mukana on ainoastaan Anaheimin hyökkääjä Max Comtois. Comtois vietiin Tšekki-pelin jälkeen suoraan median haastattelualueen läpi, eikä hän päässyt antamaan kommentteja tuoreeltaan.

”Suomi pelaa melko samalla tavalla kuin me, ja heillä on hyvä maalivahti. Tulee varmasti hieno taistelu. Olemme valmiita”, Kanada hyökkääjä Cole Sillinger sanoi välierävoiton jälkeen.

Kanada nousi Suomen tapaan sekä väli- että puolivälierässä tappioasemasta voittoon. Ruotsia vastaan Kanada nousi huimalla viimeisen erän kirillä kolmen maalin takaa tasoihin ja jatkoajalla voittoon. Tšekkiä vastaan Kanada antoi maalin verran siimaa, kunnes meni menojaan.

Ottelu ei yltänyt temmoltaan ja tunnelmaltaan lähellekään Suomi–USA-pelin tasolle. Tšekki taipui yllättävän helposti.

”Pelasimme aika hyvän 60-minuuttisen. Maalit nostivat itseluottamustamme, emmekä nostaneet jalkaa kaasulta. Huomenna on taas toinen hieno haaste edessä”, Sillinger sanoi.

Tšekki meni 1–0-johtoon seitsemän minuutin jälkeen, kun Kanadan Zach Whitecloud sai 2+2 minuutin rangaistuksen korkeasta mailasta. Tšekin ylivoimasta ei ollut tulla yhtään mitään, mutta sitten David Krejčí laukoi terävästi kiekon suorasta luistelusta ohi maalivahti Chris Driedgerin.

Tomáš Hertl pääsi myöhemmin avauserässä yksin läpi, mutta nosti kiekon yli Kanadan maalin.

Kanada nousi tasoihin ensimmäisen erän päätösminuutilla. Pierre-Luc Dubois taisteli kiekon itselleen Tšekin päädyssä ja syötti maalin eteen Dylan Cozensille, joka kiskaisi oman irtokiekkonsa ohi Karel Vejmelkan.

Kanada oli sotkea pelinsä jäähyilyyn heti kättelyssä. Joukkue otti kolme rangaistusta, joista yksi oli neljäminuuttinen. Kanadan onneksi Tšekin ylivoima onnistui erässä vain kerran.

”Puhuimme jäähyistä. Meidän pitää pysyä kurinalaisina erityisesti Suomea vastaan. Heillä on hyvä ylivoima”, Cole Sillinger sanoi.

Kanadan joukkue valmennusjohtoa myöden ihmetteli varsinkin Adam Lowryn saamaa jäähyä laitataklauksesta.

Tšekin tähtihyökkääjän David Pastrňákin kimpaantuminen kävi joukkueelle kalliiksi toisessa erässä. Pastrňák menetti malttinsa Dubois’n taklauksen takia. Pastrňák tööttäsi ylös noussutta Dubois’ta ja joutui jäähylle. Kanadan ylivoima ei kauan ennättänyt pyöriä, kun Adam Lowry siirsi maalin edestä Kanadan 2–1-johtoon.

Tästä kului vain reilu minuutti, kun Kanada iski kolmannen kerran. Tšekki puolusti oman maalinsa edustaa liian lepsusti, ja Kent Johnson pääsi nostamaan irtokiekon ohi Vejmelkan. Tšekin päävalmentaja Kari Jalonen otti tässä vaiheessa joukot kasaan ja rauhoitti ryhmää aikalisällä.

Aikalisä ei paljon auttanut, sillä huippuhyökkääjä David Krejčí joutui pian jäähylle väkivaltaisuudesta. Kanada rokotti tästäkin. Matt Barzalin millintarkka kuti yläkulmaan alkoi olla viimeinen niitti Tšekin voittohaaveille.

”Pidimme ylivoiman yksinkertaisena. Erikoistilanteet ovat tärkeitä tällaisessa turnauksessa, joten on hyvä, että se toimii”, Sillinger totesi.

Kanada intoutui vyöryttämään hyökkäyksiään selkeässä johtoasemassa. Voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä. Tšekin pelaajien päät painuivat. Kanadalaiset voittivat lähes kaikki kaksinkamppailut ja olivat potkun edellä.

Kari Jalosen toiveet finaalipaikasta sammuivat lopullisesti päätöserän alussa. Kanada lähti vastaiskuun, ja Cole Sillinger laukoi tolpan juureen. Arizona-vahti Vejmelkasta ei ollut kannattelemaan vaisusti pelannutta Tšekin joukkuetta.

Pastrňákin lepsu viimeistely-yritys rangaistuslaukauksessa kuvasti hyvin Tšekin joukkueen tunnelmia. Tšekistä ei ollut tekemään minkäänlaista kiriä.

Dylan Cozens iski vielä maalin edestä illan toisensa, kun Tšekkiä ei puolustaminen liikaa kiinnostanut.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut