Leijonien luottopuolustaja Sami Vatanen kulutti aikaa eristyksessä: ”Vähän olin kipeänä, mutta ei sen kummempaa”

Sami Vatanen jatkaa uraansa Sveitsissä, mutta toivoi pääsevänsä tositoimiin vielä MM-kilpailuissakin.

Sami Vatanen puuttuu Leijonien kokoonpanosta myös Slovakia-ottelussa.

26.5. 18:05

STT

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen puolustaja Sami Vatanen puhkui intoa, kun hän pääsi torstaina vihdoin jääharjoituksen makuun. Viimeksi lauantaina MM-alkusarjassa pelannut Vatanen sai viikonloppuna oireita sairastumisesta ja joutui sivuun alkusarjan viimeisestä ottelusta sekä puolivälierästä.

”Vointi on hyvä. Vähän olin kipeänä, mutta ei sen kummempaa. Kävin jäällä ja olen joukkueen mukana, joten kiva homma”, Vatanen tuumi torstaina pelipäivän harjoituksien jälkeen.

”Pientä normaalia sairautta, joka on nyt täysin ohi. Kiva oli päästä jätkien mukaan ja jännittämään illan peliä. Tulen jännittämään enemmän katsomossa kuin mitä jännittäisin kaukalossa.”

Vatanen on kuulunut läpi kauden Leijonien kulmakiviin ja voitti helmikuussa olympiakultaa. Torstain puolivälierässä panoksena olisi paikka välieriin, mutta Vatanen ei pysty tällä kertaa auttamaan joukkuetta kohti mitalipelejä.

”Ei ole kiva olla sivussa. Enemmän jännittää kaukalon ulkopuolella, mutta ei voi mitään. Teen hommia, että pääsen kuntoon ja pelaamaan jossain vaiheessa.”

MM-kilpailuissa pelaamaan pääseminen edellyttäisi sitä, että Suomi voittaisi Slovakian ja etenisi välieriin.

”Pojat pelaavat hyvin ja on valmentajan päätös, ketkä pelaavat sitten. Teen hommia, että olisin valmis pelaamaan, kun kutsu taas käy”, Vatanen ruoti asemaansa.

Vatanen on ollut MM-kilpailuissa hyökkääjä Harri Pesosen kämppäkaverina, joten Keski-Suomen miehet olivat yhdessä Vatasen sairastumiseen asti.

”Sitten olin eristyksessä ja testejä tehtiin. Kaikki testit olivat negatiivisia”, puolustaja sulki pois koronaviruksen mahdollisuuden.

”Ei ole kiva urheilijalle, kun ei pääse tekemään mitään.”

Torstaina Vatasen sveitsiläisseura Geneve-Servette julkaisi suomalaiskaksikon Vatanen ja Valtteri Filppula jatkosopimukset.

”Se oli tehty jo jonkin aikaa sitten, mutta nyt he ilmoittivat asiasta [julkisuuteen]”, Vatanen avasi.

Filppulan, 38, pelit NHL:ssä lienee pelattu, mutta ensi viikolla 31 täyttävä Vatanen ei poissulje mahdollisuuttaan palata rapakon taakse.

”Olen tykännyt Sveitsin liigasta. Jos tulee oikeanlainen tarjous, niin miksi en menisi [NHL:ään]. Katsotaan tuleeko tarjouksia”, Vatanen kertoi.

Puolustajan mukaan Sveitsin liigaan tehdyssä sopimuksessa on purkupykälä NHL:n varalta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut