MM-kisojen suosituimman fanituotteen myyntimäärä on yllättänyt – Fanituotteet aiheuttivat kiireellisen operaation MM-kisajärjestäjille

Vastuu fanituotteista tuli kisaorganisaatiolle vain 1,5 kuukautta ennen kisoja, kun aiemmin bisnestä hoitanut taho todettiin epäsopivaksi.

Kisamaskotti Miracleo vilkutteli Tampereen keskustassa.

26.5. 15:26

Jääkiekon MM-kisaorganisaatiossa on hikoiltu fanituotteiden takia. Tuotteiden hankkiminen tipahti kisajärjestäjän syliin yllättäen hyvin lähellä kisoja.

Siihen nähden kisaorganisaation apulaispääsihteeri Jaakko Luumi on tyytyväinen, että faneille on pystytty tarjoamaan MM-kisojen arvoiset fanituotteet.

Luumin mukaan alun perin fanituotteita piti hoitaa toinen taho, mutta ennen kisoja huomattiin, että kyseinen ulkoinen toimija ei ehkä olisi paras mahdollinen vaihtoehto.

”Se taho oli sellainen ettemme halunneet, että se tulee Suomeen fanituotemyyntiä tekemään. Siihen liittyy venäläisomistus, niin me ei haluttu, että sellainen yhtiö voisi sitä täällä järjestää.”

Tilanteeseen herättiin puolitoista kuukautta ennen kisoja.

”Sopimus on ollut Infrontin, joka omistaa kisojen markkinointioikeudet, he ovat tehneet sopimuksen aikanaan, se kyseinen taho on ilmeisesti sitä hoitanut jo monia vuosia. Omistusrakenne tuli meidän tietoon aika myöhäisessä vaiheessa ja sitten me totesimme, että tämä ei nyt oikein käy.”

Kisoihin saatiin tilattua tietty määrä tuotteita, mutta tuotteita ei saatu niin paljoa eikä ihan kaikkea mitä olisi haluttu.

”Se oli niin tiukka aikataulu, niissä on kuitenkin pitkät valmistus- ja toimitusajat. Maskottien kanssa meni todella tiukalle, kahtena ekana päivänä meillä ei ollut maskotteja myynnissä, koska ne eivät olleet vielä saapuneet. Se meni niin täpärälle, että kerkeekö ne kisoihin vai ei.”

Kisamaskotin kuvalla varustettu kiekko oli ainakin jossain vaiheessa loppuunmyyty, myös maskotit ovat käyneet hyvin kaupaksi. Niiden lisäksi myynnissä on muun muassa t-paitoja, huppareita, lippalakkeja, pinssejä. Kisatuotteita myydään molemmissa kisahalleissa, fan zoneilla ja Tampereen keskustorilla.

Suosituin tuote on ollut kisakiekko, jota ei saatu tilattua niin paljon kuin olisi haluttu.

”Kisakiekko on ollut varmasti meidän suosituin tuote. Vaikka osasimme ajatella, että se menee hyvin, niin se on mennyt yllättävän hyvin. Toinen, joka ei suoranaisesti ole kisatuote, mutta Suomen pelipaidan menekki on ollut hyvä.”

Kisatuotteiden kovasta kysynnästä huolimatta Luumi ei usko tuotemyynnin olevan varsinainen rahasampo kaiken säätämisen jälkeen.

”Meidän ainut tavoite oli saada kisojen arvoinen fanituotevalikoima ja siinä onnistuttiin. Taloudellisesti tämä ei ole mikään kultakaivos, hyvä jos päästään nollaan.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut