Toni Rajalan lottokuponki tuotti täysosuman: ”Onneksi meni, näin lauantai-illan kunniaksi”

Toni Rajala teki lauantaina turnauksen kolmannen maalinsa. Olympialaisissa varamieheksi jäänyt laitahyökkääjä on nyt Leijonien maalipörssin jaetulla kärkipaikalla.

Toni Rajalan tarkka laukaus toi lauantaina Leijonille kolmannen maalin.

21.5. 20:23

Leijonien lauantai-illan 3–0-voitossa Itävaltaa vastaan komein maali nähtiin viimeisenä. Laitahyökkääjä Toni Rajala sai kiekon siniviivan päällä Valtteri Filppulan syötöstä, luisteli eteenpäin ja laukoi kiekon aivan etuyläkulmaan.

Rajala oli jo ohittanut b-pisteen ja oli varsin pienessä kulmassa. Terävä veto jätti silti Itävallan maalivahdin David Kickertin voimattomaksi.

”Pienen tilan näin. Ajattelin, että jos nyt sattuisi lottokuponki osumaan ja menemään sinne. Nyt se onneksi meni, näin lauantai-illan kunniaksi”, Rajala sanoi pelin jälkeen.

Alkuturnauksesta vaikutti siltä, että viimeisestä paikasta neljään pelaavaan ketjuun taistelevat Rajala ja Jere Innala. Toistaiseksi näyttää siltä, että Parkanossa syntynyt ja Ilveksessä Liigaan ponnistanut Rajala on kääntämässä taistelua edukseen.

Olympiaturnauksessa Rajalalle kävi tutuksi varamiehen rooli. Hän pelasi vain turnauksen ensimmäisessä ottelussa, kun Suomi voitti olympiakullan.

Nyt roolia on jo tullut enemmän, ja nykyisin Bielissä Sveitsissä pelaava Rajala on päässyt tuulettamaan oman osumansa merkiksi jo kolme kertaa. Rajala on joukkueen paras maalintekijä turnauksessa yhdessä Mikael Granlundin ja Valtteri Filppulan kanssa.

”Kyllähän jääkiekkoilija haluaa pelata eikä istua katsomossa Onhan se hieno fiilis päästä tuonne kotiyleisön eteen pelaamaan Tampereella. Vielä kun on paljon tuttuja ja sukulaisia hallissa katsomassa. Onhan se huikea fiilis päästä pelaamaan. Joka pelissä koettaa antaa kaikkensa, että saa jatkaa kokoonpanossa.”

Rajalan mukaan Itävallalla oli enemmän taitoa kuin perjantaina vastassa olleella Britannialla. Joka tapauksessa jatkossa vastustajat ovat kovempia. Tiistaina vastaan tulee vielä Tšekki alkulohkopelissä, sen jälkeen mennään pudotuspelivaiheeseen, jossa tappio tietää turnauksen loppumista.

”Maalipaikat vähenevät ensi viikolla, siinä täytyy olla hereillä. Täytyy laittaa sisään. Tänäänkin oli paikkoja enemmän tehdä maaleja meillä kaikilla”, Rajala sanoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut