Leijonille putosi lahja taivaalta – Suomella on kultaunelmaa ajatellen käsissään kahdeksan miehen valttikortti

Jukka Jalosen Leijonat on ruuvannut MM-kotikisoissaan peliään hieman hyökkäävämpään suuntaan.

21.5. 19:09

Aamulehti

Lauantai oli aurinkoinen päivä Suomi-kiekon kannalta niin Nokia-areenan kaukalossa, areenan katsomossa kuin Tampereen kisakaduilla. Lauantain kunniaksi Nokia-areenan tunnelma nousi parhaimpaansa sitten ensimmäisten alkulohkopelien, minkä lisäksi huudoista ja aalloista mukava osa lähti spontaanisti kannattajien aloitteesta, eikä järjestävän tahon pumppaamana. Kenties ensi viikon panospeleissä kelpo mekkalaa kuullaan arkenakin?

Leijonat vastasi huutoon jättämällä perjantain myöhäispelissä Latviaa vastaan taistelleen Itävallan täysin vailla mahdollisuuksia. Britannia ja Itävalta eivät ole Suomelle häävejä mittareita, mutta olihan sinivalkoisten peli vireessä toiseksi ja kolmanneksi viimeisessä alkulohkopelissä.

Jukka Jalosen Leijonat on ruuvannut MM-kotikisoissaan peliään hieman hyökkäävämpään suuntaan. Suomi ei enää makaa yhtä usein vastaanottamassa hyökkäyksiä trapissa vaan antaa vastustajille myös painetta karvaamalla. Kiekon kanssa Leijonat haluaa lähteä edelleen yhdessä liikkeelle, mutta tilanteen niin salliessa esimerkiksi aiempia olympia- ja MM-turnauksia vikkelämmin kohti vastustajan päätyä.

Suomi on saavuttanut viime vuosina historiallista menestystä puolustuspää edellä. Tampereella Leijonat on valinnut hyökkäävämmän strategian kenties yhteiseen historiaansa, vastustajiin verraten erinomaiseen pelaajamateriaaliinsa ja kotiyleisön tuomaan energiaan turvaten.

Eikä Leijonat ole muuttunut Nokia-areenassa miksikään taiteilevaksi ryhmäksi täynnä Martti Jarkkoja, mutta pieniä viilauksia on tehty. Juuri hyökkäävämpi Leijonat on ollut täysin liikaa alkulohkon hennommille vastustajille.

Tästä päästäänkin Suomen tilanteen ytimeen. Ruotsia, toistaiseksi ainoaa mestariehdokkaan arvoista vastustajaa, vastaan Suomi oli pienoisesti jäljessä. Ruotsi kontrolloi kiekkoa nätisti ja ansaitsi voittonsa. Jalosen miehistö osaa puolustavan moodin unissaankin. Voi olla, että Leijonat tarvitsee tätä vaihdetta ensi viikolla tärkeimmissä peleissä maksimoidakseen mahdollisuutensa Keskustorin kultajuhliin.

Suomelle putosi lauantaina lahja taivaalta, kun alkuturnauksen koheltanut Yhdysvallat voitti pääkilpailija Ruotsin jatkoajalla. Näin Suomi lähtee tiistain Tshekki-peliin tilanteessa, jossa kolmen pisteen voitto takaisi sille lohkovoiton. Lohkovoitto taas tietäisi Kanada-vapaata puolivälierää – kenties helpompaa välierävastustajaakin.

Suomen menestyksen kivijalka ensi viikkoon lähdettäessä on sen kollektiivin, puolustuspelin varmuuden ja Jussi Olkinuoran maalivahtipelin lisäksi sen ykkösketju ja sitä myöden ykkösylivoima. Teemu Hartikainen on vielä maaleitta, mutta punalampun sytyttäminen on vain ajan kysymys. Älykkäät taiturit Mikael Granlund ja Sakari Manninen ovat löytäneet upean kemian yhdessä. Heidän takanaan kirurgin tarkkuudella kiekkoa liikuttava Mikko Lehtonen on ollut MM-kisojen parhaita, ellei paras, puolustaja.

On selviö, ettei yksi ketju riitä MM-kultaan. Siksi on Leijonille eduksi, että Valtteri Filppulan kakkosketju on alkanut löytää virettään. Toni Rajala ja Jere Sallinen ovat päässeet tasolleen kapteenin rinnalla.

Suomen todellinen valttikortti on sen kahdeksan miehen puolustus. Dallas Starsin tähtikaksikko Miro HeiskanenEsa Lindell karisteli Britanniaa ja Itävaltaa vastaan vielä aikaeron rasitusta harteiltaan, eikä Suomi enempää kaivannutkaan. Heiskanen ja Lindell mitataan toden teolla ensi viikolla. Jos Suomen kenties kautta aikain MM-pakisto hitsautuu yhteen Tshekkiä vastaan ja pudotuspeleissä, vastustajien hyökkääjillä on edessä ankeita aikoja. Paperilla Suomi-pakkien potentiaali on kiistaton.

Leijonien alkuturnaus on ollut erittäin hyvä. Ilmassa on olematon määrä huutomerkin lailla kirkuvia uhkakuvia. Viimeinen tasonnosto ensi viikkoon ja taivas on auki.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut