NHL:n ”alivoima­kuningas” liittyy Leijoniin – alan toinen suomalais­osaaja on seurannut Esa Lindellin otteita ilolla

Esa Lindellin ja Miro Heiskasen myötä MM-Leijonissa on peräti yhdeksän puolustajaa, joten yksi heistä joutuu katsomon puolelle.

Dallas Starsin Esa Lindell (vas.) kuuluu NHL:n parhaimpiin alivoimapuolustajiin.

18.5. 18:00

Jos kysytään Leijonien toiseksi eniten pelannutta pelaajaa MM-kisojen kolmen ensimmäisessä pelissä, vastausta ei kannata etsiä pistepörssin kärkisijoilta.

Ilman tehopisteitä nuo pelit urakoinut puolustaja Atte Ohtamaa on kerännyt ottelua kohden 18 minuuttia ja 40 sekuntia peliaikaa. Edellä oli vain ykkösylivoiman puolustaja Mikko Lehtonen yli 21 minuutilla.

Ohtamaan minuutit tulevat tasakentällisin ja alivoimalla. Maaleja iskeneen ylivoiman lisäksi myös Suomen alivoimapeli on ollut erinomaista. Ylivoimalla ei Suomea verkkoon tehty kolmen ensimmäisen ottelun aikana yhtään maalia.

Ohtamaa tietää syyn onnistumiseen.

”On pystytty pelaamaan aktiivisesti ja ennen kaikkea yhdessä. Kun on annettu painetta, on ollut se neljä miestä mukana koko ajan. On tehty samoja hommia", hän sanoi keskiviikkona Leijonien aamujäiden jälkeen.

Ohtamaan rooli Leijonien puolustuksessa on merkittävä. Hänen ei tarvitse pelätä pelipaikkansa puolesta, kun Miro Heiskanen ja Esa Lindell liittyvät pakistoon Dallasista.

Lindellin tulo vahvistettiin keskiviikkona, ja saapumisen jälkeen Leijonilla on yhdeksän puolustajaa.

Yksi pakki joutuu katsomoon ja pelejä pelattaneen neljällä täydellä pakkiparilla, kun tähän asti mukana on ollut seitsemän puolustajaa.

NHL-pelaajat tottuvat pelaamaan pelejä kuudella puolustajalla, jonka puolesta he usein myös puhuvat.

Ohtamaakin urakoi seurajoukkueessa Kärpissä ajoittain jopa puolen tunnin peliaikoja. Hän sanoo silti, että kahdeksan pakiston puolustus sopii hänelle hyvin ja siihen on Leijonissa totuttu.

”Ensimmäiset pelit ovat tietysti aina vähän erilaisia. Mutta tässäkin on leiritykset alla ja muutamia pelejä täältä. Siitä [kahdeksasta puolustajasta] pystyy myös kaivamaan energiaa. Pystytään pelaamaan tiiviimmin ja vähän nopeammin peliä. Uskon, että siitä on myös etua.”

Myös Atte Ohtamaa tunnetaan taitavana alivoimapelaajana.

Yhdysvaltoja vastaan Ohtamaa pelasi toisessa erässä vain kolme ja puoli minuuttia. Kahdessa muussa erässä peliaikaa tuli tuplasti.

Syy oli pelin rikkonaisuudessa. Yhdysvallat jäähyili, ja ylivoimalla Ohtamaata ei kentällä Leijonissa nähdä.

Ohtamaa myöntää rikkonaisuuden vaikeuttavan omaa peliä.

”Pitää pumpata ja pitää mieli pelissä mukana. Vähän tehdä enemmän sen kanssa hommia, että pysyy pelissä kiinni joka tapauksessa.”

Lindellin tulo joukkueeseen tarkoittaa sitä, että alivoimaan tulee uusi vastuunkantaja. Dallas Starsin luottopuolustaja on tottunut urakoimaan alivoimalla.

Kaudella 2019–2020 Lindell pelasi koko NHL:ssä eniten minuutteja alivoimalla runkosarjassa.

Tämän kauden runkosarjassa sijoitus listalla oli 33:s, mutta pudotuspelien listauksessa Lindell on kahdeksas. Seitsemässä pudotuspelissä Lindell pelasi alivoimaa 3.38 ottelua kohden.

Kauden alla NHL:n verkkosivusto teki Lindellistä jutun, jossa häntä tituleerattiin ”alivoimakuninkaaksi".

"Olen seurannut Dallasin pelejä paljon, ja on ollut hieno katsoa, miten Lindell on siellä vetänyt siinä roolissa”, Ohtamaa sanoo.

Ohtamaa uskoo, että joukkueen puolustajat reagoivat oikein kilpailuun, joka väistämättä kovenee Dallas-kaksikon saapuessa joukkueeseen.

”Se on normaalia tässä hommassa, että pelipaikoista käydään kovaa kilpailua. Uskon että se on hyvä meille. Potkii kaikkia eteenpäin, varmasti kaikki pystyy nostamaan omaa tasoaan heidän tulonsa myötä. Uskon meidän olevan vahvempi joukkue sen myötä.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut