Kultaiset muistot nousevat pintaan, kun Norjan Martin Røymark miettii Tappara-aikaansa – Konkari yllättyi pelipaidoista Nokia-areenassa

Martin Røymark voitti Suomen mestaruuden Tapparassa 2017. Nyt hän on palannut Tampereelle Norjan joukkueen kanssa. Etenkin uusi areena ihastuttaa.

Norjalainen Martin Røymark pelasi Tapparassa kaudella 2016–2017 ja voitti SM-kultaa.

16.5. 21:01

Aamulehti

Tapparan kannattajille Norjan tämän vuoden MM-kisajoukkueessa on yksi hyvin tuttu, kultainen hahmo.

Maanantaisessa Latvia-pelissä numerolla 22 kakkosketjun laidassa viiletti Martin Røymark. 35-vuotias konkaripelaaja pelasi Tappara-paidassa kaudella 2016–2017.

Pätkä Tampereella kesti vain vuoden, mutta päättyi kultaisesti mestaruuteen. Røymarkille jäi vuodesta hienot muistot. Aika Tapparassa sai hymyn huulille Nokia-areenan alakerran haastattelukäytävällä.

”Minulla on vain hyviä muistoja Tapparasta ja Tampereesta. Voitimme sinä vuonna mestaruuden. Se oli parhaita vuosia urallani”, Røymark muistelee.

Martin Røymark (keskellä numero 22) yritti Suomea vastaan riistää kiekkoa Jere Innalalta.

Latvia-pelistä muistot eivät olleet yhtä hyvät. Norja hävisi niukasti 2–3. Samalla matka jatkopaikkaan alkulohkosta ja puolivälieriin nousi käytännössä ylitsepääsemättömäksi. Neljän parhaan joukkoon nousu kovassa B-lohkossa vaatisi jo pienen ihmeen.

”Meidän mahdollisuutemme ovat pienemmät ja pienemmät jatkoon pääsyssä tämän jälkeen, mutta meidän pitää keskittyä ja pitää voittaa Itävalta seuraavaksi.”

Norja kohtaa neljännessä pelissään keskiviikkona Itävallan. Kolmesta pelistä koossa on vain kaksi pistettä, kun Britannia nappasi yhden pisteen keskinäisessä pelissä.

Upea areena

Norja kompastui toisen erän jäähyihin, joiden aikana Latvia nousi takaisin johtoasemaan. Ludvig Hoff ajettiin ulos jalkapyyhkäisystä.

”Oli meitä kuitenkin hyvä peli. Oltaisiin ansaittu enemmän kuin nolla pistettä. Jäähyt toisessa erässä tappoivat pelin meidän kannaltamme”, Røymark mietti.

Lopussa Norja myllytti hurjasti ilman maalivahtia ja oli lähellä pelin venyttämistä jatkoajalle.

”Oltaisiin ansaittu se maali. Mielestäni olimme pelissä parempi joukkue, paitsi otimme liikaa jäähyjä.”

Vaikka maanantain iltapuhde oli pisteetön, Røymark muistelee aikaansa Tampereella iloisena. Tapparassa hän tehoili runkosarjassa tehot 8+7=15 ja pudotuspeleissä 1+1=2. Hän palaa mielellään Tampereelle tuttuun paikkaan.

”On hienoa olla täällä ja erityisen mukavaa on ollut nähdä Tapparan paitoja.”

Pelipaikka on vaihtunut ikonisesta Hakametsän jäähallista moderniin Nokia-areenaan.

”Fantastinen areena, parhaita missä olen koskaan ollut. Tämä on hieno paikka Tappara-faneille tulevina kausina.”

Martin Røymark (27) juhlii Tapparan maalia Sorsapuiston ulkojääottelussa 16.12.2016.

Koti Oslossa

Kun Røymark lähti Tampereelta, hän siirtyi kaudeksi Ruotsiin MODOn riveihin. Sen jälkeen hän palasi sanojensa mukaan kotiin. Oslosta lähtöisin oleva Røymark on pelannut viimeiset neljä kautta oslolaisessa Vålerengassa. Norjan liigassa Røymark teki tällä kaudella 37 peliin 7+16=23 pistettä. Se oli hänen toiseksi tehokkain kautensa Tapparasta lähdön jälkeen. Kaudella 2018–19 hän nakutti Vålerengassa 39 pistettä.

Tällä kaudella Røymarkin seurakavereina pelasivat suomalaiset Mika Partanen ja Tommi Taimi. Vålerenga oli runkosarjan viides ja putosi puolivälierissä.

Sopimus on myös ensi kaudelle. Kuluneeseen kauteen mahtuivat myös olympialaiset Norjan paidassa.

”Tapparasta lähdettyäni siirryin Ruotsin kautta takaisin kotiin Osloon. Siellä pelaaminen on hauskaa, mutta on myös todella hienoa olla nyt takaisin Tampereella”, Røymark kertoo ajastaan lähdettyään edellisen kerran Tampereelta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut