Erikoisten maalien kavalkadi ei lannistanut Nokia-areenan kiireisintä työntekijää perjantaina – Ben Bownsin rooli on tulos tai ulos: ”Se on osa tätä työtä”

Britannian maalivahti Ben Bowns torjui 36 kertaa Suomea vastaan, mutta taakse livahti kuusi laukausta. Hän tietää vaativan roolinsa brittijoukkueen viimeisenä lukkona.

Britannian maalivahti Ben Bowns oli täystyöllistetty Suomea vastaan. Hän torjui 36 kertaa.

20.5. 19:54

Aamulehti

Nopea jalkatorjunta. Heti uudestaan. Pian kiekko räpylällä kiinni. Lopulta kuusi vetoa livahtaa ohi, mutta kyllä niitä usea pysähtyykin.

Britannian maalivahti Ben Bowns oli hyvin mahdollisesti Nokia-areenan kiireisin henkilö perjantaina. Tuskin edes erätauon olutjonossa myyjillä piti yhtä kiirettä kuin brittivahdilla.

Bowns torjui peräti 36 kertaa, kun Suomi voitti MM-kisoissa Britannian 6–0.

”Olen ihan tyytyväinen ja iloinen omaan peliini”, Bowns totesi. Syytä olikin, sillä ilman maalivahdin useaa huipputorjuntaa, Suomi olisi voinut takoa taululle kaksinumeroiset maalimäärät. Toki kuusi taakse mennyttä vetoa hieman kismittivät.

”Oli komeita ohjauksia ja omista pelaajistamme meni pomppuja. Pariin olisi ollut saumaa, mutta oli huonoa tuuria.”

Epäonnea todella oli, sillä peräti neljästi kiekko löysi tiensä Britannian maaliin oman pelaajan kautta. Erikoisia pomppuja tuli maali toisensa perään luistimien ja mailojen kautta.

”Joskus niin vain tapahtuu. Loppujen lopuksi se on vain kiekkoa”, Bowns totesi tyynesti ilman turhaa harmittelua.

Bowns venytti räpylänsä Sakari Mannisen laukauksen eteen.

Mutta myös kuudesti kiekko meni hänen taakseen Suomi-pelissä.

Mahdollisuus joukkueelle

Suomi ajoittain dominoi kaukalossa ja tilanteita sateli Bownsin vartioimalle maalille lähes joka vaihdossa.

Perjantain alkuillan pelien jälkeen Bowns oli MM-kisoissa toiseksi eniten torjunut maalivahti 108 torjunnallaan. Torjuntaprosentti on tähän mennessä 85,04. Vain Italian Andreas Bernard oli edellä torjuntamäärissä, ja Bownsilta on jäänyt pelaamatta viisi erää.

Aiemmissa peleissä hän oli torjunut kahdesti 29 kertaa, mutta Suomea vastaan urakointi nousi vielä uudelle tasolle.

Mutta tämä on tuttua juttua Bownsille, joka pelaa kolmatta kertaa Britannian kanssa MM-kisojen A-sarjassa.

”Tässä roolissa pitää olla aina valmis antamaan sata prosenttia, jotta voi antaa mahdollisuuden muulle joukkueelle. Mutta se on osa tätä työtä ja osa tätä haastetta.”

Bowns on ollut Britannian ykkösvahti MM-kisoissa ja aloittanut neljä peliä viidestä.

Ruotsia vastaan Bowns vaihdettiin pois maalilta avauserän jälkeen 0–5-tilanteessa. Silloin homma ei kulkenut.

”Ruotsia vastaan en sitä mahdollisuutta pystynyt antamaan, mutta Suomea vastaan pystyin paremmin.”

Britannia on suuressa osaa otteluita selvä altavastaaja ja etenkin huippumaita tasoero on hurja. Niinpä maalivahti on paljon vartijana, jotta peli pysyisi tasaisena tai edes maalimäärä siedettävänä.

Leijonien riveissä vastassa oli NHL-tähtiä Mikael Granlundista Miro Heiskaseen. Maalivahdille tilanne muuttuu, kun vastustajien pelaajien taitotaso nousee.

”Tiesin, että vastaan tulee kovia nimiä. Maalivahdille on aina haaste pelata aivan top-pelaajia vastaan”, Bowns mietti.

Maalikameran kuvaa Bownsin torjuntatyöskentelystä.

Maajoukkueen takuumies

Britit ovat viime kisoissa onnistuneet juuri tärkeimmissä peleissään ja pitäneet A-sarjapaikasta kiinni viime vuodet. Iso syy siinä on juuri maalivahti Bowns, joka oli nostamassa maajoukkuettaan korkeimmalle MM-tasolle torjunnoillaan vuonna 2018.

Rotherhamista kotoisin oleva 31-vuotias Sheffield Steelhawksin kasvatti pelasi kuluneen kauden Slovakian pääsarjassa HK Dukla Trencinin riveissä.

Kun edessä on maajoukkuekeikka MM-tasolla, homman nimi muuttuu sarjapeleihin verrattuna. Bownsin on oltava henkisesti ja fyysisesti valmis hurjaan kiekkosateeseen.

”Ehkä se tosiaan on hieman erilaista, mihin olen tottunut viime kausilla Euroopassa. Mutta edustamani joukkueet ovat alempaa keskitasoa, joten lopulta ero ei ole niin suuri.”

Bowns pyyhkii pariin kertaan hikeä kasvoiltaan haastattelun aikana. 60 minuutin rypistys on ollut voimavarat loppuun kuluttava suoritus. Ero esimerkiksi Suomen maalilla kymmenen kertaan torjuneeseen Jussi Olkinuoraan on iso.

”Enemmän peli on kuitenkin haaste mentaalisesti. Toki tällainen iso kaveri menettää tässä paljon nestettä ja palautuminen on tärkeää.”

Bowns ja Suomen Jussi Olkinuora kohtasivat ottelun jälkeen.

Haluaisiko Bowns, että MM-kisoissa vetoja tulisi hieman vähemmän?

”Jos vetoja saa paljon ja pelaan hyvin, niin silloin se ei haittaa. Mutta toki jos homma ei toimi, niin silloin saisi tulla vähemmän.”

Niin kauan kuin joukkueella menee hyvin, Bownsia ei haittaa, vaikka vetoja tulisi solkenaan.

”Toivottavasti nousemme tästä takaisin ja voitamme seuraavat kaksi tärkeää peliä”, maalivahti viittasi jäljellä oleviin Itävalta- ja Latvia-peleihin.

Aina ei Bownskaan voinut mitään Suomen hyökkäyksille.

Välillä brittivahti sai venyttää huimiin asentoihin estääkseen maalin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut