Nyt se on varmaa: Classicin ja salibandymaajoukkueen puolustajatähden ura on ohi

Krister Savonen ilmoitti tiistaina uransa loppumisesta. Kuva vuoden 2018 MM-kisoista.

3.5. 18:24

Aamulehti

Tampereen Classicin salibandytähti Krister Savonen kertoi tiistaina viestipalvelu Twitterissä, että hänen pelaajauransa on ohi.

” Asia on edelleen itselle vaikea hyväksyä, mutta silti ainoa oikea päätös. Arjessa on edelleen sen verta haasteita, ettei muuta vaihtoehtoa ole” Savonen perusteli vuorokautta sen jälkeen, kun Classic voitti kuudennen Suomen mestaruutensa peräkkäin.

”Haluan kiittää kaikkia ketkä on ollut mukana matkassa. Ne tuhannet muistot, mitä oon saanut kokea ei tuu koskaan poistumaan ja tuun pitään niitä isossa arvossa koko loppuelämäni ajan. Suunta on vähän hukassa, mutta se on kohti parempaa huomista”, hän jatkoi seuraavassa viestissä.

Savonen loukkaantui vakavasti viime vuoden syyskuussa salibandyliigan ottelussa. Joulukuussa hän ilmoitti, että aivotärähdyksen takia koko kausi 2021–2022 jkää häneltä pelaamatta.

Maajoukkueessa Savonen voitti MM-kultaa vuosina 2016 ja 2018. Hänet oli valittu Suomen miehistöön myös viime joulukuussa Helsingissä pelatuissa MM-kisoissa, mutta aivotärähdys esti osallistumisen kotikisoihin.

Classicissa Savonen voitti yhteensä neljä Suomen mestaruutta (vuosina 2016, 2017, 2018 ja 2019).

Ruotsalainen salibandylehti Innebandymagazinet valitsi Savosen maailman toiseksi parhaaksi miespelaajaksi vuosina 2017 ja 2018.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut