Kiekko-Espoo marssi mestaruuteen – HIFK kaatui ratkaisufinaalissa murskalukemin

Karoliina Rantamäki, 44, joutui jakamaan joukkueelleen tällä kertaa hopeat kaulaan.

Kiekko-Espoon Emmi Rakkolainen juhli mestaruuspokaalin kanssa.

24.4. 18:42

Espoo

Naisten jääkiekkoliigan mestaruus matkasi Espooseen jo 15. kerran 2000-luvulla, kun Kiekko-Espoo kukisti Helsingin IFK:n ratkaisevassa viidennessä loppuottelussa kotikentällään 8–3. Finaalidebytantti HIFK pani Kiekko-Espoon kahdella peräkkäisellä voitollaan ahtaalle, mutta sunnuntaina hallitseva mestari rankaisi haastajaansa armotta.

”Puhuimme ennen ottelua siitä, miten emme olleet kahdessa viime ottelussa omalla tasollamme. Puhuttiin ihan suoraan siitä, että nyt pitää lyödä kädet p*****n ja tehdä töitä, ja tänään joukkue oli työteliäs”, espoolaisten monivuotinen mestarivalmentaja Sami Haapanen sanoi ja antoi tunnustusta myös HIFK:lle.

”HIFK teki tästä upean finaalisarjan. Saara (Niemi, HIFK:n päävalmentaja) saa olla ylpeä ryhmästään”, Haapanen kehaisi.

Ottelun merkittävä käänne nähtiin puolivälin jälkeen, kun HIFK:n ykköspuolustajiin kuuluva Krista Parkkonen ajettiin suihkuun. Parkkonen esti sääntöjenvastaisesti laidalla Espoon hyökkääjää Tinja-Mariia Haukijärveä, ja Espoo siirtyi kahdella nopealla ylivoimamaalilla 4–1-johtoon.

Päätöserän alussa Espoon laituritähti Elisa Holopainen iski toisella ylivoimaosumallaan kotijoukkueen jo 5–1-johtoon. Numerot suurenivat vielä päätösminuuteilla, kun Espoo painoi kolme maalia tyhjään verkkoon.

Kiekko-Espoon ykköspuolustaja Nelli Laitinen helpotti kotijoukkueen tunnelmia avauserän lopussa syntyneellä 1–1-tasoituksellaan. Naisleijonien runkopalasiin lukeutuva Laitinen tehtaili ratkaisufinaalissa tehot 2+1, ja hänet valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

”Meillä on kokenut joukkue, emmekä hetkahtaneet tiukassa paikassa. Olen todella ylpeä jokaisesta tytöstä”, kaksikymppisiään ensi perjantaina viettävä Laitinen kiitteli.

Kolmannen SM-kultansa napanneen Laitisen ura jatkuu ensi kaudella Minnesotan yliopistossa.

”Upea päätös Espoo-uralleni. Saa nähdä, milloin palaan, mutta nyt on oikea aika nähdä maailmaa.”

HIFK nousi kolmannella liigakaudellaan SM-finaalijoukkueeksi, mutta HIFK-kapteeni Karoliina Rantamäki, 44, joutui jakamaan joukkueelleen tällä kertaa hopeat kaulaan. Rantamäki vakuutti, että helsinkiläisjoukkue saapuu ensi kauteen vieläkin kovemmalla höngällä ja että myös oma, mittava pelaajaura jatkuu.

”Ei tähän voi ainakaan lopettaa”, liigauransa Kiekko-Espoossa 1990-luvun alussa aloittanut ja Bluesissa kahdeksan SM-kultaa voittanut Rantamäki naurahti.

”Tuntui, että ottelu noudatti aika tyypillistä ratkaisupelin kaavaa. Selkärankamme hieman katkesi rangaistuksen jälkeen tulleisiin ylivoimamaaleihin.”

Molempien joukkueiden kannattajaryhmät loivat kovan möykän Tapiolan harjoitushallin täysille lehtereille.

”Upeaa kannustamista. Tulee ihan kylmät väreet ja melkein tippa linssiin. Olen sydämestäni kiitollinen jokaiselle, joka meitä kannusti”, Rantamäki kiitti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut