Pronssi kiinnostaa varmasti – Ilveksen mitalista on kulunut jo 21 vuotta, KooKoo metsästää ensimmäistä liigamitaliansa

Tampereelle tulee tänä iltana peräti 13 bussilastillista KooKoon kannattajia.

Ruotsalaispuolustaja Simon Johansson palaa Ilveksen kokoonpanoon.

24.4. 12:13

Kiinnostaako pronssi?

Pohjoisamerikkalaisten kylvämä hokema pulpahtaa aina esiin, kun kiekkosarjoissa ja -turnauksissa pelataan himmeimmästä mitalista.

Kysymys on täysin absurdi, kun Ilves ja KooKoo ratkaisevat tänä iltana liigapronssin kohtalon.

KooKoo metsästää historiansa ensimmäistä mitalia. Ilveksen tuoreimmasta mitalista – kevään 2001 pronssista – on kulunut peräti 21 vuotta.

Tältä pohjalta on päivänselvää, että voitosta taistellaan viimeiseen asti.

Kouvolalaisvieraan valtavasta mitalinälästä kertoo se, että joukkueen tueksi lähtee Tampereelle peräti 13 bussilastillista kannattajia.

Helppo arvata, että myös Ilveksen ystävät kansoittavat Nokia-areenan.

Molemmat joukkueet ovat päässeet nuolemaan välierähaavojansa ja parsimaan paikkojansa reilun viikon.

Siihen nähden Ilveksen riveissä on yllättävän paljon aukkoja. Tshekkivahti Marek Langhamer, kärkipuolustajat Jarkko Parikka ja Dominik Masin, maalitykki Nicholas Baptiste ja luottosentteri Joni Ikonen ovat pudonneet vahvuudesta viimeisen TPS-kamppailun jälkeen.

Vastapainoksi mukaan on saatu tehohyökkääjä Henrik Haapala, ruotsalaispuolustaja Simon Johansson sekä eturivin arvokkaat puurtajat Panu Mieho ja Miro Nalli.

Maalia vartioi nyt Vadim Zherenko. Venäläisvahti on pelannut pudotuspeleissä ainoastaan 20 minuuttia. Nämä hetket tulivat toisen TPS--välierän kolmannessa erässä, kun turkulaisjoukkue oli karannut jo 4–0-johtoon.

Ilveksen ja KooKoon välinen pronssiottelu alkaa tänään Nokia-areenassa klo 17. Aamulehti seuraa tapahtumia erillisessä jutussa.

Ilveksen kokoonpano:

Henrik Haapala–Petri Kontiola–Joonas Oden

Eemeli Suomi–Matias Mäntykivi–Joona Ikonen

Eetu Päkkilä–Balazs Sebök–Panu Mieho

Miro Nalli–Tomi Iso-Mustajärvi–Marko Anttila

Tuomas Salmela–Les Lancaster

Leo Lööf–Simon Johansson

Juuso Pulli–Daniel Gazda

Aleksi Elorinne

Vadim Zherenko (Niko Parkkinen)

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut