VaLePa on marssimassa jälleen kultajuhliin – Sakari Mäkinen kuritti Savo Volleyta ihailtavalla tehokkuudella

Viidettä peräkkäistä mestaruutta metsästävä VaLePa kaatoi Savo Volleyn toistamiseen ja otti vahvan kiinnityksen kultamitaliin.

VaLePa pääsi juhlimaan toista finaalivoittoa kotikentällä keskiviikkona Savo Volleyta vastaan.

13.4. 22:32

Ei parane ripotella vielä tuhkaa Savo Volleyn päälle, mutta kauhan voi kaivaa jo esiin.

Savolaishaastaja lähti kevään toiseen liigafinaaliin täynnä energiaa ja vähän uhoakin, mutta usko hiipui illan mittaan Vammalan Lentopallon käsittelyssä.

Viidettä peräkkäistä Suomen mestaruutta metsästävä VaLePa pehmitti Savon kotikentällään 3–1 (17–25, 25–21, 25–23, 25–16) ja siirtyi finaalisarjassa jo 2–0-johtoon.

Kaiken kukkuraksi sastamalalaisjoukkue pääsee pelaamaan myös kolmannen SM-finaalin omassa salissaan.

Jos VaLePa kääntää myös kiirastorstain kamppailun edukseen, Savo syöksyy toivottomaan tilanteeseen.

Sen jälkeen Timo Tolvasen luotsaaman joukkueen pitäisi kaataa VaLePa neljä kertaa putkeen.

Siihen ei usko kukaan.

VaLePan Sakari Mäkinen oli loistavalla pelipäällä ja teki 21 pistettä.

VaLePan Severi Savonsalmi oli vahvassa vireessä ja tehoili 10/+9.

VaLePa otti pelissä kuusi torjuntaa, tässä pysähtyy Savon Michael Michelau.

Ei varsinkaan kahden ensimmäisen loppuottelun jälkeen. VaLePa näytti suuruutensa sekä Siilinjärven finaaliavauksessa että keskiviikkoillan kotipelissä.

Siilinjärven esityksessä herätti suurinta kunnioitusta viidennen erän jämäkkä esitys. Savo sai hengen päälle noustuaan neljännen erän voittoon lähes toivottomasta tilanteesta, mutta tämäkään ei vienyt vastustajan mielenrauhaa.

Savo lähti päättäväisesti keskiviikon kamppailuun ja haki ilmiselvästi pikaista revanssia, mutta VaLePa ei ollut moksiskaan avauserän myllytyksestä.

Janne Kangaskokon luotsaama ryhmä kokosi rivinsä ihailtavalla tyyneydellä ja otti kuskin paikan toisesta erästä lähtien.

Sen jälkeen Savolta ei löytynyt mitään lääkkeitä kurssin kääntämiseen.

Suunnannäyttäjän roolin ottivat – yllätys yllätys – ikinuori passari Mikko Esko ja maan ykköslaituriksi noussut Sakari Mäkinen.

Esko ruokki hyökkääjiä vankan kokemuksen tuomalla viisaudella ja jakoi vastuuta niin kuin voittamaan tottunut pelintekijä tekee.

Esko huomasi kokemattoman hakkurin Matias Tihumäen vaikeudet ja alkoi suoltaa palloja tavallista enemmän Mäkiselle.

Mäkisen vaarallisuus oli Savon tiedossa, mutta monipuolinen hyökkääjä löysi vastustajan kentästä vapaata tilaa kerta toisensa jälkeen. Edes Savon taitava japanilaislibero Sho ei saanut Mäkisen viistolyöntejä ylös.

”Pelasimme toisesta erästä lähtien vähillä virheillä, mutta aggressiivisesti. Sen jälkeen homma oli helppoa, kun jokainen löysi oman tasonsa”, Mäkinen summasi.

Mäkinen nousi kiistattomasti kentän ykköshahmoksi lukemin 21/+13.

Savo suuntasi Mäkiselle avauserässä pääosan syötöistään ja yritti syödä näin hyökkäystehoja, mutta sen sijaan vieraat herättivät uinuneen karhun.

”Esko teki taas hyökkääjien hommasta käsittämättömän helppoa. Mistään ei huomannut, kuinka vanha hän on”, Mäkinen heitti.

Savon laiturit Andrus Raadik ja Michael Michelau ovat kovia tekijöitä Suomen liigaan, mutta VaLePan kaksikko Mäkinen–Jiri Hänninen on tällä hetkellä vielä kovempi. Niinpä Tolvasta ei käy todellakaan kateeksi.

Juuri nyt olisi suuri tilaus kivikovalle hakkurille, mutta Savon harmiksi Olli-Pekka Ojansivun olkapää on jo liian huonossa kunnossa. Ristipaikalle istutettu Mikko Räsänen ei tuo ratkaisua tähän pulmaan.

Räsänen on osapuilleen samaa tasoa kuin VaLePan tulokashakkuri Tihumäki.

VaLePasta pitää mainita vielä erikseen Severi Savonsalmen vahva esitys (10/+9). Savossa kasvanut sentteri on noussut isoon rooliin finaalisarjan aikana.

Mikko Esko johdatti VaLePan peliä taas voitokkaasti.

VaLePa pääsee pelaamaan finaalien kolmannenkin pelin kotikentällään.

Savo kesti vain erän

Kivikova kotijoukkue: VaLePa suhtautui tyynesti avauserän tappioon ja käänsi sen jälkeen kamppailun edukseen jäätäviä ratkaisuja tehneen Sakari Mäkisen johdolla.

Veteraanit penkillä: Savon valmentaja Timo Tolvanen piti maajoukkuelegendat Olli-Pekka Ojansivun ja Antti Siltalan vaihtonurkkauksessa koko pelin VaLePan vyörytyksestä huolimatta.

Yleisöä: 1012 (VaLePa ylitti 1000 katsojan rajan ensimmäisen kerran tällä kaudella).

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut