Taitava Kaivo-oja iski Helsingissä GeeBee-kultaa, naisten MM-kisat odottavat tamperelaista toukokuussa

Kainsainvälisen nyrkkeilyturnauksen finaaleissa otteli kuusi suomalaista.

Bulgarian Zlatislava Chukanova (vas.) sai taipua Tampereen Voimailuseuran Pihla Kaivo-ojalle sunnuntaina 50-kiloisten GeeBee-finaalissa.

10.4. 18:17

Helsinki

Tampereen Voimailuseuran pirteä ja taitava Pihla Kaivo-oja jatkoi päteviä esityksiään kansainvälisessä nyrkkeilykehässä. Hiljattain alle 22-vuotiaiden naisten EM-hopeaa voittanut Kaivo-oja löi väkevästi suoria ja kukisti Helsingin GeeBee-kehän finaalissa Bulgarian Zlatislava Chukanovan. 50-kiloisten sarjavoitto meni Kaivo-ojalle tuomariäänin 4–1.

Voitostaan iloinen Kaivo-oja katsoi jo tulevaan.

”Meillä on toukokuussa viime joulukuulta siirretyt MM-kisat Turkin Istanbulissa. Siellä haluan olla iskussa. Ennen MM-kisoja leireilen maajoukkueen kanssa Italian Assisissa, jonne saapuu nyrkkeilijöitä myös Etelä-Koreasta, Yhdysvalloista, Irlannista ja Italiasta”, Kaivo-oja kertoi.

Khataev vielä keskenkuntoinen

GeeBee-nyrkkeilyn sunnuntaisissa finaaleissa otteli kuusi suomalaista, mutta vain Kaivo-oja pystyi turnausvoittoon. Kilpailutauolta palannut taitonyrkkeilijä Arslan Khataev joutui tyytymään hopeaan miesten 60-kiloisissa. Khataevin turkkilaislähtöinen saksalaisvastustaja Murat Yildirim hyökkäsi ahnaasti, eikä Khataev voinut mitään saksalaiselle, jolle Khataev on hävinnyt myös Bundesliigassa.

”Hyvä iskijä Yildirim on. Sen tiesin, mutta keskenkuntoisena en kyennyt vastaamaan hänen iskuihinsa”, Khataev kiteytti.

Khataevilta puhkesi tärykalvo lauantain välieräottelussa, eikä joulukuussa leikattu selkäkään ole vielä teräkunnossa.

”Jokaisesta kovasta matsista on hyötyä mentäessä eteenpäin, joten GeeBee-finaali tuli minulle tarpeeseen”, Khataev sanoi.

Nuori ja yritteliäs Nikita Nystedt hävisi 80-kiloisten taisteluottelun Englannin George Crottylle.

”Hopea on minulle häpeä. Salille on siis mentävä jo maanantaina”, kotkalaisnyrkkeilijä Nystedt täräytti pettyneenä.

Suomalaisista loppuottelun hävisivät myös Kaivo-ojan seurakaveri Vilma Viitanen naisten 57-kiloisissa, Anni Viantie naisten 60-kiloisissa, Sandip Panday miesten 51-kiloisissa ja Antti Lehmusvirpi miesten yli 92 kilon sarjassa.

GeeBee-turnaus järjestettiin jo 40. kerran. Mukana oli 86 nyrkkeilijää 13 maasta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut