Matti Suur-Hamarille toinen paralympiamitali – nyt hopeaa: ”Nyt voi hyvillä mielin lähteä pakkaamaan laukkuja”

Suur-Hamari voitti paralympiahopeaa banked slalomissa.

Matti Suur-Hamari laski hopealle Pekingin paralympialaisten banked slalomissa. Kuva aiemmin kisatusta lumilautacrossista.

11.3. 9:21 | Päivitetty 11.3. 9:58

Suomen Matti Suur-Hamari voitti paralympiahopeaa Pekingin paralympialaisten miesten SB-LL2-luokan banked slalom -kilpailussa perjantaina. Mitali on hänelle kisaurakan toinen, sillä hän saavutti jo maanantaina kultaa lumilautacrossissa.

Kiinan Sun Qi voitti kilpailun, kun hänen ensimmäinen laskunsa oli 0,25 sekuntia Suur-Hamaria sukkelampi. Britannian Ollie Hill oli kolmas.

”En olisi odottanut tällaista. Päivääkään en ole banked slalomia varsinaisesti treenannut tällä kaudella, joten kyllähän tämä yllätyksenä tuli. Mutta otan tämän vastaan ja maistuu oikein hyvältä”, Suur-Hamari kertoi Ylen televisiohaastattelussa.

”Tänään rata sopi itselle tosi hyvin. Piti olla malttia mukana laskemisessa ja sillei, ettei lähde hötkyilemään. Helppo rata, helppo tehdä virheitä. Moni sortui siihen, että lähti puskemaan liikaa. Silloin ei lauta kulje. Itse sain ekan "runin" (laskun) tultua hyvin.”

Suur-Hamari voitti lumilautacrossin myös neljä vuotta sitten Pyeongchangissa. Banked slalom -kilpailussa hän saavutti tuolloin pronssia.

Hopeamitalisti kertoi lähteneensä nautiskelemaan, eikä sumuinen sääkään pilannut tunnelmaa.

”Sain hienosti naulattua ekan "runin". Toisella kuulin ennen lähtöä, että mitali on varma. Yritin parhaani, mutta jäin kakkoseksi. Huonolle en hävinnyt. Ei tullut yllätyksenä, että Kiinan poika on kova laskemaan”, kisaurakkaansa tyytyväinen Suur-Hamari sanoi.

”Nyt voi hyvillä mielin lähteä pakkaamaan laukkuja ja koti-Suomea kohti.”

Mitali oli Suomen neljäs Pekingin paralympialaisissa. Suur-Hamari voitti aiemmin kultaa ja alppihiihtäjä Santeri Kiiveri kultaa ja hopeaa.

Matti Sairanen oli 17:s lumilautailun banked slalomin SB-UL-luokassa.

”Eka lasku oli vähän varovainen, mutta tokalla uskalsin vähän paremmin päästää. Nyt tuli sellaiset laskut, että näistä mä voin olla ylpeä”, Sairanen kommentoi Suomen paralympiakomitean Twitterissä.

Tomi Taskinen sijoittui 16:nneksi banked slalomin SB-LL1 -luokassa.

”Koko se matka tähän päivään, 11 vuotta sitten olin sairaalassa just koomasta heränneenä. 11 vuodessa tähän pisteeseen, niin… huhhuh… ei vain riitä sanat”, Taskinen tunnelmoi.

Aiemmin aamulla Suomen Maiju Laurila sijoittui kymmenenneksi naisten suurpujottelun kelkkalaskijoiden luokassa. Hän kilpailee ensimmäisissä paralympialaisissaan.

Päivitetty 11.3.2022 kello 9.23 ja kello 9.56. Lisätty tieto Matti Sairasen, Tomi Taskisen ja Maiju Laurilan suorituksista ja lisätty Suur-Hamarin kommentit.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut