Johaug mukana Falunissa, Kläbon osalta ratkaisu myöhemmin

Therese Johaug kyynelehti viime viikonloppuna 30 kilometrin voittajana. Hätäisimmät saivat sen käsityksen, että se oli hiihtotähden viimeinen kisa.

8.3. 14:18

Oslo

Norjalainen maastohiihtosuuruus Therese Johaug päättää huikean kansainvälisen uransa viikonloppuna, kun maailmancupin kausi päätetään Ruotsin Falunissa. Johaug on mukana Norjan joukkueessa Falunissa, kertoi Norjan hiihtoliitto tiistaina.

Johaug ilmoitti viime viikonloppuna Holmenkollenin kisoissa, että ura päättyy tähän kauteen. Hän otti Kollenilla uransa 80. maailmancup-voiton hallittuaan naisten 30 kilometrin perinteisen kisaa.

Norjan mieshiihdon kärkitähti Johannes Hösflot Kläbo ei ole Norjan joukkueessa, mutta maailmancupin johtajana Kläbolla on kuitenkin paikka Faluniin varattuna. Koronavirukseen ennen Holmenkollenia sairastuneen Kläbon osallistumisesta Falunin viikonloppuun tehdään päätös myöhemmin tällä viikolla.

Falunissa kilpaillaan perjantaina sprintit, lauantaina miesten 15 kilometriä vapaalla ja naisten 10 kilometriä vapaalla sekä sunnuntaina sekaviesti sekä sekapariviesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut