Yleisurheilu sulki stadionit venäläisiltä ja valkovenäläisiltä: ”Urheilun on astuttava esiin”

Myös neutraalien venäläisten urheilijoiden kilpaileminen estetään toistaiseksi.

1.3. 18:11

STT

Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics sulkee Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijat toistaiseksi kansainvälisiltä kisakentiltä, liitto kertoi nettisivuillaan.

”Olemme kauhuissamme siitä, mitä Venäjä on tehnyt, Valko-Venäjän avustuksella”, kommentoi liiton puheenjohtaja Sebastian Coe.

Entisenä olympiavoittajana hän tietää hyvin, miten kipeästi erilaiset pannat vaikuttavat urheilijoihin. Coe voitti 1 500 metrin juoksun olympiakultaa vuonna 1980 Moskovassa ja vuonna 1984 Los Angelesissa, ja kumpiakin kisoja värittivät boikotit.

”Olen vastustanut sitä, että poliitikot ottavat urheilun tähtäimeensä, kun samalla talouselämä ja muut sektorit jatkavat toimintaansa. Nyt tilanne on eri, sillä Venäjää kohtaan on asetettu kovia sanktioita. Urheilun on astuttava esiin ja liityttävä näihin pyrkimyksiin ja saatava rauha palaamaan”, Coe sanoi.

Panna koskee muun muassa vajaan kolmen viikon kuluttua kisattavia yleisurheilun MM-hallikisoja Serbian Belgradissa. Jo tällä viikolla ohjelmassa ovat kilpakävelyn MM-joukkuekilpailut Omanin Muscatissa. Kesällä odottavat MM-kilpailut Yhdysvaltain Eugenessa.

Venäjän yleisurheiluliitto oli suljettu kisoista jo vuodesta 2015 lähtien maan valtiojohtoisen dopingin takia, mutta venäläiset urheilijat saattoivat kisata neutraaleina urheilijoina (ANA), jos heidät on todettu World Athleticsin syynissä kilpailukelpoisiksi. Järjestelmä jatkuu, mutta myös ANA-statuksen urheilijat menettävät toistaiseksi kilpailumahdollisuutensa.

World Athleticsin hallitus käsittelee ensi viikolla Valko-Venäjän yleisurheiluliiton mahdollista pannaa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut