Koovee selvitti tiensä puolivälieriin – materiaalin kapeus oli SaiPan turma

Koovee kukisti naisten salibandyliigan pudotuspelikarsinnoissa SaiPan voitoin 3–1.

Kooveen Veera Vilenius osui ratkaisevassa ottelussa jälleen SaiPan verkkoon. Kuva ottelusarjan toisesta ottelusta.

5.3. 21:44

Kooveen naisten salibandyliigan joukkue kukisti lauantaina Kaukajärvellä Lappeenrannan SaiPan 4–2 ja eteni näin voitoin 3–1 puolivälieriin.

"Luulen, että kohtaamme puolivälierissä toisen keltaisen paidan joukkueen eli PSS:n”, sanoi Kooveen valmentaja Juha Kurki.

PSS voitti runkosarjan ja valinnee KooVeen puolivälieriin.

Kooveen lisäksi myös SSRA selvitti tiensä puolivälieriin, eli molemmat A-lohkon joukkueet selvittivät B-lohkon haastajat.

Kurki nimesi mestaruuttakin vuonna 2016 NST:ssä juhlineen Juuli Hakkaraisen yhdeksi niistä neljästä pelaajasta, jotka hän huomasi vastustajassa. Silloin NST voitti superfinaalissa Classicin 3–2 ja Hakkarainen teki kaksi maalia.

"Voitimme tänään ottelun ja sarjan, koska meillä oli koko joukkue A-sarjatason pelaajia. SaiPalla heitä oli neljä eli Hakkarainen, maalivahti Miia Maaranen, Miisa Turunen ja Kati Kutisaar”, Kurki sanoi.

Kurki sanoi myös omana mielipiteenään että heillä oli parempi keskittyminen otteluun.

"Olihan SaiPalla alussa prässin yritystä, mutta vaikka tämä oli pienten marginaalien ottelu, niin meillä oli parempi ilme ja usko voittoon”, Kurki sanoi.

Jatkopaikka vaati taistelua

Helpolla jatkopaikka ei tullut. SaiPa johti avauserän jälkeen, mutta toinen erä meni Kooveelle 3–0.

Maaleista kaksi teki tehoketju, sillä sarjan jokaisessa neljässä ottelussa maalin tehnyt Veera Vilenius teki 2–1-maalin ja minuuttia ennen erän loppua Mila Manninen teki voittomaaliksi jääneen 3–1-maalin.

SaiPalla oli paikkoja ehkä enemmän, mutta maalivahtipelissä oli suuri ero. Noora Laakso torjui onnella ja taidolla.

"Olimme eniten jäljessä maalinteossa. Paikkoja oli tässäkin pelissä tuhottomasti. Ei vain osattu tehdä maaleja” Hakkarainen sanoi.

Päätöserässä Laakso vesitti ensin Turusen hyvän paikan huipputorjunnalla, ja 47. minuutilla Turunen pääsi alivoimalla yksin läpi, mutta laukoi ohi.

Kooveen tehoketjun Kiia-Mari Avikaisen 4–1-maali ylivoimalla oli jo lopun alkua. SaiPa ei saanut kunnon kiriä aikaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut